Kevyet vieroitusoireet.

Nyt se nimittäin on loppunut se sokerin syöminen.
Ja sen huomaa kyllä tästä jäätävästä päänsärystä. (Oikeasti se voi johtua mistä vain, mutta ehkä mä haluan nyt ajatella, että kaikki paha johtuu sokerista :D)

Niin kuin selitin tuonne yhteen kommenttiin, niin syön nyt sillä alkuperäisellä 1950 kalorin ohjeella, tämän viikkoa ja sitten vaihdan siihen 1700 ja sitten 1400. Kun mulla alkaa kesäloma kesäkuun alussa, niin sitten vaihdan taas ohjelmaa johonkin. Ehkä tämä auttaa saamaan vauhtia hommaan. Tuntuu, että aineenvaihdunta ja koko kroppa on ihan jumissa. Toivottavasti tämä auttaa asiaan. Ja toivottavasti tämä jäätävä päänsärky ei ole kanssani tästä eteenpäin.

Käytiin tänään lasten kanssa juoksemassa. Tai siis Isompi ajoi pyörällä, pienempi oli rattaissa ja minä juoksin ja työnsin rattaita. Oli kyllä aikamoinen puhallus. Kyllä tuntuu, että olen kävellyt suurimman osan aamuaerobisia, enää ei jalka nouse niin hyvin. Matkaa kertyi 8,6 kilometriä ja kaloreita paloin 700. Kyllä nuo rattaat hidastaa huomattavasti vauhtia, kun aikaa etomatkalle meni tunti. Yritän nyt tsempata, korkeampien kaloreiden aikana, että kävisin aktiivisesti lenkillä. Käytiinhän me mun siskon kanssa juoksemassa, tai hän ajoi pyörällä ja mä juoksin. Matkaa kertyi se 9,8 kilomertiä. Kivaa oli kyllä, vaikka aattelin, ettei juoksusta juurikaan tule mitään.

Mutta nyt kun on korkeammat kalorit, niin on mahdollista harrastaa vähän rankempaa liikuntaa. Ja toivottavasti tässä näiden kaloreiden aikana myös menettää sokeri otteensa minuun. (Käsittämätöntä, millainen huume se onkaan. Mä voisin syödä vaikka mitä ihania leivoksia ja kermaa ja suklaata, ehkä mieluummin leivoksia, kuin karkkia...)

Kyllä mulla on taas maanantaipäivän usko itseeni (silloinhan ne parhaat laihdutuskuurit aloitetaan, maanantaina :D. Ja vaikkei tämä olekaan mikään laihdutuskuuri, niin kuitenkin...)

Seuraava herkkupäivä mulla on 17.5. kun juhlitaan meidän ihanan pojan 3-vuotissynttäreitä <3.
Mutta loppukaneettina voisi todeta, että leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä :D.

<3
-Kaza

Wuhuu!

Äkkiä, ennen kuin kirmaan töihin, (myöhässä niin kuin yleensä) niin tulin tuulettamaan:

 

10000 näyttöä rikki!

Jee jee! Aaltoja!

 

(Ehkä tämä on pieni ilon aihe, mutta miusta ihanaa, että jaksatte tulla, käydä, lukea ja kommentoida!)

 

Tämä on tärkeää minulle ja iloitsen kyllä tästä.

 

Blogilla on ollut hurjan iso merkitys tässä projektissa, joka ei kyllä ole mitenkään helppo juttu, ja jossa en ole ollut mitenkään voittaja. Silti blogin kautta on tullut ajateltua asioita, jotka muuten jäisivät ajattelematta. Ja kun on ajatellut, niin on ehkä helpompi mennä taas eteenpäin, monellakin elämän alueella. Ja kiva myös lukea jokaisen teidän tarinaa ja tilannetta. Taputtakaa itseänne olkapäälle, olette olleet ihanasti mukana! :D

 

Jatketaan samaan malliin ja toivottavasti pian juhlitaan sitten 100000 näytön rajaa :).

Aurinkoista sunnuntaipäivää ihmiset rakkaat!

 

<3

-Kaza

 

 

PT-treenit ja irtokarkit

Tänään, ennen töihin menoa tapasin Matin <3. 

Oi voi, ihan pitää itkua vääntää, kun oli niin hauskaa. 

Oli tosissaan tiukkaa settiä, eikä tietenkään mulla ole teille kuvia jakaa. Kukaan ei koskaan ota musta kuvia, enkä mä koskaan muista ottaa mitään kameraa mukaan (ja kännykän piilotan visusti kassiin, paitsi ottaessani haukkarikuvia pukkarissa.) 

Salilla oli kyllä harmillisen paljon väkeä. Meillä oli treffit sovittu klo 10.30 ja kerrankin minäkin olin ajoissa. 

Tehtiin Matin <3 kanssa takareisiä, pohkeita ja pakaroita. Aloitettiin pohjeliikkeellä seisten. Smithissä sitten veivattiin vissiin 180 kilolla aina 10 toistoa per paino ja sitten 10 tai 5 kiloa lisää. Aloitettiin viidellä kilolla. Ja minähän veivasin. Yllättävän nopeasti alkoi jaloissa tuntumaan, varsinkin kun jalkapohjat puutuivat ensimmäisten sarjojen jälkeen. 

