Vuosi on lopussa, vaan mihin meni aika??

Kylläpä on kiva olla kotona. Vähän meinasi kiristää hermoa, kun mummolassa eletään mummolan tapaan. Ja mummolassa katsellaan telkkaria, PALJON. Lapset olivat ihan levottomia, kun ulos ei kunnolla päässyt, vaan piti nenä ruudussa kiinni istua. Mutta onneksi nyt on toisin :D.

Joulun antia oli siis ihanat ajat, mutta myös onni tulla kotiin <3.

Arki palasi tähän tupaan, kun käytiin isomman Kamun kanssa kuntosalilla. Muistiinpano: älä KOSKAAN ota lapsia mukaan salille, jos haluat vetää kunnon treenin. Enkä aio itse tehdä tätä virhettä enää KOSKAAN. (Tai ehkä sitten, kun pienempi Kamu voi tulla mukaan ja isommalla on tekemistä.) Meinasi mennä hermo. Mutta kaiken kaikkiaan tuli ihan hyvä treeni. Tein olkäpäät ja selän. Vieläkin polttelee olkapäissä, kun treeni loppuun kolmisarjaan siis VIISI kierrosta etunostoja, sivunostoja ja nostoja takaolkapäille. Ei mikään kevyt sarja. Mutta ihan jees meni.

Mulla oli tavoitteena tiputtaa painoa 5 kiloa viime kuussa, ja sen mä saavutin. Nyt uusi takoite on helmikuun loppuun, uudet 5 kiloa painoa pois. Siis kuukaudessa 2,5 kiloa. En ole tänään vielä uskaltanut vaa'alle, kun jouluna tuli kuitenkin syötyä ohi listan. Mutta tiistaina tai keskiviikkona raportoin painon ja mittojen muutoksia. (Paino on varmaankin siinä 75 kilon kantturoissa, joten hätistellään jo normaalipainon rajoja, jei!) Elikkäs painon pitäisi olla helmikuun lopussa 70 kiloa. En oikein tiedä mitä muita tavoitteita voisi asettaa, mutta ehkä menen nyt tuolla. Katsotaan kuinka käy :D. Huh, milloinhan mä olen painanut noin vähän? Mun painonpudotukseni on aina lakannut tuohon 75 kiloon. Siitä en vain ole päässyt alemmas, kun olen jo niin tyytyväinen kroppaan. Nyt on kuitenkin erilaiset tavoitteet ja tähän kroppaan ei voi vielä olla tyytyväinen, vaikka joidenkin mukaan jo näytän nääntyneeltä ja anorektiselta.

Kyllä kotona ollessani siskoni ja äiti kommentoi mun kroppaa ja maalailivat kauhukuvia siitä, mitä tavoittelen, mutta en mä viitsinyt niille kertoa mihin tähtään. Säästyy niin paljolta. He ovat ihania, mutta eivät he ehkä ihan kaikkea ymmärrä :). Ja mitä he eivät tiedä, se ei heitä satuta.

Mutta tänään rakas E, otti minusta uudet kroppakuvat, nyt siis tältä kuukaudelta. Jonkin verran huomaan muutosta, mutta ei ehkä niin paljon, kuin toivoisin. Vaan kyllä se motivoi, kun huomaa, että jotain tapahtuu.

Mitäs te tuumitte?

No nyt pitää alkaa normiäitin hommiin. Joten se fitneksestä :D.

<3
-Kaza

Ps. on se vain niin kauheaa katsella itseään, kun se kuva, mikä silmissä on, ei muistuta todellisuutta yhtään. Niin kuin lihava ihminen ei välttämättä ymmärrä olevansa lihava, tai niin kuin laihtunut ei ymmärrä olevansa laihtunut. Paljon on siis vielä työtä, mutta onneksi työni on iloni :D. Aamulla klo 7 spinningiin ja salille, jee! Tätä lomalaisen arkea!

"hetken kestää elämä, ja sekin synkkä ja ikävä...."

Ei vais. Elämä on ihanaa ja joulu on ihanaa!

Ja lahjat ovat ihania. Mä sain Rakkaalta E:lta käsipainot joululahjaksi, mutta tajusin sen vasta täällä mummolassa, vaikka lahjan sain jo kotona. Niin, aika hyvä, ettei tajua omaa lahjaansa, vaikka sen saa. Mutta minä olen hyvä siinä :D

Me ollaan oltu mummolassa ja täällä sielu lepää sisarusten ja vanhempien parissa. Ihana olla kylässä, missä ei tarvitse esittää mitään, vaan saa syödä just niin kuin haluaa ja olla just niin kuin haluaa.

Miten ne joulun pyhät sitten meni? (Joulu loppuu vasta loppiaisena, joten ei vielä puhuta siitä, miten joulu meni.)

Mä päätin, että aattona ja joulupäivänä syön just niin kuin haluan. Ja niinhän mä tein. Aattona söin kyllä aamupalan ja lounaan "listan" mukaan, mutta söin kyllä joulutorttuja ja suklaakakkua. Mentiin mun siskon luo aattoiltana syömään ja pukkia odottamaan ja siellä vasta oli mätöt <3. Mä söin kyllä niin paljon, että ihan oksetti. Meni niin överiksi, mutta iltapalaa ei tarvinnut kyllä ottaa. Joulupäivänä tultiin sitten tänne mummolaan ja täällä meni suklaa poikineen. Mutta huh.

Graavilohi on niiiiiiiin hyvää. (ja kuva on niiiiiiiiin edustava)

Nyt olen jo toista päivää syönyt taas "normaalisti" ja oikeasti ei ole edes vaikeaa. Herkkua on aamupuuro raejuustolla ja salaatti <3. Eilen kävin juoksemassa pilkkopimeässä koiran kanssa vajaan 7 kilsan lenkin. Tänään menen sitten kaksoisveljeni <3 kanssa salille tekemään hauis-, ojentaja- ja rintatreenin. Odotan innolla. Vaikkei tässä siis treenitaukoa olekaan ollut.

Aattona kävin tekemässä vielä etureisi- ja vatsatreenin.  Oli vähän hämyistä olla salilla, kun siellä ei ollut suurimman osan ajasta ketään muita kuin minä. Sitten paikalle tuli muutama ulkomaalaistaustainen mies ja heti mun mielikuvitus alkoi luomaan ties mitä tarinoita. Onneksi treeni oli juuri lopuillaan ja pääsin sitten suihkun kautta töihin.

Meillä on täällä mummolassa kunnon mäki tuossa ihan lähellä. Aattelin illemmalla mennä tekemään intervallijuoksua siihen mäkeen. Täällä maalla ei ole paljon katuvaloja, niin pilkkopimeässä on tosi kiva kyllä juosta :D. Varsinkin kun tie on ihan iljanteessa. Mutta onneksi ei tullut kuutta viikkoa sairaslomaa. Varsinkin, kun mulla alkaa loma just nyt. JEE! Mä aattelin, etten selviä hengissä tästä joulusta, siis näistä joulun töistä, mutta aika keposesti se kuitenkin meni. Siistiä. Kyllä sitä tietää tehneensä töitä.

Ihanat metalliosaston pojat olivat tehneet minulle, siis MINULLE ihanan ulkotulijalan <3.

Mä olen lueskellut aika paljon toisten päivityksiä facessa ja muutamassa painonhallintaryhmässä vieraillut lueskelemassa, niin henkilökohtaisesti mua ärsyttää ajatus "ruotuun palaamisesta". Siis ajatus siitä, että joulu on yhtä suurta repsahdusta ja sitten pitää jotenkin palata ruotuun. Eikös sitä voisi ajatella, että tämä on elämää siinä missä arkielämäkin, vaikka eroaakin ruoiltaan jotenkin. Siis pitääkö ajatella, että kun syön jouluruokaa tai suklaata, niin repsahtelen jotenkin suuremmin. Ehkä tämä olikin se suunniteltu, omaan ohjelmaan sopiva tauko syödä suklaata. Miksi pitää ajatella, että se on jotenkin kiellettyä herkutella. Jos tietää sen, että tulee syömään, niin miksei anna sille sitten lupaa. Onko kaikki nykyään niin vakavaa?

Ja toisaalta taas jos tietää haluavansa ja voivansa olla syömättä jouluruokaa, niin musta sekin pitää kauhistelematta ymmärtää. Eihän se ole kuin yksi joulu. Ei elämä.

Paljon olen nyt miettinyt suhdetta ruokaan ja suhdetta jouluun. Siis sitä, mikä joulussa on hienoa. Ja onko joulua ilman karjalanpaistia tai kinkkua tai mättöjä. Nyt kun olen taas maistellut ties mitä herkkuja, niin voin kyllä todeta, että vaikka ne ovatkin ihan ok, niin selviän mä ilmankin. Ei oikeastaan ole ikävä torttuja ja pipareita, suklaata tai kakkuja. Joulupöydässäkin (joita täällä mummolassa on riittänyt ihan monelle päivälle) ei tärkeintä ole se, kuinka paljon syö, vaan mitä syö ja mistä nauttii ja se kenen kanssa siinä pöydässä istuu. Perheen merkitys on korostunut tänä jouluna erityisesti, se että minulla on ihana perhe, jotka rakastaa minua ja joita minä rakastan <3.
Se on suuri asia, että voi luottaa perheen tukeen ja apuun kaikissa asioissa. Sen olen ymmärtänyt nyt, kun olen kuullut juttuja muunkinlaisista perheistä ja tavoista elää. Minulle tämä on hyvä, muttei se tarkoita, että näin pitäisi kaikilla olla. Pois siis minusta, että arvostelisin toisten elämää. Pois minusta, että arvottaisin tai korottaisin.



Pää on ehkä ihan täynnä hiilarihöttöä, (vaikka tosiaan olen ollut kaksi päivää ihan listassa kiinni) etten tiedä mitä kirjoitan. Kuitenkin ihanaa joulua teille kaikille. Kyllä elämä on ihanaa :D.



<3
-Kaza

Voi joulun rauha...

