Kuvatonta tekstiä

Aluksi anteeksi kamalasti siitä, että olette joutuneet ja joudutte kestämään postauksia ilman kuvia. Mulla ei vain riitä kapasiteetti napsia mielenkiintoisia kuvia, joita liittelisin sitten näihin postauksiini. Anteeksi kovin!

Ehkä parannan kesänaikana tapani ja otan aamulenkeiltä kuvia. Tänä aamuna oli kyllä niin parasta lähteä juoksemaan, kun oli vielä ihan tarpeeksi lämmin ja se tuoksu oli ihan huumaava. Sen voimalla jaksaa kyllä juosta. Vaikka huomaa kyllä, että nykyään teen aerobiset pääsääntöisesti kävellen. Juoksukunto on laskenut kevyesti. Vaan nyt taas tein yhden pyhän lupauksen, että alan juoksemaan taas. 

Mua innoitti tänään intervallitreeni, jonka tein juoksumatolla, crosstrainerin ollessa varattu. Mä en muistanutkaan miten paljon mä nautin juoksemisesta. Ja ihan huomaamatta siinä kitkutin hurjana ylämäkeen 3 kilsaa (tai oikeastaan 3 minuuttia sykkeet ylös, eli hillitön ylämäkikaltevuus ja 2 min sykkeet alemmas normikaltevuus ja vähän hitaampi vauhti). Nautin niin kovasti. 

Ehkä huomennakin saan nauttia aamulenkistä. Aattelin yllättää itseni erilaisella reittivalinnalla. Tässä meidän lähellä ei juurikaan ole kunnon pururataa, eli pitää hinkuttaa asvaltilla, mutta sitten voikin valita mäkisen tai kohtuu tasaisen matkan. Tänään juoksin tuon mäkisen, josko huomenna tasaisen... 

Olen paljon tänään miettinyt treenaamista, ja kaikkea sitä, mitä kokee kun saa antaa kaikkensa. Mulla on valitettavan huono tapa, että toisinaan vaivihkaa pysähdyn tuijottamaan toisten treeniä ja treenaamista. Täytyy kyllä sanoa, että meidänkin salilla on joskus ihan hurjia treenaajia, jotka niin antaa kaikkensa. Se on jotenkin niin vangitsevaa. Ja motivoivaa. Enhän mä tietenkään tunnusta sitä, että kyttään. Ja en mä pahalla. Se on vain niin mielenkiintoista. 

Sitten niiden rinnalla, jotka antavat kaikkensa, on niitä "sunnnutailiikkujia", jotka heiluvat ympäri salia, varaavat painoja ja nostelevat muutaman kilon kiekkoja. (Toki on se parempi, että tekevät jotain, sohvalla makaamisen sijaan, mutta mutta...) Mun tekisi niin mieli mennä sanomaan, että lisää vähän noita painoja, hyvin nousisi. 

Mua ainakin itseäni motivoi niin kovasti se, kun painoja saa lisätä. Mutta kun vuodesta toiseen vetää reisien ojennusta 25 kilolla, ei se varmaan enää missään tunnu. Saattaisi vähän motivoida, kun huomaisi, mihin oikeasti pystyy. Monet ihmiset pystyy enempää, jos vain haluaisivat ja uskaltaisivat kokeilla. 

Mutta toki kaikilla on omat tavoitteet ja syyt treenata, välillä olisi hauska päästä sisälle sellaiseen maailmaan, ymmärtäisi ehkä paremmin. Sitä ei oikein voi liikkumiseksi sanoa, kun tuijotetaan tunteja omaa ahteria peilistä salilla ja sitten julkaistaan kuvasarja belfieistä instassa. (Lupasin muuten, että joku kaunis päivä, ehkä ennemmin kuin arvaattekaan, on minullakin belfie-postaus. Odottakaa vain ja vaviskaa :D) 

Ehkä mä itse vain olen pahin ja ärsyynnyn siitä, että toiset ihmiset tekevät samalla tavalla. :D

Pukki kaalimaan vartiana.

<3

-Kaza

Kuvittele tähän innostava ja mielenkiintoinen otsikko.

Mä odotan ihan täpinöissäni uutta ohjelmaa. Siis bikini fitneksen part 2 kuuluu nk- "väliohjelma", joka opettaa meitä syömään ja treenaamaan ihan eritavalla, kuin tähän asti.

Mä niin odotan sitä.
Olen nyt sellaisella syklisellä dieetillä ja hyvin tämä muutama päivä synttäreiden jälkeen on mennyt. Mä olen ihan ylpeä itsestäni, että syöminen (siis synttäriherkkujen) jäi yhdelle päivälle, eli lauantaille, vaikka myös sunnuntaina meillä oli vieraita ja puljasin niiden porkkanakakkujen kanssa. Onnistumisen kokemus. Ja muutenkin olen jotenkin saanut takaisin sen rotin, joka on ollut hukassa. (näin kun sanon, niin varmasti seuraavassa minuutissa huomaan syöväni jääkaappia tyhjäksi.)