Pohkeitten jälkeen siirryttiin sitten prässiin ja prässättiin jalat leveellä mahdollisimman ylhäällä levyllä. Meidän salilla on valitettavan pieni se levy, joten kamalan leveelle ei jalkoja saanut, mutta eipä se haitannut. Tuntumaa tuli ja minä itkin. Aloitettiin hakemalla tuntumaan 50 kilolla ja 90 kilolla, varsinainen työosuus aloitettiin 160 kilolla 10 toistoa, pudotettiin yhdellä pykälällä ja sitten 10 toistoa, sitten kahdella pykälällä alaspäin painoja ja 20 toistoa. Lopuksi sitten, kun oltiin päästy 70 kiloon, pudotettiin paino 50 kiloon ja sillä 50 toistoa. Siis viisiKYMMENTÄ toistoa. Uskomatonta kidutusta joka sekuntti! Aijaijai. Hyvä, että pystyi kävelemään sitten laitteesta noustessani. 

No se ei vielä riittänyt, vaan sen jälkeen muutamat helpot jalan koukistukset maaten. Oikeastaan tosi kevyellä painolla. Ihan jees treeni, vaikka vatsat jäivät ihan kokonaan tekemättä. Oikeasti mä vihaan vatsojen tekoa. 

Huomenna tai ylihuomenna saattaa jaloissa tuntua. 

No sitten menin töihin ja töistä tullessani söin, mutta ehkä ruokailun väli oli liian pitkä, sillä sorruin taas. Lapsilla on tänään karkkipäivä ja tein jo ekan virheen, kun söin toisen vaahtokarkkisienen. Ja päässä soi ajatus, "nyt lopeta" ja ei vain mennyt viesti perille asti. Itselleni eduksi täytyy tunnustaa, että aika hyvin sain kuitenkin lopetettua. Kupit eivät olleet tyhjinä, en syönyt lasten suklaamunia tai muutenkaan ahnastellut kaikkea. Mä hillitsin itseni, ainakin jossain määrin.

Olen miettinyt sitä, että auttaisikohan mua, jos söisin viikon tai kaksi isommilla kaloreilla ja sitten pudottaisin taas kalorit takaisin tähän nykyisen ohjelman kaloreihin. Olen pyytänyt OnlinePT-tuntia, jos siellä sitten kysyisin, että mikä olisi parasta. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes mun ohjelmassa ei enää ollut herkkupäiviä. Tai alussahan kaikki meni hienosti, vaikka ei ollutkaan herkkupäiviä, sitten ne tuli, ja lopulta en enää halunnut antaa niitä pois. Ja siitä se sitten lähti, alamäki. Mikähän tässä olisi viisautta. Mä tiedän, että jotain on tehtävä, tai kohta mä olen taas samanlaisessa kierteessä, niin kuin aiemmin. Siis että muutama päivä menee hienosti ja sitten kaikki kusee. Se ei toki ole se, mitä haluan. Mulla kun ei ole mikään normaali suhtautuminen tähän ruokaan, kuten varmaan olette huomanneet. 

Tämän päivän haasteena on kuitenkin se, että irtokarkkien maistelu oli ainoa, mitä kävi. Että tänään vielä söisin sen, mitä kuuluu ja olisin iloinen :D. 

(kaikenlaisia ongelmia sitä ihminen itselleen kehittää. Mutta minkä sille pakkomielteilleen mahtaa?)

<3

-Kaza

Mitä tänään syötäisiin?

Mä seurailen aika monenlaisia blogeja ja yksi niistä on My project is me. Siellä oli uusimmassa postauksessa tosi ihania kuvia päivän ja viikon ruuista. Monenlaista syötävää oli tarjolla. Se sai mut ajattelemaan sitä, mitä itse syön. Ja minkälaisia vaatimuksia asetan ruualle. Mä syön just joka päivä samaa juttua. Siis aamupalaksi puuroa 

ja raejuustoa.

Sitten salista riippuen lounaaksi syön joko salaatin tai sitten pastaa ja jauhelihaa. Tänäänkin söin siis pastaa, jauhelihaa, tomaattikastiketta ja pakastevihanneksia salaatilla. 

Olenkin valmistanut niitä ihan liukuhihnalla pakkaseen valmiiksi, ja sieltä on hyvä ottaa sapuskaa. 

Toki joskus syön muutakin kun pakasteökköä, kuten huomenna on luvassa naudan sisäpaistia, mutta pääsääntöisesti syön jauhelihaa ja salaattia. Kuten sitten iltaruualla.

Tai joskus, hyvänä päivänä syön kanaa ja salaattia :D

Mutta eipä noissa kamalasti mitään hurjaa vaihtelua ole. Ja toisaalta se ei haittaa yhtään. Mä nautin jauhelihasta ja KAALIraasteesta. Voisin sitä syödä toistaiseksi. Ehkä olen vähän rajoittunut sen suhteen, mutta kun laitan perheelle eri ruuat (ainakin suurimman osan aikaa) en enää viitsi alkaa piipertämään mitään gourmeeta itselleni. Mulle välttää vähän sinnepäin aseteltu huttu, kunhan maha tulee täyteen ja mieli paranee. Mun kohdalla pitää niin paikkansa se hyvä ruoka (tai oikeastaan ruoka) parempi mieli. Olen kuin ampiainen, jos mulla on liian pitkä aika edellisestä ateriasta.

Pääruoat ovat siis tässä. Välipalallas syön sitten vain raejuustoa ja omenaa ja iltapalalla rahkaa, marjoja ja mehukeittoa.

Uskomattoman houkuttelevan näköinen sapuska :D.

Näillä sitä pärjää sitten suurimman osan ajasta. Mutta se, miksi tämän kerron on juuri se, ettei mulla vaihdu nämä. Ja olen ihan onnellinen silti. Vaikka tykkään kokeilla uusia ruokia, en jaksa nähdä vaivaa oman ruokani takia. Oman haasteensa tähän tuo se, että minä VIHAAN keittoja. Ei ole olemassa mitään niin epäruokamaista, kuin joku keitto. Ja siksi olen iloinen, ettei tarvitse syödä perheen kanssa nakkikeittoja ja muita sätöstyksiä. Toki keitoistakin saa hyviä, esim. kasvissosekeitto lihalisällä tai sitten kanttarellikeitto tai juustokeitto. Onhan näitäkin, mutta peruslihakeitto ja nakkikeitto, niin ei kiitos! 