Kyllä on rauha aika kaukana tästä häsläyksestä. Mä olin maanantain ja tiistain vapaalla, joten töitä kuormittui loppuviikolle ihan kiitettävästi. Oi, mä odotan niin kovasti sitä, että joulun rauha laskeutuu ja mä pääsen aloittamaan loman! Muutaman päivän vielä, kun jaksaisin, niin sitten koittaa parin viikon autuus. Töihin pitäisi sitten tulla taas 8. päivä tammikuuta. Mutta tässä on vielä monta isoa juttua, jotka pitäisi hoitaa, ennen kuin voi jäädä laakereille lepäilemään.

Yksi niistä on PT-treenit Matin <3 kanssa. Meillä on sunnuntaiksi sovittu treenit ja ihan hyvä niin. Mulla uupuukin yksi treeni vielä. Uusi kuntosaliohjelma on ihana <3. Kyllä motivoi kovasti, kun saa kokeilla uusia juttuja, mutta muutamat jutut ovat kyllä himpun liian vaikeita. Yksi niistä on leuanveto. Kokeilin salilla maanantaina leuanvetoja ja sain vedettyä niitä ehkä 3. Sen sijaan, että vetäisin niitä ohjelmassa olevan 8-10 kertaa. No päätin korvata sen ylätaljalla, pääsin jo 55 kiloon, joten ehkä jossain vaiheessa jaksan nostaa myös itseni :D. Selkätreeniin kuuluu myös olkapäiden treenaus ja pohdiskelin salilla, että kuka hullu on tuon ohjelman tehnyt. Ohjelmassa on kolmisarja, etunostot, sivunostot ja takaolkapäille suuntautuvat nostot vartalo 90 asteen kulmassa. Ja mä voin kertoa, että kyllä poltteli. Siis huhhuh, että polttelikin. Teki mieli lopettaa jo ennen aloittamista, mutta vedin mä sen läpi.

Aerobisena tein maanantaina ylämäkijuoksua 3 minuuttia ylämäkeen 2 minuuttia reipasta kävelyä, että syke tasaantuu. Sitten olen tehnyt kaksi n. 6 km juoksulenkkiä aamulla, ennen aamupalaa ja huomenna olisi luvassa vielä iltalenkki siskon kanssa. Ihan hyvin on siis liikuntaa tullut harrastettua, mutta useana aamuna on pitänyt herätä klo 4:52, että ehtii tekemään kaiken. Onneksi huomenna on tyhjä päivä, että saapi nukkua aamulla vähän pidempään. Toivottavasti pikkukamut ovat samaa mieltä.

No joo. Lisäksi mun puhelimen muistikortti sanoi sopimuksensa irti ja sehän tarkoittaa, että mä en saa otettua kuvia mun puhelimella ja ne kuvat, jotka otin hauis-, ojentaja-, rintatreenin yhteydessä katosivat bittiavaruuteen. Kylläpä eilen otti koville, ettei tullut karjuttua ja jollotettua suoraa huutoa. Miten ihmiselle voikaan olla tärkeää joku puhelin ja siinä olevat ohjelmat. Ehkä se vain johtuu tästä väsymyksestä. Siitä, että tekisi mieli heittää hanskat tiskiin töissä ja vaan marssia jonnekin hiton kauas ja jättää koko paska. Hommaa ei yhtään helpota se, että 2-vuotias pikkukamu huutaa joka asiasta. Kun tyyppi herää joskus kuudelta aamulla tarkistamaan, onko tonttu tuonut suklaata, on hän tietenkin iltaisin jo väsynyt. Ja kun on väsynyt, ei hälläkään mikään luista. Siis huutoa ja melskausta on luvassa. (Periaatteessa se ei ole mitään uutta auringon alla, mutta jotenkin se on nyt aivan ylenmääräistä huutamista ja karjumista.)

No mä selviän. Tulipa valitettua paljon. Töissä oli tänään hauska, kun eräs työkaveri vertasi mua anorektikkoon. Ja painoindeksi on kuitenkin vielä 25,4, eli olen lievästi lihava. Toivoi, etten enää laihduttaisi, etten näytä niin riutuneelta. Mitähän hän tuumaa, kun painan toukokuussa jotain 65 kiloa :D.

Mulla oli hetki, että paino keikkui ja keikkui tuossa 76 kilon kaikilla grammoilla, mutta nyt ollaan tultu taas alaspäin. Ehkä mä saavutan mun tavoitteet. Tai anteeksi TIETENKIN mä saavutan mun tavoitteet.

Ja TIETENKIN mä vedän hyvin :D.

<3
-Kaza

Uskomatonta!

Katsokaa.
Pakotin toisen KAMUISTA ottamaan musta kuvia toissa päivänä ja mä olen ihan puulla päähän lyöty. Katsokaa tuota kehitystä. Tai siis jotain on tapahtunut!

Vaikka mulla on nyt erilaiset kalsarit, niin onhan kehitystä tapahtunut, onhan?
Vuhuu!

Mä riemuitsin viime päivityksessä turhaan, on mulla nelijakoinen saliohjelma ja sen lisäksi 3-5 aerobista harjoitusta. Ihan kiva, uusia liikkeitä oli tullut ohjelmaan, esim. leuanveto myötäotteella. Pitäisi saada 3x10 leukaa. Eipä taida onnistua :D.

Huomenna ekaa kertaa koittamaan, selvitäänköt tästä ohjelmasta elossa.

Mutta nyt vikaa kertaa tämän ohjelman iltapalalle (joskin alkavassa päivityksessä syödään samanlainen aamupala).

<3
-Kaza

niin se aika rientää.

Täytyy sanoa, että on maanantai-ilta aika pitkällä. Siis kun lupasin viimeksi jatkaa illalla. No kaipa se on parempi nyt kuin ei koskaan. Viikko on vierähtänyt, vaikka vielä kaksi työpäivää on jäljellä, niin salihommelit sain tehtyä tänään.

Vähän olen ylpeä siitä, että sain tehtyä kaikki neljä salia, mutta kyllä täytyy sanoa, että aika kiireellä sai läpi mennä. Kun on varattuna joka keikkaan reilu tunti, ei paljon lämmitellä tai venytellä. Pääasia kai, että jotain tuli tehtyä. Olisi kyllä ihan vapaapäivän aika. Eilen töissä olin 13 tuntia, ja vaikka tänään olin "vain" 8 tuntia, niin kyllä tuntuu nämä aamuviiden heräämiset.

Mutta olen liekeissä väsymyksestä huolimatta. Meille tuli tänään uudet saliohjelmat ja ruokavaliot. Siis loistavaa! Saliohjelma on jaettu enää kolmella, joten yksi "lepopäivä" lisää. Tosin katselin, että nykyisin ohjelmissa saattaa mennä puolitoista tuntia, jos ne tekee kunnolla. Mutta se ei haittaa, kun kerran on yksi päivä vähemmän mahdutettavana. Kalorit säilyivät suurinpiirtein samana, ja onneksi en joutunut luopumaan aamupuurosta ja banaanista. Olen kehittänyt jonkun sairaan fiksaation banaaniin. Vaikka ennen vihasin sitä, niin nyt en voisi kuvitella elämää ilman banaania. Mukavasti on kuitenkin uudessa ruokavaliossa muutoksia, että pysyy mielenkiinto yllä. Mun pitää syödä nyt sekä lounaalla että päivällisellä leipää, vaikka päivällisellä syön jo pastaa/riisiä tai perunaa. Oho. Minä <3 leipä.

Joulu se vain lähestyy ja ihan oikeasti pitää taputtaa itseään olkapäälle, en näet ole syönyt mitään jouluherkkuja. Ei siitä tietenkään ole ollut epäilystäkään, sillä päätös on se, mikä kantaa. Oli mulla yksi ilta jo pipari suussa, mutta sitten mä tajusin, että "vain tämän kerran"-ajattelu johtaa mut taas pohjalle. Niinpä syötin piparin rakkaalle E:lle ja sain olla itsestäni ylpeä. En usko, että joulu sinällään tuottaa ongelmia, jos vain salaattia ja proteiinia riittää. Kuntosalilla käynti voi olla joulun pyhinä hiljaisempaa, mutta kuitenkaan pidän lippua korkealla tässä vaiheessa.

Ms. fitnessin fb-sivulla yksi meidän valmentajista lupasi YHDEN herkuttelupäivän jouluksi. Siis kaikki, ruokavaliosta viis, saa syödä jouluna (siis YHTENÄ päivänä) ihan mitä vain. Mä en oikein tiedä, kuinka suhtaudun. Toisaalta ne jouluherkut, joita haluan, ovat yleensä aika ruokavalioon sopivia. Enkä haluaisi sortua suklaaseen, sillä se tie on niin nähty. Yhdestä palasta se alkaa ja sitten käy taas vanhanaikaisesti. Pitäähän tässä nyt ihan oikeasti ajatella myös sitä, että hei, tämä on yksi joulu niiden 70+ tulevan joulun rinnalla, joten miksen voi pitää kiinni siitä dieetistä, jolla olen ja sitten seuraavana jouluna nauttia aivan erilaisella kropalla. Miksi en haluaisi panostaa tähän kaikkea? Ainahan tulee juhlapyhiä, jotka merkkaa paljon. Esimerkiksi pääsiäisenä pitäisi syödä pashaa, suklaamunia ja mämmiä (jota opin syömään toissa pääsiäisenä ja mitä enemmän kermaa, sen parempi... ei kovin kevyttä!). Sitten tuleekin jo vappu ja kaikki ne ihanat itsepaistetut munkit ja tippaleivät (totuus on se, etten mä ole koskaan syönyt tippaleipää, joten en edes tiedä miltä se maistuu, mutta voin kuvitella, ettei se ole kovin kevyt). Puhumattakaan Runebergin päivästä, ystävänpäivästä, äitienpäivästä, juhannuksesta, näitä riittää. Tässä työssä on myös omat mausteensa kuvioon, mutta ihan oikeasti, mitä on tämä joulu kaikkien niiden tulevien joulujen rinnalla?

Joulussa on kyllä niin paljon muutakin, kuin itsensä ähkyyn syöminen, varsinkin jos vielä saataisiin lunta maahan. Vähän on ollut haastavaa lenkkeillä, kun tiet ovat peilijäässä tai teillä on 20 senttiä lunta. Olenkin käynyt tällä viikolla vain yhdellä intervallilenkillä, yhdellä juoksulenkillä, kävelemässä kerran. Vielä pitäisi jotain tehdä, mutta onneksi on tosiaan huomenna ja sunnuntaina työpäivä, ja sehän tarkoittaa sitä, että pitää aamulla käyttää koira ulkona.