Syklisen dieetin ideana on se, että syödään joko 5:2 tai 6:1 jaolla. Eli joko viisi tai kuusi päivää noin 1500 kalorilla ja sitten kaksi tai yksi päivää isommilla. Mä ajattelin kokeilla tuota 6:1 jakoa, eli olen nyt syönyt 1520 kcal ja lauantaina tai sunnuntaina syön, en lauantaina JA sunnuntaina, noin 4200kcal. Tämä KUULEMMA pitää aineenvaihduntaa kokoajan yllä ja mahdollistaa sen herkuttelunkin. Mä olen tähän asti tykännyt tästä systeemistä, vaikka kalorit kulutukseen nähden on aika vähäiset. (Eilenkin liikuntaa tuli -1200 kcal edestä, joten kyllä kalorivaje on ainakin ihan kohdallaan.) Painon pitäisi kuitenkin pudota ja jos syö järkeviä ruokia, siis makrot kohdillaan (salipäivänä prot. 140g hh 140g ja r 45g ja lepopäiväni prot. 140g, hh 90 r 70) jaksaa lihakset kehittyä ja kunto kasvaa.

Olen innoissani, tunnustan. Saliohjelma mulla on se sama vanha, tai oikeastaan se on se ensimmäinen ohjelma, jolla ms. bikini fitness challengea aloiteltiin. Toissa päivänä tein selkä- ja olkapäätreenin ja voi juku, kylläpä tuntuu selässä vieläkin. Ihanaa kun tuntuu. Tietää tekevänsä edes jotain. Puhkun energiaa ja nautin tästä ihanasta lämmöstä. Salillakin hikoilen kuin pieni porsas.
Aamulla onneksi käydään koiran kanssa lenkillä niin ajoissa, että pitää laittaa ohut pusakka päälle, ettei palella :D. Ihanaa kuuman, hikoillun yön jälkeen.

Edelleen siis salitreenejä tulee 4/vko ja aerobisia olen ajatellut tehdä sen 4-6/vko. Ja tuohon aerobiseen sisältyy ne kaksi intervallia, jotka yleensä teen yläkroppapäivänä crosstrainerilla. Juoksumatosta ei tykkää mun jalat näillä salikengillä, joten ylämäkijuoksu jää sitten kesälomaan ja siihen, että pääsen mummolan mäkeen juoksemaan. Mun on vaikea orientoitua siihen, että juoksisin normaalissa elämässä edestakaisin mäkeä ylös, kun koiraa täytyy kuitenkin viedä pitemmille lenkeille. Ei ihan muutama metri riitä hälle.

Ihanaa, kun on kesä. Olen nauttinut nyt törkeän halvoista kasviksista, tomaatista, varhaiskaalista ja vaikka mistä. Aina se jaksaa ihmetyttää, kuinka nopeasti nämä hinnat muuttuvat ja laskevat. Ja aina siitä jaksaa iloita. Jee!

Ja iloitsen siitä kesälomastakin, joka alkaa 10 päivän päästä. Motivaatio työhön vaan ei ole enää niin korkealla. Onneksi ei ole mitään kovin vaativia työtehtäviä tiedossa, niin ei tarvitse hävetä :D.

<3
-Kaza

Vastauksia haasteeseen.

Sain Aikulta haasteen, johon ajattelin nyt vastata.

Haaste on seuraavanlainen:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään

2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen

3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille

4. Haaste tulee laittaa eteenpäin 11 bloggaajalle jolla on alle 200 lukijaa

5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut. Ei takaisin haastamista.

Tässä siis 11 asiaa minusta:

1. Minulla on kaksi lasta

2. tykkään aamuhetkistä yksin ja rauhassa, joita liian harvoin minulla on. 

3. tykkään retroista vaatteista ja väreistä

4. Olen kenkäfriikki

5. Olen ujo

6. ja hiljainen

7. Parasta elämässä on elämä itse. 

8. mottoni, jos asioissa ei ole mitään postiivista, keksitään. 

9. Pidän ihmisistä.

10. Olen suurperheestä (6 lasta, isä + äiti)

11. Olen kontrollifriikki

Tässä sitten Aikun esittämät kysymykset.

Mitä mieltä olet haasteista?

Ihan kivoja ne ovat, joskin aina en ehdi tai jaksa lukea haasteiden vastauksia, joskus vastaukset ovat ihan hassuja. 