Tulisiko teille mieleen jotain kokeilemisen arvoisia reseptejä? Kevyitä ja hyviä, minun ruokavalioon sopivia? Tai tulisiko mieleen blogia, jossa tällaisia reseptejä olisi? Kyllä mä voin joustaa periaatteestani olla vaivaamatta päätäni omalla ruoanlaitolla, jos tarpeeksi innostun :D.

Mutta se tästä ruoka-asiasta.

<3
-Kaza

Kuntosalilla...

Mä olen miettinyt paljon sitä, mitä muut aattelee.
Varsinkin alkuaikoina, kun tällainen ylipainoinen ihminen ähräytyy salille tekemään "muka jotain", ei voi olla niin varma siitä, että se on vain hyvä juttu. Aluksi, siis kun kuntosalihommat aloitin 2010, ei salilla juuri käynyt mun kanssa ketään, mutta sitten kun toisen raskauden jälkeen palasin takaisin kuntoilun pariin aloitin salilla, jossa ei totisesti käynyt ketään. Sain olla yksin monet, monet aamut. Sittenkin salilla kävi vain naisia, joilla kaikilla oli minun kanssani sama ongelma. 

Nyt olen kuitenkin ihan oikealla salilla, jossa käy myös miehet ja ties ketkä. Olen pohtinut sitä, missä määrin pitää olla kohtelias toisia kohtaan, missä määrin tervehtiä ja jutella toisten kuntosalikäyttäjien kanssa. Mulla on paha tapa (tai hyvä), että pyrin tervehtimään kaikkia, ellen just ole otsasuonipullollaan vetämässä sarjaa. Mutta sitten ne, jotka innostuvat tästä. Meidän salilla käy ihan oikeasti muutama sellainen ihminen, joka suorastaan takertuu ja kertoo hyvinkin intiimejä asioita itsestään, vaikka me ei edes tunneta. 

On totta, että kun käy salilla tiettyyn aikaan, ja oppii tuntemaan ne kävijät, syntyy sellainen tietynlainen suhde. Mutta ei se kyllä tarkoita sitä, että ihan kaikki sairauteni ja syöpäni jakaisin näiden tuttujen kanssa. Me saatetaan puhua treenistä tai tavoitteista, saatetaan päivitellä sitä, kuinka järjen köyhyyttä on raahautua salille ennen kukonlaulua. Voidaan me ehkä vaihtaa muutama sana ammateista tai jotain säästä, mutta ei sen intiimimmästä. Se on musta ihan ok, ja sen pitäisi mennä juuri sen treenin sykkeessä. Mä en halua seisoa tuntikausia laitteitten välissä juttelemassa, olen tullut treenaamaan. MUTTA mitä tehdä, kun paikalle tulee ne yksinäiset, jotka haluavat avautua? Ja kun se avautuminen on todellakin intiimiä ja sellaista, ettei sen kesken voi lähteä pois.

Sain töissä ohjeeksi, ettei pidä enää tervehtiä ketään hymyillen. Tiukka nyökkäys ja viileä "terve" riittää. Mutta haluanko mä kuitenkaan pitää kaikkea niin asiallisena. Kiva on välillä nauraa ja vitsailla, eikä tuo viileä "terve" kamalasti innosta siihen. 

Toinen juttu on se, että miten paljon voi mennä "neuvomaan" toisten treeniin. Siis, jos näkee, että jollakin on ongelmia laitteen kanssa, niin voiko mennä neuvomaan, tai jos näkee, että joku tekee liikkeen miten sattuu. Voiko mennä neuvomaan? Mitenhän mä itse suhtautuisin siihen, jos joku tulisi kertomaan, kuinka maastavetoa tehdään? Riippuu vissiin tyylistä. En väitä, että osaisin mitään erityisen hyvin, tai olisin mikään asiantuntija, mutta kyllä se ärsyttäisi, jos joku tulisi pätemään rannenauhojensa kanssa. Toisaalta taas jos joku kiva tyyppi ihan asiallisesti mainitsisi, että kannattaa vähän tehdä näin, varmaan ottaisin sen onkeeni. Eihän itse voi nähdä kaikkea ja kiinnittää kaikeen huomiota. 

Ärsyttävintä ikinä on ne tyypit, jotka tulevat istumaan laitteisiin. Ja valitettavasti meidänkin salilla on alkanut käydä sellaisia aamuisin. He siis tekevät sarjaa ehkä vuorotellen ja sitten istuvat siinä välissä muutamat minuutit niissä. Tai sitten varaavat just ne tietyt käsipainot moneksi tunniksi, ja parhaassa tapauksessa kuljettelevat ne jonnekin, eivätkä palauta. Olen kaiholla ajatellut sitä toista 8 kilon käsipainoa, jota ei vaan löydy. Snif. 

Mutta toisaalta en anna ihmisten paljon ärsyttää. Jokaisella on oma tapansa, eikä kenenkään tapa ole minulta pois. Saatan huvittua, jos tyyppi tulee puolialastomana tai läpinäkyvissä treenitrikoissa tekemään vuorikiipeilijää, mutta jokainen esitelköön pakaroitaan siellä, missä hyvältä tuntuu. Itsellänikin siitä on kokemusta (ei tosin saliympäristössä). 

Salille kyllä mahtuu. Mutta mikä teitä harmittaa eniten? Mitä te tekisitte tuossa neuvonta-asiassa?