Noooh, mikähän olisi tärkeintä tänään. Olen liekeissä ja syöminen on kivaa :D.

<3
-Kaza

Päivitystä pukkaa...

Päivitystä tosiaan, niin tähän blogiin, kuin ohjelmaankin.
Me aloitettiin siis 15.11., joten 15.12 pitäisi alkaa uusi ohjelma. Vaikka kaikki sujuu tosi mallikkaasti, niin kyllä sitä jo innoissaan odottaa uutta ohjelmaa.
Tällä viikolla on kyllä sellaista kiirettä, että pitää jostain nipistää, että ehdin käymään salilla sen neljä kertaa. Tai oikeastaan kolme enää. Pääsin maanantaina vapaapäivän kunniaksi salille. Katsotaan nyt kuinka akalle käyp. (Hyvin varmaan :D)

Huomenna on sitten taas punnituspäivä ja odotan kyllä innoissani. Nyt kun kaikki PMS-oireet ja muut turvotukset ovat ohi, niin paino on pakostakin laskusuunnassa. Samoin sentit on vähentyneet. Loistavaa.

No en mä nyt ehtinytkään enempää kirjoittaa KAMUlle pitää antaa välipalaa. Jatkan iltasella. Kiitti moi.

<3
-Kaza

"Oi Suomi katso, sinun päiväs koittaa..."

Itsenäisyyspäivän tunnelmissa sitä ollaan. Aattelin, että tänään saa olla salilla rauhassa, kun kaikki juhlivat itsenäistä Suomea, mutta mitä vielä. Varsinaisesti salin puolella ei ollut kuin muutama vakkari ja pari randomia, mutta kamalasti ihmisiä silti. Kuinka toisilla ihmisillä on aikaa treenata niin paljon? Usein mietin tarinoita ihmisten takana ja se vasta jännää.

No takareisi-, pakara-, pohje- ja vatsatreeni tuli tehtyä. Ei mikään kaikista paras päivä, mutta kyllä tuntui hyvälle. Lähes jokaiseen liikkeeseen sain taas lisätä painoja. Huomaa kyllä, että treenaan usein, ja sellaisilla liikkeillä, jotka vahvista myös muita lihaksia, ei vain jotain pientä tiettyä. Kehittyminen on ihanaa! Tämä tekee niin nälkäiseksi. Ja varmasti tämä on myös yksi syy, miksi ei himota karkit tai sipsit. Se mun täytyy kyllä tunnustaa, että perjantaina kotikäynnillä mun oli pakko ottaa yksi juustosarvi ja voisilmäpulla. Mummi, jonka luona kävin oli tehnyt seitsemään sorttia pöytään ja jokaisen kahvihörppäyksen jälkeen käänteli lautasia niin, että otapas nyt. Vai eikös kelpaa. Nytkin piti vuolaasti selitellä, kuinka olin ihan täynnä. Ja kehua tietenkin ihan aiheesta mestarileipuriksi. No ei jäänyt syöppö päälle, selvisin porkkanakakusta, jonka ihanat virastonnaiset olivat ostaneet, myös minua ajatellen. (En siis sitä syönyt lainkaan)

Tänään meille tulee päivällisvieraita, mutta onneksi ruoka on ajateltu minulle sopivaksi. Tarjolla on siis possun ulkofilettä, uunijuureksia, tavallista salaattia ja toisille veneperunoita ja juustokastiketta. Nyt jo alkaa sylkeä tursuamaan suuhun, kun ajattelen rakkaan E:n tekemää marinadia lihalle. Voi mitä herkkuja.

Tänään tuli tehtyä siis viikon viimeinen sali ja viimeinen työpäivä. Seuraavan kerran töihin sitten keskiviikkona. Jes. Kyllä mua jo väsyttääkin.

Vaikka salilla oli porukkaa kuin pipoa, sain otettua muutaman kuvan ja tein teitä ajatellen hienon kollaasin siitä matkasta, joka on takana. Vähän tämä odottaa niitä ensi vuoden kuvia, mutta onneksi joka kuukausi on voinut huomata jonkinlaista kehitystä tapahtuneen :D.

Mä olen huomaavinani pientä hoikentumista kun vertaan tämän päivän kuvaa ja syyskuun kuvaa. No mutta mitä te sanotte?

Vaan ihanaa itsenäisyyspäivää, muistakaas pitää toisistanne ja itsenäisestä Suomesta huolta. Eletään kuulkaas unelmaa :)

<3
-Kaza

InBody ja kootut

Mä kävin eilen siinä InBody mittauksessa, mutta luulen, että se meni jotenkin reisille.  No aloitan alusta. Menin paikan päälle, yllättävää kyllä AJOISSA. Tätä ei ole usein tapahtunut, ottaen huomioon, että ennen sitä hain KAMUT hoidosta ja vein kotiin. Lisäksi heti kuntosalin edessä oli parkkipaikka vapaana. SIIS MITÄ?? Missä on mun tuurini?
No siinä vähän aikaa sain odotella mittausta, mutta edelleen jaksaa ihmetyttää myös se, että mittaus maksoi 20€, mutta juuri viime viikolla posti toi tullessaan 20€ lahjakortin liikuntakeskuksen palveluihin, ja juurikin tuohon InBodyyn sitä pystyi hyödyntämään. Ja tämäkin vielä kaiken lisäksi. Mittaus ei siis varsinaisesti edes maksanut mitään.

Järkytys tulee tässä. Kun menin mittaushuoneeseen, MIES kertoi rutiininomaisesti kuinka InBody-mittaus ja -laite toimii. Paino kuulemma otetaan alusvaatepainossa... siis ALUSVAATEPAINOSSA?!?!? Me ollaan tunnettu noin 2 sekunttia ja mies käskee riisumaan. Loistohomma. Tietenkin mä riisuin, ei siinä mitään, olen aika helppo tapaus, mutta pohdiskelin, että mitähän mahtaa mies ajatella, kun kuoriudun vaatteista. Onneksi ei ollut virkapaita päällä. Olisi saattanut miehellä mennä pasmat sekaisin :D. Mutta uskomatonta. Mä en osannut varautua ollenkaan tällaiseen. Lääkärissä on tietenkin ihan ok, olla puolialasti, mutta että kuntosalilla. ja vielä VIERAAN MIEHEN kanssa.

No selvisin mä siitä just ja just :D, ei jäänyt traumoja, vaikka muistan tämän loppuikäni. Mutta nyt siis tulokseen, joka mielestäni meni reisille. 

Siinä näkyy siis paino, joka on ihmeen vähän. Ottaen huomioon, että kello oli 16.26 (vaaka oli kesäajassa). Lisäksi SMM, eli lihasmassa kiloissa, sitten rasvamassa kiloissa, SIIS RASVAMASSA KILOISSA 14,7 kiloa. Tämän mukaan mulla on siis rasvaprosentti jotain 18%, mutta sehän EI VOI PITÄÄ PAIKKAANSA! Eli ihan reisille meni. Sen kyllä huomaan, että taas haba on kasvanut ja kovettunut. Alli ei tunnu lainkaan niin kovasti kuin ennen. Mutta mahassa on ihraa vielä vaikka muille jakaa. Tuo score tarkoittaa fitness-pisteitä, jotka kertoo lihaksen ja rasvan sopusoinnusta.

Tämän mittauksen mukaan siis mun pitäisi olla tosi kovassa kunnossa. Vaikka olen nyt treenannut, niin en mä näin hyvässä kunnossa ole :D. Katsotaan taas myöhemmin uudelleen, että mitä sanoo vaaka. Käyn myös sellaisessa toisessa vaa'assa, joka kertoo jotain ihon sisäistä (siitä joskus tuolla aiemmissa teksteissä oli juttua), mutta tällä hetkellä luotan siihen kyllä enemmän.

Kolmas viikko tätä ohjelmaa menossa. Huomenna salille, olisi luvassa hauispäivä. Odotan kyllä innolla :D. Multa on jo salilla kysytty, että olenko mä ammattilainen, kun heilun lappujeni kanssa siellä joka Jumalan aamu. Aika menee vaan niin nopeasti. Ensi viikolla töissä on niin kiirettä, että katsotaan miten ehdin treenata. Olen koittanut johonkin väleihin tunkea salin, mutta katsotaan onnistuuko. Neljä on aika paljon, kun yrittää hoitaa ne viitenä olemassa olevana työpäivänä.

Olen jotenkin tosi iloinen ja positiivisesti yllättynyt, kuinka helppoa kaikki on ollut. Ei tee mieli juuri mitään. Saa syödä hyvin ja monipuolisesti tietyissä rajoissa, muttei tarvitse viettää keittiössä loputtomia aikoja väsäillen jotain ihmeprotskuhommia. Jauheliha-pasta-tomaattikastike-vihannes-salaatti, siinä päivälliseni :D ja tällä hetkellä taitaa olla pakkasessa viikon päivälliset odottamassa. Se on aika helppoa, kun asennoituu.

Mutta yritän tässä vaikka huomenna ottaa vähän haukkakuvaa, jos kehitystä voisi seurata näin pian. Jos ei, niin otan jostain muusta kohdasta.

<3
-Kaza

Olen kohtuullisen ylpeä.

Meillä oli viikonloppuna ne juhlat, joista aiemmin postasin ja.. hmm... kaikki meni jotenkin tuhat kertaa paremmin kuin uskoin. Kun me ajettiin autolla kohti juhlapaikkaa (matkaa noin 1½ tuntia) söin lounassalaattini. Siitä kolme tuntia oli päivällinen. Sitten tasaisin väliajoin söin tuota banaani-suklaan makuista Protein 3Phase jauhetta ja salaattia. Vaikka pöydät todellakin notkui, mä en esim. hakenut lisää, tai ahnastellut. Mä jätin tyynesti kakut syömättä, vaikka pöydässä oli ihanaa itse rakkaudella tehtyä täytekakkua kaikkine sokerimassa kuorrutuksineen, sacher-kakkua, sylkirauhaset herättäviä herrasväen pipareita, kierrepullia, kuivakakkuja ja suklaahippukeksejä.