Tänään salilla sai etureidet ja vatsat kyytiä. Huh. Tässä vaiheessa, kun pukkarissa juo palautusjuomaa, tuntuu, että jalat eivät enää kanna. On ihan kaikkensa antanut olo.

Kolmas asia, mikä mietityttää, niin mitä ajattelette salilla kuvaamisesta? Siis pyydättekö te jotakin kuvaamaan teidän treeniä tai otatteko itselaukaisimella kuvia liikkeistä? Mä olen lukenut muutamia blogeja, joissa on ihania treenikuvia, mutta kuka ne käytännössä ottaa? Pitäisikö munkin blogissa olla enemmän sellaisia kuvia?

Aivonystyrät töissä

Mä olen pohtinut viime aikoina, että minkälaisia postauksia te tykkäisitte lukea? Mulla on ehkä se vika, että lukiessani lehtiä tulee mieleen kaikenlaisia juttuja, joista haluaisin kirjoitella ja jakaa ajatuksiani teidän kanssa, mutta mutta... unohdan ne aina ennen kuin niistä syntyy postaus. Tylsää, tiedän. Ehkä teidän kannalta ei ole mielenkiintoa ylläpitävää, jos aina kerron siitä, miten tämä päivä on sujunut ja kuinka hyvin olen pystynyt pitämään dieettini. 

Itsekuri ja sen puute on kuitenkin viime aikoina ollut päällimmäisenä mielessäni. Päällimmäisenä on ollut mielessäni se, mikä mua motivoi ja minkälaista kuvaa itsestäni kannan mielessä. Uudessa FIT-lehdessä oli elämäntaparemonttia käsittelevässä juttusarjassa life coach Anne Karilahden ajatuksia motivaatiosta. Jotenkin mua puhutteli mua siinä. Jokaisessa jutussa on kuherrusvaihe, mutta jossain vaiheessa NOUSEE seinä vastaan. Helppoa ei siis ole PITKÄÄN noudattaa jotain dieettiä tai treeniohjelmaa, sillä kuherruskuukausi päättyy joskus ja elämän todellisuus iskee. Tätä kutsutaan KASVUN PAIKAKSI. Pitää siis itse miettiä sitä, mikä on minun menestyksen kaava. Jos ja KUN menneisyydessä on ollut joku vaikea paikka, jossa motivaatiota on kyselty, mutta josta kuitenkin on selvitty. Ja sen tapahtuman kautta ajatella niitä toimintamalleja, joita noudattaa. Jos tekee aina samalla tavalla, esim. lopulta sortuu syömään itsensä ähkyyn tai ostamaan 3 kiloa irtokarkkia, vaikkei pitänyt syödä herkkuja lainkaan, ei voi lopputuloskaan olla kovin erilainen. Mitä siis pitäisi tehdä toisin? 

Miten saisi sen kaiken tekemisen tuntumaan pakon sijasta ihanalta ja iloiselta asialta? Mikä tekee tästä kaikesta tavoittelemisen ja saavuttamisen arvoisen. Jos motivaatio nousee pakosta ja heppoisista asiasta, niin seinän noustessa vastaan ei ole kykyä vastustaa kiusausta. Mutta jos motivaatio on selvänä mielessä ja se ei ole nk. ulkoisen pakon sanelema, vaan sisäinen, sen onnistumisen fiiliksen tavoittaminen auttaa motivaation ylläpitämiseen. 

Mikä on siis se syy, miksi minä teen tätä? Miksi haluaisin nousta joskus lavalle? Ehkä suurin motivaattorini on se, että näytän itselleni, että pystyn siihen. Vaikkei sitä aina uskoisi, minulla on tapana ajatella itseäni "epäonnistujana". Olen ikuisesti se läski ja huonolla itsetunnolla varustettu tyyppi, jota kiusataan koulussa ja josta puhutaan pahaa selän takana. Vaikka kuljenkin pää pystyssä, niin silti salaa tunnen surua siitä, etten minä ole osa porukkaa, vaan jotenkin outsider. Minun on näytettävä itselleni se, että pystyn tekemään sen, mihin uskon. (Tietenkin hyvältä näyttäminen ja liikunnasta syntynyt ilo vaikuttavat, mutta eivät niin paljon kuin tuo. Ja tämä aiheuttaa kyllä sen, että välillä pelottaa, että entä jos epäonnistunkin. Varsinkin nyt, kun pääsiäinen ei mennyt niin kuin suunnittelin ja söin ainakin mämmiä. Vanha epäonnistuja nostaa päätään ja haukkuu minua peilin edessä "Ei sinusta ole tähän, olet ruma ja lihava. Tulet aina olemaan, joten miksi yrität. Ota vähän karkkia, niin olo paranee". Kuinka kääntää tuo ääni voimavaraksi? Kuinka kääntää viesti positiiviseksi? Tänään on uusi päivä ja mahdollisuus vaikka mihin, miksi siis viillellä ranteet auki, kun mitään ei ole menetetty. Mutta muuttuuko mikään? Pystynkö muuttumaan?) 

Tietenkin pitää muistaa se, että sellainen unelma, joka minulla on vaatii paljon töitä. Mutta se ei ole mahdotonta. Olen seurannut nyt vähän aikaa Go Sara Go- nimistä blogia ja siinä voisi lukea myös minun tarinani, ylipainoisesta tyypistä lavoille pärjäämään. Uskomaton matka hänellä ja nimenomaan se antaa motivaatiota ajoittain. Mutta ennen kaikkea vala uskoa. Tosin pahimpina epätoivon hetkinä sitä ei ehkä ajattele niin. Mä yritin selittää yhdelle superystävälleni sitä, millaisesta tunnereaktiosta on kyse, kun syö vaikka samalla tietää, ettei tämä tee hyvää itselle. Se ajatus siitä, että "who cares?" ja "mitä väliä, ei tässä konkurssissa paljon tunnu", mutta hän ei ehkä ymmärtänyt. Monet kanssani samassa veneessä olevat kyllä tietävät. Sitä on niin vaikea selittää, mutta se on olemassa. Se vaatii todella voimia taistella tuota vastaan. Vaatii päättäväisyyttä ja motivaatiota takoa päähänsä, että sillä on väliä... Sitä tehtyä työtä ei kannata hassata. Töitä on paiskittu.

Mutta siis alkuperäinen kysymykseni oli, että millaisia postauksia TE, rakkaat lukijani haluaisitte? Millaisista asioista pitäisi puhua ja millaisia asioita jakaa? Mitä jaksatte lukea? Millä tyylillä?
Mitään asiantuntijablogia tästä on turha toivoa, sillä en ole mikään asiantuntija missään (tai ehkä töissä, mutta se ei kuulu tähän blogiin...). Enkä näe oikein tarpeelliseksi alkaa postauksissa neuvomaan ketään. Puhun vain omasta puolestani kuitenkin.

Tänään muuten sattui hauska juttu, tapasin ihmisen, joka kanssa olen pari vuotta sitten viettänyt tiiviin ajanjakson yhdessä. Tervehdin tyyppiä ja hän ei aluksi tuntenut minua lainkaan. Kerroin, kuka olin ja missä olimme tavanneet, tyyppi ihmetteli suureen ääneen, että miten suuri muutos oli minussa tapahtunut. Hän oli aivan ällikällä lyöty. Aikaa siis näiden kahden tapaamisen välissä oli vajaa 2 vuotta, miten paljon olenkaan muuttunut? Voiko siinä ajassa paljon muuttua?

<3
-Kaza

Munat ja pannut esille.

Pääsiäinen <3.

Vieraat <3.

Leipominen <3.

Sali <3.

Siinä varmasti tärkeimmät kuulumiset. 

Meillä on koko pääsiäisen majatalo auki ja pitäähän sitä vähän extraherkkua olla. Leivoin eilen lime-valkosuklaajuustokakun rahkasta.  

Tuoksui aivan ihanalta, mutta mausta en mene vannomaan, sillä EN MAISTANUT sitä lainkaan. Olen ihan että what?!?

Jotenkin sen huomaaminen, että mä pystyn siihen monien huonompien aikojen jälkeen jaksaa ihmetyttää. Tulee sellainen ihana olo, etten mä olekaan selkärangaton, vaan ihan oikeasti mulla on tahto ja teen myös niin. Tämän oivaltaminen uudelleen ja uudelleen on ihan ihmeellinen juttu. Ehkä mä olen tottunut siihen elämäni aikana, että itsensä huijaaminen on ihan ok. Kuinka moni ihminen oikeasti sitä tekeekään. Ajattelee, ettei nyt yksi pieni siivu kakkua haittaa. Ja sitten on ihan "pakko" ottaa vähän lisää, vaikken nyt oikeasti haluaisikaan. Mikä ihmisiä vaivaa? Miksi me (minä mukaan lukien) menen halpaan niin helposti. Eihän tietenkään elämä siihen kaadu, jos yhden palan kakkua joskus ottaa, mutta jos sitä tapahtuu about joka viikko. Aina on jotain, minkä maistamiseen ei elämä kaadu ja sitten on "pakko" maistella vähän lisää. 

Ehkä tässä ylipainoisena ihmisenä on oppinut huijaamaan itseään erityisen hyvin. Sitten tunnen suurta kateutta niitä kohtaan, joilla ei ole tätä "pakkoa", vaan suuri itsekontrolli. Toisaalta näistä onnistumisen hetkistä tulee niin loistava fiilis, että ehkä itsekuri ei olekaan niin paha juttu. Tämän asian kanssa saan varmasti painiskella vielä tuhansia kertoja, ennen kuin se sisäistyy päähäni. Liian paljon vanhan elämän painolastia ja suussa maistuvia makuja. Onneksi luvassa ei ole paljon sellaisia tilaisuuksia, joissa itsekuri joutuu vielä (ennen sokerivieroitusta) koetukselle. Tai oikeastaan alan olla jo vieroittunut, mutta ehkä ajatuksen tasolla pitää tottua taas tähän ajatukseen, minä pystyn. 

Kerroin viime postauksessa siitä leivästä, jota kokeilin. Ja täytyy sanoa, että vitsi se on hyvää. Mä en maistanut kuin puolet kantapalasta, mutta tiedän, että se on huippua. Lapsetkin syövät sitä innoissaan ja se on ihan hurjan helppo tehdä. Kannattaa kaikkien kokeilla. 

Miten kaunis tuo leipä onkaan? 

Mä laitoin just vähän aikaa sitten uuden satsin tulemaan ja sekoitin siihen isot kasat valkosipulia. Ehkä vähän kuituköyhää vehnäleipää, mutta koska meillä on vieraita, ei lapset joudu tuota kokonaan syömään. Sitten seuraavaan taas kuidukasta tuomaan kuituja ja terveellisyyttä :D.

On ollut kyllä pitäminen, etten ole tätäkin herkkua syönyt enempää. Ennen leipä on ollut mun suurimpia kompastuskiviä. Voisin elää pelkällä leivällä, makkaralla ja juustolla. Täytyy kyllä tunnustaa, etten mä oikeastaan kaipaa sitäkään. Kun on tietyn aikaa syönyt tiukalla ruokavaliolla, niin jotenkin ei osaa edes ajatella sitä, että SAA syödä kaikkea. Älkää ymmärtäkö väärin, ei mulla ole mikään kieltäytymisdieetti, mutta tällä viikolla hiilarit on karsittu minimiin. Ei siis leipää, ei hedelmiä, ei marjoja, ei mitään muuta kuin munakasta, lihaa ja rahkaa. Enää 2 päivää aamupuuroon <3. Haluan nähdä, miten olotila muuttuu, kun luvassa on hiilareita. Kuoriutuukohan mun lihakset esiin tämän fläsän alta?