Mä jotenkin taputin itseäni olkapäälle, kun pääsin sen yli. Aika hieno fiilis kaiken kaikkiaan, varsinkin, kun ei ollut edes sellainen olo, että pitää hotkia kaikkea kitaansa. Mä olin tyytyväinen kahviin ja sen perästä pian nautittuun jogurttiin ja raejuustoon.

Illalla sitten, kun päivän isoimmat ateriat olivat jakautuneet hieman epätasaisesti, olikin aikamoinen nälkä. Vaikka litkin tuota proteiinilitkua (joka oikeasti on parempaa kuin luulisi). Katselin jo voileipäkakkuja ajatuksella, että jos ottaisin pienen palan, niin eihän se haittaa. Ei pieni pala kaloreita lisää niin paljon, etten mä pysyisi kokonaiskaloreissa. Mutta sitten tajusin jotain todella merkittävää. Jos mä nyt ottaisin sitä kakkua, niin mä olisin niin siinä samassa pisteessä, jossa olin ennen tätä dieettiä. Silloin mä antaisin periksi ja selkäranka katkeaisi, että napse vain kävisi. Ja onneksi en ottanut. Olo aamulla ei ollut hiilarihuuruinen (eikä krapulainen, sillä en ollut juonut tarjottua punaviiniä, en edes alkumaljaa maistanut. Luulevat varmaan, että olen raskaana) ja turvonnut, vaan hyvä ja normaali. Tosin olinhan mä valvonut normaalia pitempään, joten ajomatka kotiin kaikessa myrskyssä ja myräkässä oli varsin hektinen. Ihan kävi treenistä, kun sai ajaa jokainen lihas jännittyneenä. Onneksi päästiin kotiin ja onneksi kaikki meistä on elossa :D.

Jotenkin outoa, että on vain kaksi vapaata, ja ne molemmat tuhrautui reissatessa. Vaikea oli tänä aamuna asennoitua töihin menoon. Kävin mä aamulla salilla ja ihan ok-mätöt siellä. Perusselkä ja olkapääpäivä. Olisi kyllä tullut niin hienoja kuvia, kun olkapäät olivat ihan pumpissa :). Huomenna olisi tarkoitus tehdä etureisiä ja vatsoja.

Mutta nyt taitaa olla meidän äiskän aika ottaa pieni munakas ja alkaa katsomaan nuorta Montalbanoa. Laatuviihdettä :D.

<3

-Kaza

Hyvä perjantaifiilis :)

Tänään perjantaina, oli ihana päivä.
Olin kotona lasten kanssa ja kun mies tuli koulusta kävin salilla. Kyllä huomaa, että pikkaisen erilaiset tyypit käy aamutuimaan ja päivällä siinä klo 13-14 maissa. Kyllä oli aikamoisia lihaskimppuja, oikeita fitnessmuijia ja -kundeja. Onneksi sain treenin suoritettua kunnialla läpi. En jäänyt makaamaan minnekään tangon alle, tai muuten näyttänyt nololta.

Tänään oli vuorossa takareisi-, pakara-, pohje- ja vatsapäivä. Ihan kivan tuntuman sain reisiin ja pakaroihin, mutta vatsat olisin voinut ihan surutta jättää tekemättä. Mä inhoan syvästi niitä vatsalihaksia, koska sellaisia ei minulla ole.

Olen saanut viimein sportnutrition.fi- sivustolta tilaamani lisäravinteet, palautusjuomat ja muut boosterit.
Näitä mun ruokavalioon kuuluu aina treenipäivinä ja lepopäivinä vähän erilainen satsi.

Mä en osaa kyllä sanoa, että onko noista mitään hyötyä, mutta niitä kun nyt on tilannut ja ostanut, joten miksei kokeilisi.

Mä olen ihan innoissani myös siitä, kuinka paino laskee aivan pikana. Tänäänkin oli pudonnut aamupaino huimasti, mutta kerron sitten InBody- mittauksen jälkeen, että miltä sisältä näyttää. Mulla joulukuun välitavoitteena -5 kiloa. Ihan hyvältä se näyttää tässä vaiheessa. PT Matti lupasi keksiä kamalan rangaistuksen, jos näin ei olisi, joten syön tosiaan orjallisesti. Ei voi sanoa, että olisin juurikaan syönyt listan ohi ja kyllä täytyy yrittää jatkaa tällä linjalla, sillä kuten tiedämme, multa karkaa äkkiä lapasesta.

Siitä puheen ollen, seuraava koitos onkin rakkaan E:n siskon synttärit, joihin kuuluu syömistä ja ennen kaikkea juomista. Mutta koska meidänkin lapset on pakotettu mukaan, mä en voi juoda muuta kuin vettä. Mä en halua pyöriä humalassa lasten kanssa ja varsinkaan nyt dieetin ollessa päällä on hyvä syy olla juomatta. Ja olen mä varautunut myös noilla "korvikkeilla" ja ottanut omat välipalat mukaan, ettei tarvitsisi syödä voileipäkakkua, täytekakkua, karkkia, herkkuja, viinejä... jne. Tässä kohdassa, kun mietin, niin miksen pystyisi siihen. Helppo homma. Mutta siellä, kun toiset syö ja ottavat lisää ja syövät ja tuputtavat, niin on varmasti vaikea pitää päänsä. Mä tiedän olevani perso herkuille, erityisesti suolaisille herkuille. Mun pitää vain muistaa se hyvä olo, kun ei ole kroppa täynnä hiilarimössöö ja rasvaa, vaan on syöty hyvin, mutta kevyesti. Huominenhan sen näyttää, kuinka käypi :D.

Oli mulla jotain muutakin kirjoitettavaa, mutta mä olen niin innoissani siitä, että saan laittaa lapsia pian nukkumaan, etten pysty nyt muistamaan.

<3

-Kaza


Ps. tässä muutama sellainen kroppa, joka olisi kiva, myös mulla :D

Jutta on aika hot, vaikka eihän se puolen vuoden superdieeteissä ihan näin hyvältä näyttänyt :)

Viime tekstin innoittamana

Eilen illalla loihdin ihanaa munakasta. Siinä oli siis 4 munanvalkuaista, yksi kokonainen muna. 30g kinkkua, 20g juustoa ja suolaa ja pippuria. Lisäksi tomaatti ja kurkkua. Oikein hyvää oli. Tänään kuitenkin on vuorossa perinteinen rahkailtapala :D.

En kestänyt sitä, että vartaloni näyttää ylikasvaneelta pullataikinalta, joten pakko tänään ottaa salilla vähän habakuvaa. Näkyykö jonkinlaista kehitystä?
Vasemmalla olevan kuvan otin tänään ja toi toinen on silloin lokakuussa otettu.

Vasemmalla tilanne tänään 27.11.2013 ja oikealla lokakuussa 2013

Tänään kävi salilla sillei hassusti, että tein ihan hullunkiilto silmissä treeniä. Lisäsin melkein joka paikkaan painoa ja maksimitoistoilla tein. Ei ehkä olisi pitänyt antaa niin kaikkeaan, kun tokavikassa liikkeessä kapeassa penkkipunnerruksessa jäin tokassa sarjassa tangon alle. Siis en saanut sitä enää nousemaan. En kapealla, enkä leveämmällä otteella. Onneksi salilla oli muitakin, tai valitettavasti, huutelin siinä sitten apua. Ja selvisin. Mutta eka kerta, kun näin käy.

Siihen ei loppunut päiväni epäonni, sillä työpaikan pihaan tullessani huomasin, että toinen takarengas on puhki. Siis lähes uusi talvirengas, joka on ollut auton alla noin kaksi päivää. Ai että teki mieli alkaa itkemään. Onneksi sen huomasin. Rakas E antoi neuvon pyytää miehistä apua ADHD- autokorjaamolta ja sitä sainkin. Pääsin jatkamaan työntekoa ja ilma pysyy, ainakin vielä, renkaassa. Mutta ei ollut mikään ihana kokemus!

Toivottavasti tämä riittää kokemukseksi näistä ihanaisista auton prakaus jutuista. Mua niin inhottaa, jos asiat eivät toimi.

Hyvä fiilis siis on. Huomenna on viikon eka "vapaapäivä", tosin silloinkin pitää käydä aamulenkillä koiran kanssa, mutta sepä ei niin haittaa :). Muutenkin pitää herätä niin aikaisin.


<3
-Kaza

K-18

Nyt ei kannata katsoa, jos ihrainen valtalo aiheuttaa oksennusreaktion. Tässä on mun lähtötilannekuva.
Painoa siis 78,4 kg
Vyötärö 79,5 cm
Rinta 94 cm
lantio  99 cm
Reisi 55 cm
käsivarsi 32,5 cm

Ei kauheasti tierat lentele, mutta katsotaan puolen vuoden päästä. Eihän tässä ole takana kuin kaksi viikkoa ja siihen nähden suhdanne on hyvä. Jotenkin tämä, kun näkee todellisen tilanteen pysäyttää enemmän kuin mikään. Miten mä voin olla tuollainen valas? Ei näy paljon lihaksen lihasta, ei muuta kuin hyllyvää ihraa. Oi että, ei kiva. Vaatii kyllä aika paljon kaiken tämän itseinhon keskellä julkaista tämä kuvasarja vielä netissä, mutta ehkä mairittelevaa on sitten, kun lisään rinnalle toukokuun kuvat kiinteästä ja kauniista vartalosta. Sitä kohti ollaan näet menossa. Mulla on kova motivaatio ja toivottavasti se kantaa joulun yli ja kaikkien mahdollisten juhlien yli.