Sillä vartsua tässä varressa TODELLAKIN olisi!

 

Mä en ole oikein onnistunut ottamaan kunnon kuvia itsestäni. Salilla on ollut liikaa porukkaa, mutta toivottavasti ensi viikolla olisi aikaa sellaiseen. Huomenna olen menossa tekemään vikaa treeniä tällä viikolla, jotenkin hassua, että näin "myöhäiseksi" jäi viikon vika treeni. Nimittäin vapaapäivää vietän. Ei kuitenkaan ole varaa jättää tekemättä ja menemättä. 

Käsittämätöntä, että tätä valmennusta on jäljellä enää vajaa kuukausi. 10.5. on viimeinen yhteistapaaminen Tampereella ja mä olen menossa sinne tällä kertaa. H-U-I-P-P-U-A! 

Vähän jännittää jo nyt, että miten se kesä sitten menee, kun kakkososa alkaa vasta heinäkuun lopulla. Olen miettinyt, että millä ruokavaliolla menisin, että saisin ihan ok:sti syödä, mutten lihois ja pilais kaikkea. Kaikkea mä jo murehdin etukäteen :).

No mutta huomenna on luvassa kuvakoostetta viikon ruuista. 

Nyt kuitenkin pitkän perjantain suruihin.

<3

-Kaza

Viikon hiljaiselon jälkeen.

Koulutus on nyt takana, ja kyllä se olikin kivaa. 

Ruokailut onnistuivat paremmin kuin hyvin, vaikka harmillista oli se, kuinka ateriavälit venyivät ainakin aamupalan ja lounaan välillä, minusta riippumattomista syistä (aamupala oli klo 8 ja lounas yleensä 12.15) Kylläpä oli jo karmiva nälkä sen jälkeen. Huippua oli kuitenkin se, että tarjolla oli AINA myös mulle sopivaa ruokaa. Lounaalla yleensä jotain pihviä/leikettä/filettä tms. ja päivällisellä esim. kanakastiketta tai vastaavaa. Nyt kun mietin, niin en oikeastaan edes muista, mitä kaikkea syötiin. Salaattia oli aina tarjolla ja omat iltapalat (raejuustoa 200g ja mehukeittoa, hiilareita toi kurkku ja tomaatti sekä joskus omena) korvasi tarjolla olevan leipäökön.

Ihana oli kyllä olla ja tulla valmiiseen pöytään. Ei tarvinnut miettiä, mitä syödään. Ja niin kuin jo mainitsin, ruoka oli hyvää. Vaikka joka lounaalla oli jälkkäriä ja päiväkahvilla AINA pulla tai viineri/muffini, mä en niitä syönyt (kuin perjantaina maistoin vähän puolukkapaistosta. Puolukat ovat mun suurin heikkouteni). Voin tuulettaa ja olla aikas ylpeä itsestäni!

Liikuntakin kuului viikkoon olennaisesti. Kävin salilla tekemässä uutta ohjelmaa 3 kertaa ja juoksemassa kerran. Aerobiset siis jäivät lähes kokonaan, mutta ajattelin, että olkoon tämä nyt sellainen "lepoviikko". En varmaan olisi saanut niin paljon irti kurssitarjonnasta, jos olisin ollut kovin väsynyt. Sali, jolla kävin, oli suoraan 80-luvulta laitteineen, mutta ei se haitannut yhtään. Pääasia, että sain tehnyt sen, mitä piti. Testasin tosiaan uutta ohjelmaani ja ilokseni huomasin, ettei se nyt olekaan niin sairaan pitkä. Pisimpään meni kyllä rinta-, olkapää- ja ojentajatreenissä, mutta vaivaiset 1h 10 min. Tämä luo uskoa siihen, että kiireisinäkin viikkoina ehdin tekemään sen, mitä pitää. 

Uutta intoa sain siis töihin ja treeniin viikosta. Olen kateellisena lueskellut ja katsellut Lahden kisoja, joista monet varmasti ovat kuulleet. Siellä on kyllä rautaisia mimmejä kisaamassa. Ehkä ens vuonna tai (ehkä realistisempi olisi vuosi 2016) mäkin olen siellä :). Tällä ruokavaliolla toivottavasti :).

Viikko takana nyt puuroa aamuisin ja voi vitsi, miten ihanaa onkaan puuro+mehukeitto+raejuusto-yhdistelmä. Mä olen ihan in laav. Maanantaina (eli huomenna) pitää kuitenkin siirtyä taas munalinjalle, näin pääsiäisen kunniaksi. Mutta ehkä selviän viikosta, kun saan sitten taas puuroa seuraavalla viikolla. Hullun nopeasti on tämä puoli vuotta mennyt. Melkein iskisi eroahdistus, mutta onneksi voitin tuon part II:n, niin pääsen sen aikana myös toteuttamaan itseäni. Odotukset ovat korkealla :).

Sain viimein itselleni myös kävelyyn tarkoitetut lenkkarit. Aiemmin olen vetänyt aamuaerobiset joko juosten juoksulenkkareilla tai sitten kävellen talvilenkkareilla. Ja voin sanoa, että nyt, kun lämpötila on aika paljon plussan puolella, talvilenkkarit ovat hiukan kuumat. Tänä aamuna (vapaapäivänäni!) kävin testaamassa kenkiä jo. Kun ne muotoutuu jalan mukaan, niin varmasti ne ajavat asiansa ja ovat hyvät. Miten tällaiset pienet jutut, niin kuin uudet kengät, voivatkaan innoittaa ihmistä ihan oudolla tavalla :). 

Mutta joo, nyt menen pussittamaan kaikki tänään paistamani pullat ja sämpylät. Sain muuten myös uuden leipäreseptin, joka on parhaittaan koeajossa.

Leipään laitoin ohjetta vähän soveltaen

2 tl suolaa

1tl kuivahiivaa

3dl kuitusta

4dl vehnäjauhoja

3 ½ dl vettä

Sitten vain kelmuun ja odottamaan huomista. Meillä "kohotusaika" on jotakuinkin ehkä reilu 24 tuntia, mutta ymmärsin, että sen parempi maku siitä tulee, mitä pitempään nostattaa. Huomenna siis paistelen sen töiden jälkeen.

 

En mä siis itselleni sitä tee, kuten en mitään noista em. tuotteista, mutta perheelle. Ehtoinen emäntä iski jälleen :D. Tänään on jotenkin ollut hyvä päivä, kun olen saanut niin paljon aikaan. Eikä lapsillekaan ole tarvinnut huudahdella lainkaan.

Ihana sunnuntai siis. Ja nyt hommiin.

Aurinkoista palmusunnuntaita!

<3

-Kaza

Vaikeuksia.

Mä olen tulossa sairaaksi. Ja miten vaikea onkaan a) olla menemättä salille, vaikka niin on suunnitellut b) pysyä ruokavaliossa. Ehkä asiaan vaikuttaa jollain tavalla aamulla juoksu 9,7 kilometrin juoksulenkki (joka ei ainakaan millään tavoin parantanut oloa, päinvastoin), jossa kalorin kulutus näytti mittarin mukaan olleen 700 kcal luokkaa. (Aika hyvin hölkätty ennen aamupalaa)

Mutta nyt olen yrittänyt järkeillä sitä, miksi EN mene salille, vaan olen kotona ja koitan toipua sairaudesta. Tai siis koitan elää niin, ettei sairautta tulisikaan. Olo on kyllä kuin jyrän alle jääneellä. Viikonloppu on vielä töitä ja maanantaina pitäisi lähteä koulutukseen, jolloin ei kyllä parane sairastaa! Minä kun olen ihminen, joka innostuessaan a) puhuu kovalla äänellä ja b) tekee sen, mitä pitää (tai mitä on päättänyt) vaikkei aina huvittaiskaan tai tuntuisi kivalle, en osaa antaa periksi ilman kamalia tunnontuskia. Toverini kommentoi, että se on jo sairasta, mutta mä olen joutunut pakottamaan itseni niin monta kertaa liikkeelle, kun mieluummin jäisin kotiin sohvalle makaamaan. (Tosin enää en jäisi makaamaan, koska olen rakastunut siihen tunteeseen, mikä tulee, kun on antanut kaikkensa.)

Joudun ihan oikeasti vääntämään rautalangasta itselleni sen, miksen VOI mennä salille ja sairastuttaa itseäni pahemmin. Joudun kuuntelemaan itseäni ja analysoimaan oikein kaksin verroin, että MITEN sairaalta musta nyt tuntuu. Ymmärrättekö mistä puhun?

Viimeinen päivitys ms. bikini fitness challengea on menossa maanantaina. Ja juuri sen takia on paineet onnistumisen suhteen. Eikä ihminen voi onnistua, jos se ensimmäisen kolotuksen takia jää kotiin (tai näin ainakin mun tyhmä pääni aattelee). Aikamoinen 4 viikkoa  luvassa. Mulla on joka toinen viikko ruokavalio, jossa syödään puuroa ja marjoja, hedelmiä ja pastaa, mutta joka toinen viikko ruokavalio, johon kuuluu aamupalamunakas ja enemmän proteiineja. Pohdiskelin sitä, että varmasti tämä pitää mielenkiinnon yllä, kun ruokavalio muuttuu joka viikko. Hauskaa seurata, miten se vaikuttaa painoon ja lihaksiin. Kalorit jää ennätysalhaalle, mutta niinhän ne puhuivat tuolla fb-sivulla, että tämä on se "kisadieetti" siihen muuttujat-kisaan. Kaloreita siis 1400 kcal/ päivä. Hiilareita parhaillaan 35-40g. Odotan kyllä aamupuuroa innolla. Vaikken saa syödä banaania puuron ohessa, niin ihanaa saada puuroa, raejuustoa ja mehukeittoa :).

Kuntosaliohjelmaksi vaihtui se kovin pitkä ja kuluttava ohjelma, jossa esim. selkä- ja hauistreeni tehdään samana päivänä, jossa rinta-, olkapää- ja ojentajatreeni on superpitkä ja jossa aerobisia treenejä kuuluu kuvioon 4-6 per vko. Hyvin pysyy siis tyttö vauhdissa, mutta katsotaan, kuinka homma oikeasti toimii. Odotan kyllä innolla. Silloin kun olin sillä 1450 kalorilla, en kärsinyt juuri nälästä ja muutenkin kaikki tuntui helpolta, joten jos saisin sellaisen olon takaisin. Tänään ei mikään ole ollut helppoa ja on tehnyt mieli vaikka mitä. Eilen oli samanlainen päivä, eikä se päättynyt hyvin. Mutta mä opettelen nyt tekemään valintoja, jotka auttavat mua kohti tavoitetta, en niinkään valintoja, jotka antavat mulle ehkä hetkellistä tyydytystä. Hetkellisessä tyydytyksessä onkin se, miksi ihmiset mässäilee. Kuka voi väittää olon olevan hyvä vaikka syötyään sipsipussillisen tai 10 munkkia hetkessä? Mutta silti se tunne on sanoin kuvaamaton, kun ollaan siinä hetkessä, kun aloitetaan syöminen. 