Viikonlopun juhlat olivat suuri menestys. Ja antoi uskoa siihen, että onnistun. Mä tein kylmästi sillä tavoin, etten voileipäkakku-juhlissa ottanut mitään. Mulla oli ruokavalion mukaiset eväät mukana ja sitten pahimmassa lapioin ne suuhuni juhlia vaihtaessa. Kyllähän toiset sitä ihmetteli, mutta eihän sille taas voi mitään. Menin sille linjalle, etten selitellyt juurikaan, totesin vain, etten ota, kiitos vain. Tietenkin kehuin kakkujen näyttävän ihanille ja VARMASTI maistuvan ihanille. Mutta minä en niitä ottanut. Ens viikonloppuna on taas suvun juhlat, mutta eiköhän me kahlata nekin läpi. Otan mukaan tarvittavat jutut, että jos ei sopivaa välipalaa/aamupalaa ole tarjolla, haukkaan ne kitaani. Eihän nämä näemmä ole kuin järjestelykysymyksiä.

Tällaista se minun ruokani yleensä on. Jauhelihaa ja salaattia. (Banaani kuvan laidassa ei kuulu joukkoon :D). Mä olen vissiin seonnut, mutta jaksaisin syödä jauhelihaa vaikka joka päivä monen kuukauden ajan. Kana tursuaa korvista, mutta jauheliha, nams! Ilmankos menee niin hyvin, kun olen löytänyt tällaisen rakkauden :). Olen mä kyllä ajatellut vähän noita erilaisia soijarouheita ja muitakin, mutta jauheliha, ei pysty.

Eilen ja todennäköisesti tänäänkin valmistan iltapalaksi munakkaan (tai munakokkelia, kun meidän paistinpannu alkaa olla jo aikansa elänyt). Proteiinia, vain vähän hiilaria, mutta salaattia, kurkkua ja tomaattia. Mitä muuta voisi ihminen tarvita? Tämän päivän treeni, kuten eilisen treeni painaa kehossa, joten tarvitsen vähän "tukevamman" iltapalan :).

Nams!

-Kaza

Ehkei olisi pitänyt sanoa.

Jos mä viimeksi valitin jalkoja, niin pojat, nyt mä vasta olenkin kipeä. Siis koko kroppa. Erityisen kipeät ovat etureidet, pakarat, olkapäät ja rinta. Olen kyllä tehnyt kunnioitettavat 4 salitreenia putkeen ja se varmasti näkyy myös energiatasoissa. No huomenna ja sunnuntaina ei ole kuin juoksulenkkejä luvassa. Saa siis vähän lihakset levätä. On treenaaminen sitten kivaa. Tänään oli suoranaista tuskaa yrittää laskeutua mitään portaita alaspäin. Ylöspäin pääsi mukavasti, mutta alaspäin, jokainen askel oli kuin pieni kuolema. Vaikka olen siis harrastanut aamulenkkejä (rauhallista kävelyä koiran kanssa klo 5.) ja venyttelyä joka ilta, ei tunnu auttavan. Onneksi PT Matti (<3) lohdutti tänään, kun törmättiin salilla, että ei se tapa, vituttaa vain :D. Alamme pääsemään samalle aaltopituudelle, jos mä vain lopettaisin iankaikkisen valittamiseni, niin homma luistaisi varmasti paremmin. (Olen huomannut itsessäni sen, että ollessani uudessa tilanteessa, jossa nolaamisen mahdollisuus on suuri, valitan vain ja vähättelen sitä, mitä olen. Tyyliin: "Mulla ei ole vatsalihaksia, ei kannata odottaa mitään suuria.") Ehkä tuo valittaminen on vielä nolompaa, kuin se ettei jotain vaikka jaksaisikaan. Nyt mä ryhdistäydyn!

Tilasin itselleni palautusjuomaa ja treenin aikana juotavaa latausjuomaa, mutta typerä postin lakko ja typerät sekaannukset keskusvarastolla, mun tuotteet eivät vissiin ole lähteneet koko puljusta. Huomaa kyllä energiatasossa senkin, että jokaisen treenin jälkeen vajetta on paljon, kun meinaa päässä heittää. Vielä ei kyllä ole oksettanut, vaikka se ilmeisesti aika tavoittelemisen arvoita onkin. Tosin onhan mulla hiljattain kokemusta oksentelusta, joten se riittäköön mulle tästä osastolta.

Varasin itselleni 6 PT-tuntia jatkoa ajatellen, ja Inbody-mittauksen 3.12. Saa tietää, missä kohdassa kroppa on menossa ja matkan varrella on joku tuikkimassa vauhtia, jos meinaa yhden akan tyttö hyytyä. Kohta viikko takana ruokavaliota ja treeniä ja vielä menee hyvin :D. Tosin välillä ateriavälit venyy yli sen 4 tunnin, mutta en mä ole kokenut sen vielä kovasti haittaavan, kun motivaatio on korkealla, ei tule mieleen vetää ekaa pullaa, mikä eteen asetetaan.

Viikonloppuna onkin luvassa ekat haasteet. Mulla on lauantaina kahdet juhlat ja sunnuntaina kolmet. Ja uskokaa mua, siihen, mitä syön KIINNITETÄÄN huomiota. Olen pohtinut mitä selvitän, mutta taidan tyytyä valehtelemaan a) olevani gluteeniton (jos paikalla ei ole muita gluteenittomia) b) syöneeni juuri äsken toisissa juhlissa c) olevani jollekin muulle allerginen. Sen tiedän, että lauantain toisissa ja sunnuntain kaksissa juhlissa notkuvat pöydät voileipäkakkuja ja muita majoneesiherkkuja. Onneksi olen jo valmistanut itselleni lounaan mukaan, että sen voi kiireessä syödä ja välttää kiusauksen. Ehkä, jos saan alussa hyvän tatsin, pääsen yli myös muista juhlista. Olisi se typerää, jos heti alussa palaisin sinne, mistä olen yrittänyt päästä pois. (Siis tämä sokeri- ja muu herkkukoukku)

Ms. Fitness-porukalla olisi tapaaminen 7.12. Tampereella, mutta en mä pääse täältä susirajalta lähtemään. Luvassa olisi vaikka mitä kivaa, joten kyllä harmittaa. Toivottavasti pääsisin sitten seuraaviin juttuihin mukaan.

Luvassa on myös paljon muuta kivaa, kuten lähtötilannekuvat, mutta armas puolisoni ei vielä ole motivoitunut ottamaan niitä. Salilla ei kehtaa kikkaloida puolialastomana peilin edessä kuvaamassa, joten täytyy vain tyytyä odottamaan. Lupaan, ettei se ole lasten katseltavaa :D. (Meidän lapset tuijottaa sitä kyllä päivittäin, joten se varmasti selittää heidän kaikki ongelmat :D)

Mutta aamulla ei olekaan niin aikainen herätys. Kello soi vasta klo 6. Tässähän on ruhtinaallisesti aikaa makoilla :).

Kertokaa hei vinkkejä, kuinka kieltäytyä juhlissa herkuista, kun kaikki tyrkyttävät ja loukkaantuvat, jos ei ota. 

Oivoi mun jalat!

Tänään tapasin Matin <3, personal trainerini, joka on muutamia kertoja antanut vinkkiä ja pitänyt treeniä. Mä voin kertoa, että hikoilin paitani ihan märäksi, oikea ms. t-paita kisa. Tosin haisin pahalle ja puuskutin kuin pieni porsas. (Tosi hyvälle vaikuttaa :D)
Mutta melkein 50% enemmän saa irti, kun on joku tsemppaamassa. Ainakin 50% enemmän uskaltaa laittaa painoa, kun joku luotettava varmistaa. Ainakin 50% enemmän hävettää, jos luovuttaa ihan heti.
Meillä oli etureisi ja vatsapäivä.
Tehtiin Smith-kyykkyä syvään 20 kilolla (eli painoa tangossa 60 kg)x3x15
Supersarjaa Hack-kyykyllä ja jalkaprässillä
itsensä paholaisen keksimää askelkyykkyä
ja vielä kuusi sarjaa erinäisiä vatsalihasliikkeitä.

Kun tulin salilta pois, niin hyvä, että pääsin kolmannesta kerroksesta alas autolle, kun jalat olivat kuin tönkkösuolatut sillit. Mutta fiilis oli uskomaton. Tosin mulla oli kamala kiire ja tyhmyyspäissäni olin jättänyt paidan kotiin. Siis PAIDAN. Mulla ei ollut kuin työhöni kuuluva etumus ja nuhraantunut valkoinen fleecetakki. Eihän siinä muuta auttanut, kun pukeutua olemassa olevaan materiaaliin. Ja kiroilla mielessään, että kuinka tyhmä ihminen voikaan olla. Mulla oli vielä asiakastapaaminen heti treenin päälle, etten ehtinyt käymään edes kotona vaihtamassa paitaa. Ja sen jälkeenkin päivä jatkui yhtä kiivaana. Kyllä välillä tulee tunne, että maailman kaikkeuden Herra suorastaan vittuilee. Kaikki pienet sattumukset kertyvät samalle päivälle, ja homma on valmis.

Mutta ei mua oikeestaan harmita. Olen onnellinen. Huomenna taas salille ja tänään vielä pakolliset venyttelyt (joita harrastan aivan liian harvoin ja lähinnä silloin kun olen kasassa kuin pieni mummo). Ihana elämä, ihana dieetti, ihana kaikki <3. :D

Eka salitreeni takana...

ja voin kertoa, että nyt vasta olenkin liekeissä.
Tänään oli vuorossa selkä- ja olkapääpäivä. Nyt tuntuu, että olkapäät ovat niin voimattomat, että tämä kirjoittaminenkin on liikaa.

Tässä vähän otteita aamutreenistä, joka alkoi 6.45.
Maastaveto 2x5x75kg
Alasveto, keskileveällä otteella 3x12x 45kg
Kulmasoutu tangolla 3x8x 25kg
Alataljasoutu 3x 8x 50
Alasveto, kapealla otteella 3x12x 40kg
Punnerrus istuen, tangolla 3x8x 15kg
Sivunostot käsipainoilla 5x12x 7kg
Takaolkapäät käsipainoilla 3x12x 6kg

Nyt on siis aivan ihana ja euforinen olo. Tosin katsotaan, että kuinka KAMUJEN kanssa menee. Kun itse on raukean löysä, niin Kamut ei ole sitä. Energiaa on kuin pienessä kylässä. Kohta pitää lähteä vähän ulkoilemaan, josko se päivä siitä kulkisi ja Kamujen energiatasot laskisi :D. Kyllähän muuten menee on ihan ok, että ovat energisia, mutta sitä sisällä juoksemista ja huutamista ei kestä kukaan. Tai ainakaan minä.