Sain ohjeeksi, että kun juo paljon vettä ja keksii tekemistä, ei siis jää sinne patojen keskelle pyörimään, on helpompi välttää kiusauksia. On helpompi kestää nälkää, jota dieetti aiheuttaa. Sen olen myös testannut, että ottaa muutaman kiteen merisuolaa kielen alle, jos oikein tekee mieli jotain suolasta. Tai sitten purkkaa suu täyteen. Jokainen näistä on testaamisen arvoinen ja näillä ohjeilla yritän nujertaa tämän sairauden tuoman mässäilyhimon. 

Tänään minun valintani siis on syödä hyvin (mutta täysin ruokavalion mukaan) ja toipua sairaudesta ja olla vain kotona salitreenien sijaan. Huomenna valintani on aamulla kävelylenkki, mutta luulen, että se aamunkin treeni pitää perua. Valitsen kuitenkin töissä olla syömättä liikaa, tai kakkua tai herkkuja. Valitsen eväät ja totean ihmettelijöille jotain vatsaongelmista. Ja nämä valinnat pidän mielessä. Ei ole puolta sanaakaan, ettenkö onnistuisi siinä, mutta kirjoitettuna valintani ovat jotenkin selkeämmät ja koska te tiedätte ne, se velvoittaa myös minua :D.

Mutta näiden mietteiden ja valintojen ääreltä. 

<3

-Kaza

Seuraava postaus sisältää vaikka mitä sijoittelua.

Mun on pitänyt jo pitkään hehkuttaa teille hopottamista.
Tai oikeastaan mulla ei ole siitä kovinkaan paljon kokemusta, mutta kohta on :D.

Kuka haluaa kuulla lisää? :D

Se on siis suosittelumedia, jossa pääsee testaamaan vaikka mitä kivoja tuotteita. Mua harmittaa ihan sikana, etten päässyt mukaan raskausarpia yms. vaalentavaa ja hoitavaa voidetta testaavaan ryhmään, mutta olin liian hidas tällä kertaa. Kertokoon se teille siitä, että monenlaisia tuotteita pääsee testaamaan. Olisiko jostain teistä kiva osallistua "testirinkiin". (Hopottamisessa mukana oleminen ei tietenkään tarkoita sitä, että esim. mun blogi peittyy nykyään mainoksiin ja mun tuoteen testauskokemuksiin, vaan ehkä sitä, että rehellinen ja oikea palaute nousee kunniaan :D. Eihän näitä kampanjoita niin kamalasti kuitenkaan ole.)

Mä olen ihan hurahtanut. Tai tulevat kampanjat vaikuttavat tosi kivalle. Jos joku teistä haluaa mukaan, niin käykääs kattomassa lisätietoa täältä.

Ja jos joku teistä haluaa mukaan hommaan, niin olisin kiitollinen, jos mainitsette suosittelukoodin HOP13252.  

Kivaa se on :).

Mutta kyllä mulla oli muutakin juttua. Olen pohdiskelut näillä aamuisilla kävelylenkeilläni tavoitettani uudelleen ja olen miettinyt, mikä helpottaisi mun oloa. Ei mua varsinaisesti stressaa, mutta jotenkin painon jumittaminen ottaa aivoon ja saa motivaation hetkittäin murentumaan. Mä olen lopettanut vaa'alla ramppaamisen. Lupasin itselleni, että otan käyttöön YHDEN vaakapäivän. (Sitähän monet ovat suositelleet, että viskaa vaa'alla vesilintua, mutta asioita täytyy kypsytellä pitempään, ennen kuin voin ryhtyä toimeen :D) Lopetan siis stressaamisen ja luotan siihen, että ruokavalio ja liikunta pelastaa päiväni. 

Maaliskuussa tuli siis liikuttua 37 tuntia ja 44 kertaa. Ihan hyvin. Voin sanoa, että taaskin sain tehtyä jokaisen treenin, joka piti tehdä. Hyvä minä! :). 

Perjantaina on tulossa viimeinen päivitys tätä ms.bikini fitnestä. Jännittää, että mitähän sieltä tulee. Se pitää kuitenkin sanoa, että 7.-11.4. olen koulutuksessa, joten A) päivitykset jäävät aika vähälle, mutta B) siellä syöminenkin pitää ajatella erilailla. Siellä pitää ottaa käyttöön hiilarit, joten syön varmaan sillä 1700 kcal ruokavaliolla. Siis aamupuuroa ja vastaavaa. Ei huvita hankkia kaikkia ruokia itse, kun kuitenkin maksan ylläpidosta sievoiset summat. Ehkä välipalat ja iltapalat ovat sellaisia, joita täytyy ajatella kaupassa. Mulla kun on tämä syömishäiriö, enkä pysty olemaan järkevä leipäkorien ääressä, hankin omat eväät illaksi. Ei ole tarvetta santsata tuhatta kertaa leipää tai jogurttia tai mitä vain. (Katsotaan sitten koulutuksen jälkeen, mitä ihmettä on tapahtunut :D)

Mutta tällaisilla jutuilla keskiviikkoiltaan :D.

(Ps. tänään asiakastapaamisessa en ottanut munkkia, enkä keksiä, vaikka niitä oli katettu pöytään monia, monia. Pienet minulle ja palanneelle itsekontrollilleni!)

(Jkk. Verottaja on kiva.)

Pitäkää huolta!
<3

-Kaza