Keskiviikkona on seuraava salipäivä ja mulle on tulossa PT vähän ohjaamaan ja piiskaamaan treeniä uudelle tasolle. Loistava PT Matti, joka kyllä tietää, miten naisen saa itkemään (no ei oikeesti, mutta osaa treenata ja tsempata). Yhden yksilötreenin salilla ja yhden ryhmätreenin mäkihyppytornin portaissa olen saanut hänen kanssaan jakaa. Ja tiedän, mitä on tulossa. Lihaskipua, kuumotusta ja loistava fiilis treenin jälkeen :). Suosittelen kaikille kokeilemaan PT:a, treeniin tulee ihan uusi syvyys ja oppii paremmin näkemään sen, kuinka treenataan kovaa.

Mutta hyvä fiilis, vielä ainakin. Katsotaan kuinka esittelen kitapurjeitani lapsille, vaikka salilta kotiin tullessa lupasin, etten tänään suutu mistään. En hitaasta pukeutumisesta, en vetkuttelusta, en mistään. Ja eikös se päätös ole kaiken tärkein? :D
Ihana pakkaspäivä tulossa ja myö lähdetään Täplä-koiran kanssa ulos...


<3

No tulipa tehtyä...

Tänään mä jo vähän esivalmistelin itseäni uuteen ruokavalioon, mutta pikkasen tahtia haittasi kauhea kankkunen. Tämä ei siis ole lainkaan minun tapaista, joten pakko mainita. Ihana eilinen ilta oli, mutta kun siivoaa oksennusta vessanpöntön ja pesukoneen välistä, sitä miettii, että minkä ihmeen takia piti lähteä?? (Teitä varmasti kiinnostaa mun oksenteluni)
No mustapippuri auttoi tälläkin kertaa ja selvisin :D.

Ei ehkä paras päivä treenaamiseen, joten se jäi nyt välistä, mutta kyllä mä jo harjoittelin tosiaan ruokavaliota. Ja vaikken saa syödä kuin n. 1950 kcal, niin voi pojat, se on paljon. Lounaalla, kun voitelin vielä ruisleipää kamalan vokkiannoksen ja salaatin syötyäni, tuntui, että halkean. Mutta moneen kertaan olen meidän face-sivuilta lukenut, että kaikella on tarkoituksensa ja kaikki kannattaa syödä, niin kuin kuuluu. Ja tähän mä pyrin.

Vaikka tietenkin kaikki mahdolliset kissanristiäiset, joissa pitäisi ottaa jotain vaikeuttaa mun matkaani, niin ei se haittaa. Mä aion keksiä takuuvarman suunnitelman, ettei yksissäkään juhlissa tuijoteta kuin outoa, ja kuitenkaan en kärsi. Oivallukseni, etten mä elä syödäkseni toivottavasti kantaa kaikkien voileipäkakkujen ja ihanien hyydykekakkujen ohi.Eihän missään muualla kukaan toinen voi päättää sinun syömisistäsi. Ei siis minunkaan tarvitse alistua siihen ajatukseen, että minun on PAKKO syödä. Ihmiset ajatelkoon mitä tykkäävät, mutta ehkä mä selvitän heille treenaavani. (Millainen reaktiohan siitä syntyy? Voin kuvitella, että kahvit voisi mennä vähän väärään kurkkuun :D)

Huomenna mulla on vielä vapaapäivä, mutta kello soi aamulla klo 6, että ehdin seitsemäksi salille. Tunti tehollista treenausta, ennen kuin pitää olla kotona lapsia hoitamassa, kun mies lähtee kouluun. Sitten tietty on luvassa intervalliharjoittelua koiran ja lasten kanssa liikenteessä, mutta niinhän ohjelmassakin lukee :D. Kaikkea sitä kroppansa eteen uhraa. Voin kertoa, että minusta elämässä on kaksi suurta nautintoa, nukkuminen ja syöminen. Ja tämän projektin myötä annan pois osan molemmista. En enää syö mitä haluan ja milloin haluan, vaan kurinalaisesti, enkä nuku vapaapäivinäkään enää niin paljon kuin haluaisin (tosin eihän lapset ole antaneet mun nukkua kunnolla, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta moneen vuoteen, joten en tiedä menetänkö kuitenkaan mitään).

Luin erään kilpasisareni blogia tänään ja hän kertoi lähteneensä kisaan voittaakseen. Ja vaikkei musta nyt siltä tunnukaan, niin sillä tavallahan se menee. Ei kannata osallistua, jos ei ole mahiksia voittaa. Joten täältä tullaan VOITTO ja sen myötä tuleva KUNNIA. Puolen vuoden päästä katsotaan kenen kana pissii ja mistä (WTF?!?!?). Voiton tahto kohdillaan, nyt on enää ne työt tekemättä. Sitä kohti siis ( tai oikeastaan jääkaappia kohti, jossa minua odottaa rahka ja marjat, siis iltapalan aika.)

Kiitos ja hei!

Wau! paikassa innostunut.

Availin tuossa uuden treeniohjelman ja ruokavalion. En voi muuta sanoa, kuin että olen todella innostunut. Vaikka elementit ovat samoja, kuin kaikissa näissä, niin silti eroakin löytyy ja juuri se ero luo uskoa siihen muutokseen. Kyllästymisestä ei ole tietoakaan, kun ihan oikeasti olen täysillä mukana.

Ensimmäisenä teesinä tuossa paperissa on kohta "Tee päätös" ja neuvotaan tekemään sopimus itsensä kanssa. Mihin päivään mennessä on tavoitteissaan. Ja minä mietin sitä ja totean, että tavoitteeni 65 kilon ainon ja lihakset, joita kelpaa esitellä vaikka kilpalavoilla, on saavutettu 15.5. mennessä. Tämä on täysin realistinen tavoite. jos ja KUN pysyn kiinni tässä ruokavaliossa ja treeniohjelmassa. Käytännössä aloitan tarkan ruokavalion noudattamisen vasta maanantaina, silloin treenitkin kulkee viikoittain, eikä tarvitse miettiä tarkemmin viikkoja ja päiviä. Olen valtavan innoissani! Sieluni silmin näen jo itseni, unelmani siintelee silmissäni. Kun itse ilmoittauduin tähän bikini fitness- juttuun jo lokakuun alussa, tuntui, ettei tämä oikeasti ala koskaan. Tuli tunne, ettei mitään tapahdu. Mutta kyllä vain se ohjelma tuli profiiliin ja kyllä vain, nyt alkaa sellainen nousu, ettei mitään rajaa.

Jännä miten tuollaiset pienet asiat, kuten uusi ohjelma ja facebook-sivuilta saatu tukiverkko, antaa motivaatiota ihan uudella tavalla. En usko, että kovin moni oikeassa elämässä elävä ihminen, jolla itsellään ei ole tämän kaltaisia unelmia, koskaan ymmärtää sitä, miksi tavoitella tällaista kroppaa. Miksi antaa sen eteen kaikkensa?

Tämä on minun keinoni selvitä hengissä ja järjissäni. Tämä on minun keinoni hengittää ulos ne raskaan kohtalot töissä, ne tarinat ja itkut. Tämä on minun keinoni hallita ja rentoutua.

Nyt vain kuljen nenä kiinni ohjeissa ja 10 teesissä, jotka auttavat saavuttamaan tuon asettamani tavoitteen. Tästä on hyvä mennä eteenpäin.

jjännitystä ilmassa...

Perjantaina se alkaa. Siis mahtavan bikini fitness - kropan metsästys. Jännityksellä tosiaan odotan, millaisen ruokavalion ja saliohjelman saan. Valitin siskolle juuri juoksulenkillä, kuinka kyllästynyt olen olemassa olevaan saliohjelmaan ja ruokavalioonkin . Minä TARVITSEN muutosta! En jaksa enää syödä samalla tavoin, kuin kohta vuoden. Vaihtelu olisi jees! Vaihtelua olen tosin saanut, kun olen lipsunut kuin vesi laskee lehmän selästä. Olen syönyt vissiin joka päivä jätskiä, mutta perjantaina se loppuu. Kaipaan jo uutta motivaatiota. Me saatiin bikini fitness- naiset omat face- sivut ja mielenkiintoista porukkaa on kyllä mukana. Onneksi on muitakin, jotka eivät ole vielä täysin valmiita :). Pikkunen alemmuuden tunne tuli, kun selailin ihmisten blogeja. Mutta tästä sitä noustaan. Ei pidä ajatella, ettei miula ole motivaatiota, sitä löytyy, mutta pahempaa on se kyllästyminen ja siihen liittyvä turhautuminen. Paino jumittaa ja ihmistä vituttaa. Tämä bikini fitness- juttu on se , joka toivottavasti nostaa taas miut tästä suosta. Vaikka työtä tietenkin pitää tehdä. En mä ajattelu, että kaikki tulee ilmaiseksi, vaan kyllähän niistä lihaksista ja vartalosta ja kaikesta täytyy kyllä maksaa kova hinta. Ei tuloksia ilman kipua. Ja se on pakko mennä järkeen myös mulle. Mikä on sitten tämä päivän viimeisin fiilis. Jännitys, odotus ja kevyt itseinho. Kuinka sitä ihminen päästää itsensä tähän tilaan. Antaa pois asen minkä on saavunut ja ainoastaan jonkun makeisen takia. Onko se ollut tämän arvoista? Monenlaisia mietteitä, mutta ehkä enemmän sekavia, kuin selviä. Enemmän shaibaa, kuin viisaita juttuja. No huomista odotellessa :D.

Puuh ja uuh.

Pikkasen on tässä saanut puhkua kerätä ja puhkittua, mutta tämä viikko on mennyt hyvin. Vaikka jo torstaissa eletään. Viime viikonlopusta ei kannata edes puhua, mutta uusi viikko ja uudet kujeet. Hyvä näin.

Tällä viikolla olen tutustunut tuohon 5:2 pätkäpaastoon ja ihan hyvin se on mennyt. Vaikka sanon sen, että välillä on ihan helvetinmoinen nälkä, niin kyllä on tuntunut hyvälle, että olen onnistunut. Eikä oikeastaan ole tehnyt edes tiukkaa. Minä en siis ole mikään kultaisen keskitien kulkija vaan ihan selvä joko tai- tyyppi. Turha kuvitella, että mä joskus oppisin elämään sillä tavoin, että herkut voisivat kuulua mun elämään, mutta silti voisin pitää painoni samassa.

Tänään innostuin salilla ihan uudella tavalla. Jokaiseen olkapää-, rinta- ja pohjeliikkeeseen sai lisätä painoa. Vaikka ottihan se kipeää, niin kyllä välillä on ihan hyvä vikistäkin. Se päivä lähenee, jolloin saan viimein uuden ruokavalion ja kuntosaliohjelman. Mua jännittää vähän tai oikeastaan aika paljon, että kuinka se uusi dieetti (joka ei oikeasti ole dieetti, vaan varmasti alussa osa tätä elämäntapamuutosta ja kohtuuden opettelua.) eroaa tästä, mitä olen reilu puoli vuotta veivannut. Toivottavasti paljon. Tai edes vähän. Kyllä aina joku uusi juttu piristää vanhaa ja niin hyvin opittua.

Tänään paljastin tietyle piirille mun haaveeni bikini fitness kunnosta. Ihan järkyttävän suuria aplodeja en saanut, mutta ei se haittaa. Luulen, että kaiken taustalla on se ajatus, että minunkin pitäisi jos tuokin, mutta moni ei saa itseään niskasta kiinni. Tiedättekä sen ihmistyypin,  joka on AINA jollain dieetillä ja koskaan se ei oikein toimi. Ja tietenkin toisten laihduttaminen ja varsinkin se painon putoaminen vaikuttaa omiin fiilareihin. Tietenkin sitä tuntee olevansa jotenkin huonompi, jos toinen onnistuu ja itse ei. Älkää luulko, en mäkään ole mikään diettailun asiantuntija tai mikään sanomaan mitään. Mutta minä ainakin tiedän, miksi en laihdu :).

Tänään viimein eestyin ottamaan itsestäni hienot haba-kuvat :D. Laitan vertailun vuoksi ensiksi kuvan tämän vuoden huhtikuulta, silloin, kun se yksi projekti sen yhden firman kanssa alkoin.

Tosi hieno itse otettu kuva. Ei se ihan paras kuvakulma ole, mutta antaa osviittaa siitä, mikä on lähtötilanne.

Ja tässä tämän päivän kuvia. Antakaa anteeksi tuo kaksari ja kaikki muut kauneusvirheet. Piti vain yrittää räpsästä äkkiä muutama hauberikuva. On vain niin helvetin noloa jäädä kiinni itsensä ja omien lihastensa kuvaamisesta. Varsinkin, jos kyseessä on tällainen hieman pönäkkä nainen, joka kuvittelee itsestään liikoja :D.

Ei mikään ihan paras valaistus, mutta kyllä siitä kait jotain selvää saa. Tämän voi ajatella olevan nyt tämän uuden projektin lähtötilanne.

Vasemmalla oleva kuva on otettu pari kuukautta sitten ja oikealla oleva tänään. Huomaako niissä mitään muutosta? Paitsi, että ylemmässä on vain niin kamala tuo vaateyhdistelmä. Kokovartalosukka.


Välillä hävettää kyllä niin kovasti katsella näitä kuvia menneiltä vuosilta, mutta tästä on suunta vain ylöspäin. Sinne siis toverit :D.

Kylläpä vituttaa.

Mä en tajua, mitä on tapahtunut.
Mihin on hävinnyt se päättäväinen ja varma Kaza, joka piti kiinni periaatteista ja luotti itseensä. Mihin on kadonnut se itsevarmuus ja tahto mennä läpi sen paskimmankin paikan?? Tänne heti takaisin!!

Mä olen viime päivät ollut kuin kuoleman sellissä, siis syönyt ihan kuin viimeistä päivää. Unohdettu on täysin se, miten pitäisi syödä ja mitä pitäisi syödä, kun jätski ja laku on houkutellut jo kaupassa. Mä en käsitä!
Taas yhden kerran teen päätöksen, että nyt saa loppua. Nyt minä, mokoma idiootti, otan itseäni niskasta kiinni ja palaan ruotuun. Mutta sitten taas seuraavana hetkenä, viimeistään seuraavana iltana ahdan kaksin käsin itseeni kaikkea paskaa. (Anteeksi kielenkäyttö)

Ja sitten minä ihmettelen ja olen kummissani, että miksei mitään tapahdu. Ei tietenkään mitään tapahdu, kun juoksulenkillä ei jalat ole yhtä nopeat kuin iltaisin käteni sipsikipolla. Kaikki jotenkin repesi tuon viime päivityksen repeämisen jälkeen. Kaikki jotenkin meni ihan päin ahteria. Totuus on kuitenkin se, ettei fitness- lavoille pääse tällainen ihrakasa. Paitsi ehkä ihraisin voimailija kisaan (siinäkään en varmaan sijoittuisi kovin hyvin, vaikka liikuntaa olen koittanut harrastaa)

Jännää tässä kaikessa on se, että liikuntaa olen harrastanut aivan niin kuin ennenkin. Olen käynyt maanantaiaamuna klo 7 pumpissa ja kahdella juoksulenkillä. Tiistaina oli kuntosali ja piloxing, keskiviikkona, eli tänään en kyllä käynyt kuin pienellä kävelyllä. Muttei voi sanoa, ettenkö olisi liikkunut. Yleensä hillittömät mättökohtaukset liittyvät yhteen liikkumattomuuden kanssa, mutta ei nyt. Ihan kummallista. Täysin käsittämätöntä, vaikka tietenkin kaikki selittyy mun selkärangalla, joka jotenkin on mädäntynyt olemattomiin. Läskit eivät siis vähene, mutta kunto kasvaa kyllä juosten ja jumpaten. Ehkä lihaksetkin, mutta mitään muuta ei sitten tapahdu.

Voisiko joku sulkea mun suun ja takoa päähäni sen verran järkeä, että kehtaisin nyt elää niin kuin hyvää olisi. Tänään uusimmassa FIT-lehdessä oli juttu 5:2-dieetistä ja ehkä mä kokeilen sitä sitten vaihteeksi. Voisin ajatella, että siihen asti, kun saan sen FITNESS- pakettini auki (eli koittaa se 15.11., jolloin paketit aktivoidaan käyttöön) kokeilisin tätä. Josko se saisi mut uudelleen motivoitumaan ja sen kautta suhteeni ruokaan muuttuisi.

Loppulauselma tässä kaikessa on, että nyt tuntuu, että olen epäonnistunein LÄSKI ikinä! 

Vesisadetta ja valitusta

Eilen se sitten tapahtui. Kontrolli petti ihan totaalisesti ja tuli syötyä vaikka mitä. Toisaalta en kanna siitä huonoa omaatuntoa, mutta toisaalta vituttaahan se, että annan itselleni luvan syödä liian usein herkkuja. Mä en puhu enää repsahduksista, sillä ne ovat menneen talven lumia. Sen sijaan puhun luvan antamisesta, sillä jokainen päätös on miun oma. Minä päätin eilen syödä sipsiä, vaikka ne sisältää uskomattoman määrän p**kaa. Mutta miksi minä olen alkanut päättää tällaisia juttuja? Miksen enää pysty pitämään kiinni siitä, mitä olen saavuttanut ja mitä tavottelen?

Toisaalta syytän sitä, että olen laihduttanut vissiin kaksi vuotta putkeen. Olen ollut kokoajan jollain dieetillä ja tarkkaillut syömisiäni, jonkinlaista turnausväsymystä on havaittavissa. Kuitenkaan minulle ei sovi sellainen, että lopetan tarkkailun. Kesällä, kun loman aikaan niin tein, lihoin vissiin 5 kiloa. Mulla ei ole sitä kultaista keskitietä, vaan kaikki pitää mennä vaikeimman kautta. Ainakin vielä. Mutta tämän tiedostaminen ei poista olemassa olevaa ongelmaa.

Toisaalta asiaan hieman vaikuttaa se, ettei vielä ole tullut uusia ohjelmia ja ruokavalioita. Vasta ensi kuun puolessa välissä on tarkoitus alkaa tuolla BodyFitness-ohjelmalla (mitä se sitten tarkoittaa). Ja nyt elän sellaista välivaihetta. On jotenkin helpompi antaa lupa syömiseen, kun toisessa kädessä on se todellisuus siitä, ettei vielä ole edes alkanut tämä projekti. Mielessä soi ajatus siitä, että siihen asti voi elää kuin pellossa, mutta sitten pitää ryhdistäytyä. Ei se oikeasti mene niin, vaan nyt jo olisi hyvä saada kroppaa kuntoon. Olisi hieman lyhyempi matka tavoitteeseen.

Tällä viikolla olen kyllä kerännyt liikunta pisteitä hurjasti.

Toivottavasti tuosta jotain näkee ja saa selvää. Tokihan tänään on vasta perjantai ja liikuntapäiviä on jäljellä vielä kaksi. Mutta huomenna ja sunnuntaina suunnitelmissa on vain juoksulenkkejä kaksin kappalein. Ehkei peli ole menetetty, vaan jos ensi viikolla on nolla viikko, niin tiedän, mistä se johtuu. Tänään kuitenkin kävin tekemässä aikamoisen rinta, olkapää ja pohjetreenin. Nyt jo kivistää olkapäitä, kun tosiaan sai lisätä painoja melkein jokaiseen liikkeeseen. Näissä hetkissä sitä tuntuu, ettei kaikki työ ole mennyt hukkaan. Se motivoi taas jatkamaan.

 

 

 

Tässä aarteita arkistojen kätköstä. Tämä kuva on otettu joskus huhtikuussa. Tämä on siis lähtötilanne silloin. Noin pari viikkoa sen yhden firman, sitä yhtä haastetta takana. Ehkä viikonlopun aikana saisin kuvat siitä, että mikä tilanne on nyt. Oikeastaan itseänikin jännittää, että miltä tilanne näyttää. Niin kuin aiemmin kirjoitin, omalle tilanteelle sokeutuu niin helposti. Ei näe enää muutosta, vaan haukkuu itseään läskiksi tilaisuuden tullen.

 

Kuulostaa tosi terveeltä tämä minun minä-kuva. Mutta toisaalta tässähän sitä yritetään kokoajan parantaa. Minä olen kaunis, minä olen hyvä ja minä kelpaan. Tänään muuten on 5-vuotishääpäiväni, joten kyllä mie jollekin olen kelvannut <3.

 

Aurinko sateiseen päivään!

-Kaza

Liikuntapäiviä ja karkki-iltoja

Viime päivinä olen kovasti miettinyt sitä, mitä haluan olla, millaiseksi haluan tulla ja mikä minua ajaa eteenpäin. Olen käynyt ns. tahtojen taisteluita montakin kertaa, ostanko karkkia vai enkö, herkuttelenko tänään vai enkö, pidänkö kiinni ruokavaliosta vai enkö. Kuulostaa varmaan monesta hassuilta taisteluilta, mutta kun on koukuttunut, niin on. Tunnustan, olen TOTAALISESTI sokerikoukussa. Selvisin toissa päivänä sillä, että otin 3 karkkia lapsen karkkipussista, mutta kiusaus odottaa edessäpäin. Viikonloppuna on taas luvassa juhlia ja mitäs niissä tarjotaan? Kakkua ja herkkuja. Järki pitäisi saada käteen ennen kuin aivot lakkaavat sokerin tuskissa toimimasta.

Osaan huijata itseäni perin viekkaasti. Ja usein en sitä edes myönnä, mutta pohdiskelen sitä, että eihän nyt yhdellä herkkupäivällä voi olla suurta merkitystä. Eihän nyt yksi sipsipussi tai karkkipussi ja Ben ja Jerry's jätski pilaa mitään, mutta kun se ei ole YKSI vaan viikossa saattaa olla jopa KOLME herkkupäivää ja rakkaat lukija, kerron salaisuuden, se kaataa paljonkin. Tai ainakin on paljon KOVEMPI työ saada tuloksia, jos syö näin.

Liikunnasta puheen ollen olen löytänyt uuden ihastuksen, nimittäin Piloxingin. Se on kyllä hauska tapa liikkua ja hiki kyllä virtaa. Kävin eilen salilla tekemässä jalkapäivän.

Tein (jos nyt ihan tarkkaan muistan):
Jalkaprässiä 3x15x100kg
Jalkojen koukistus 3x12x62kg
Hack-kyykky (jalat ylhäällä leveässä kyykyssä, ilman loppuojennusta) 3x12x90kg

Jalkojen ojennus 3x12x18kg
Vatsalihaksia pallolla 3x20

Tänään sitten ihme kyllä tuntui persuuksissa, että jotain on tullut tehtyä. Ihan hyvä :). Ehkä se piloxing vaikutti sitten sen verran, vaikka se treeni oli enemmän ylävartalolle.

Tänään oli vuorossa sitten hauispäivä ja BodyBalance.
Tykkään kovasti siitä, että kovan treenin päälle pääsee rentoutumaan ja tekemään vähän liikkuvuus juttuja. Vaikka eihän tietenkään suositella kovia venytyksiä rankan treenin perästä, mutta teen yleensä eri kehon osaa, kuin kuvittelen jumpassa/kehonhuollossa käytettävän pääasiallisesti. Ja kyllä kroppa tuntuu nyt tosi hyvälle.

Scott- hauiskääntö 3x12x6,25kg
Hauiskääntö tangolla seisten 3x10x5kg
Hauiskääntö istuen käsipainoilla 3x10x8kg
Hammer-kääntö 3x10x7kg

Penkkipunnerrus 3x15x22,5kg
ojentajapunnerrusta olisi pitänyt tehdä, mutta mä en oikein tiedä millainen se on o.O.
Ranskalainen punnerrus taljalla etukenossa 3x12x32kg

Olo on siis hyvä ja tästä on kiva aloittaa päivän työt. Vaikka olenhan mä niitä jo tehnytkin. Kuvia vaan saa odottaa, miehet ovat tunnetustu hitaasti lämpiäviä :D.

Vaa'assakin kävin tänään ja paino oli pudonnut viime viikosta, noin kaksi kiloa. Katsotaan mitä ensi viikolla käy, sitten vasta hehkutan :).

Kehonkuva

Pian, kun perhe suo otatan itsestäni ennen kuvat.
On ihan totta, että sitä sokeutuu itselleen. Enää ei osaa katsoa, onko hoikka vai pyöreä, lihava vai millainen. Minullakin useiden vuosien jälkeen on vaikea sopeutua olemaan lähes normaalipainoinen (bmi 27,38). Ja kyllä sitä huomaa itse ajattelevansa itsestään lihavana.

Minulla on pahana tapana myös haukkua itseäni typeräksi läskiksi o.O
Tietenkin kun erehdyn tai teen jotain tyhmää. Silloin, kun on tullut syötyä 10 voisilmäpullaa (ihan totta, tiesin, ettei pitäisi ottaa yhtään, sillä sitten peli on menetetty. Mutta halusin kuitenkin maistaa. Ja niin, soin itselleni yhden ja toisen ja kohta olinkin syönyt joka pelliltä vähän ja oho, vissiin toista kymmentä niitä tuli syötyä) tai kun on tehnyt jotain tosi typerää.

Toisaalta taas silloin, kun uusi vaate istuukin ihanasti tai kun ulkonäköä ja hoikkuutta (jota ei vielä oikeasti edes ole) kehutaan, niin tuntuu, ettei tässä nyt niin läskejä ollakaan. Mutta tämä olo tila on varmasti pahin kaikista. Kun kuvittelee jo olevansa siellä. Eihän se ihan oikeasti niin mene. Vaan kyllä nämä viimeiset metrit, viimeiset kilot normaalipainoon tai tavoitteeseen on ne vaikeimmat. Motivaatio on huipussaan, mutta sitten sitä alkaa antamaan periksi. Eihän yhdellä tällä tai tällä ole väliä. Eihän tällä nyt voi olla niin paljon väliä ja sitten se on homma jo aikalailla menetetty.

Puhuin aiemmassa postauksessani siitä, kuinka ohjelmani alkaa marraskuussa. Olen ilmoittautunut  TÄLLAISEEN. Odotukset ovat kovat, mutta niin varmasti se työkin, joka pitää tehdä. Ilmaista tämä lysti ei ole ollut, joten jos se edes pitää kiinni todellisuudessa :D.

Unelman alku

Minulla on unelma.

Siitä on varmasti hyvä lähteä, sillä jokaisella meillä on unelmia. Voisi olla hauska kirjoittaa unelmat paperille ja sitten aikojen kuluessa merkitä perään "check".

Kaksi lasta check
vakituinen työ check
avioliitto check
omakotitalo
bikini fitness- kroppa

Tähän hätään en nyt keksi enempää unelmia, mutta se, miksi piti ihan blogi perustaa on tuo bikini fitness- unelma. Minä haluan saada kropan, jollaista minulla ei ole ennen ollut. Haluan päästä kuntoon ja vuodattaa verta, hikeä ja kyyneleitä, että joskus voisin ylpeillä vatsalihaksilla, terveyttä uhkuvalla keholla ja mielellä, joka voi hyvin. Eihän nämä tietenkään tarkoita samaa asiaa, vaan hyvinkin voin koukuttua fitnekseen niin, etten muista olla onnellinen. Tai jos vaikka epäonnistunkin, niin onko se sitten köyden paikka? Kaikkihan voi heittää härän pyllyä, kun lopulta pääsen tuonne asti, mutta nyt on tilanne tämä.

Mistä kaikki sitten alkoi?
No niin kuin varmaan aika monet, minäkin olen kärsinyt ylipainosta pitkään, olen laihduttanut ja molempien raskauksien takia lihonut ja taas laihduttanut. Tämän vuoden alussa kuitenkin osallistuimme tietyllä porukalla tietyn firman vetämään haasteeseen, joka sai minutkin maistamaan kuntoilun ihanuutta. Ja *naps*, minä olin myyty. Siis nälkä kasvaa syödessä ja vaikkei omalta kohdaltani haaste ihan putkeen mennytkään, niin ei se mitään. Kuitenkin sain jonkinlaisen kimmokkeen siihen, että nyt treenaan tavoitteellisesti.

Oikeasti varsinainen treenaaminen ja ruokavalio alkavat marraskuun puolella, mutta siihen asti noudatan olemassa olevia ohjeita, joiden avulla alkuvuodesta sain tämän kipinän. Ei mene siis hukkaan tämäkään aika. Haasteen tähän haasteeseen tietenkin tuo epäsäännöllinen työ, jossa on paljon, siis PALJON juhlia, herkkuja ja otkuvia pitopöytiä, pitkiä päiviä ja vähän aikaa. Tutkivia silmäpareja ja ennakkoluuloja, ihmisiä jotka tietävät paremmin kuin itse tiedän. Toinen haaste on ihanat kultamussukat, KAMUT, jotka vaativat kotona aikaa ja huomiota. Iltaisin ei tee mieli lähteä salille, kun päivän on muutenkin ollut pois. Mies ja vielä koira tuovat omat palansa tähän peliin, mutta ehkä nämäkin ongelmat ovat tehty ratkaistaviksi. Siksi minulle on tuttua herätä klo 5:14, aamulenkille ja mennä klo 8 aamusalille. Mitään säännönmukaista treenausta ei kannata odottaa, mutta varmasti treenaan ja lujaa, vaikka sen ajan löytäminen voi välillä olla vaikeaa.

Tässä on siis lähtötilanne 9.10.2013

Paino            81,3
kehon rasva  32,4%
kehon neste  48,5%
lihasmassa    52,2kg
Aineen vaihdunnan ikä 39

Tavoitteena on saada paino 65 kiloon ja rasva% sinne 22-24% väliin.

Jonkin verran on siis matkaa, ja mulla on ihan järkyttävä sipsi/karkkikoukku kesän jäljiltä, mutta ehkä, jos annan ajan kulua ilman karkkikiloja, niin saan itseni irti tästä verkosta.

Tästä me siis lähdemme, tie on auki ja edessä ne unelmat :).
Ihanaa viikonloppua!
-Kaza