Tykkäätkö katsoa "Hauskat kotivideot" ohjelmaa?

Tykkäsin ennen, nyt en koskaan enää ehdi. Lapsien iltatoimet alkavat just klo 20 ja silloin EI voi katsoa telkkaria. Elämme lasten ehdoilla... :D

Millaisia lajeja harrastat?

Hmmm, jos ymmärsin kysymyksen oikein, niin harrastan vain kävelyä, juoksua ja kuntosalia. Joskus tietenkin joogaa, spinningia ja pilatesta. 

Minkä kokoinen kenkä sinulla on?

41

Oletko käynyt sokkotreffeillä?

Olen, ja yleensä huonolla menestyksellä. Kerään ympärilleni tietynlaisia ihmisiä, tai siis keräSIN, ja ei siitä sen enempää.

Omistatko kävelysauvat?

Omistan, mutta tällä hetkellä en tiedä, missä ne ovat. 

Onko sinulla lemmikkiä?

On meillä Täby-koira

Teetkö joulusiivouksen?

Toisinaan. Joskus jo marraskuussa :D.

Jos niin järjesteletkö kaappisi myös?

Järjestän kaapit yleensä loman yhteydessä. En niinkään joulun. 

Pisin junamatka jonka olet tehnyt?

Hmmm. taitaa olla pisin junamatka edessä, pituutta n. 6,30h

Kärsiikö puolisosi jalkahiestä?

Ei minun tietääkseni.

Ja tässä minun kysymykseni

1. Mitä arvostat elämässä?
2. Kuka on idolisi?
3. Miten muuttaisit elämääsi, jos vain taivas olisi rajana?
4. Lempiruoka?
5. Keittiöremontti vai Thaimaan matka? Miksi?
6. Mikä on paras liike salilla?
7. Inhokkiliike?
8. Jos ottaisit lemmikin, mikä se olisi?
9. Milloin olet parhaimmillasi?
10. Mitä puolisosi vastaisi edelliseen kysymykseen?
11. Mitä et koskaan ole kertonut muille?

Ja mukaan haastan seuraavat 11 blogia

Jennyn 
Jannan 
Annan 
Aysen
Satu K : n
Johkumon 
Kaverin mamman 
Tepsun :) eli Teijan 
Muutos lähtee minusta-bloggarin
Painonepähallintaa- bloggarin
Kaapon kammarin- bloggarin


Kiitos ja anteeksi.

<3
-Kaza
 
 


 
 

6 kk muutos.

Sitähän te olette odottaneen...

mutta täytyy sanoa, että paremminkin olisi voinut olla.

No tässä vaiheessa ei voi enää itkeä. 

Vähän erottuu palat tuolta vatsasta, mutta luulenpa, että tiukemmalla ruualla ne erottuisi paljon selvemmin. 

Voimatasot tosiaan ovat nouseet hurjasti. Siinä, missä ennen nostin penkistä 22,5kiloa (tanko mukaan laskettuna) nyt nousee 47 kiloa. Lisäksi kyykyssä menee 117kiloa ja prässissä 160 kiloa, kun ennen vastaavat luvut olivat 77 kiloa ja 100 kiloa. Hurjaa, kun sitä alkaa miettimään. Kehitystä tapahtuu siis, vaikkei sitä nyt ulkokuoresta (tällä hetkellä) niin näkyisikään. 

Tänään me juhlittiin pienen Kamun synttäreitä ja mä selasin äsken otettuja kuvia. Mulla on tällä hetkellä ihan sellainen "vitsi mikä läski"-fiilis, mutta yllätyin, kun näin tämän:

 surkeasta asennosta huolimatta mä en näytä miltään ihrakasalta vaan ihan ok-muijalta. Vaikka tukka onkin miten sattuu ja näin. Mun on vaikea käsittää sitä, miten ihmiset näkevät minut. Ja sen olenko lihava vai hoikka vai millainen. Tätähän on esim. toverini Katjushka omassa blogissaan pohtinut joskus aiemmin. Miten osata katsoa itseään ulkopuolisen silmin? 

Sitä niin sokeutuu ja sitten ei enää usko, kun joku kehuu (ihmiset kehuvat vain kehumisen vuoksi, ei siksi, että tarkottaisivat mitään :D)

Hyvät synttärit, tässä teillekin vähän maistiaisia :).

<3

-Kaza

Pultit...

Mä en ymmärrä lainkaan, miksi pitää ihmisten olla niin kamalan negatiivisia. Tai siis olen mäkin valittajasukua, eli valittaminen sujuu kuin luonnostaan, mutta että pitää keksiä aina jotain negatiivista sanottavaa toisesta ihmisestä. 

Onko se kateutta? Tai sitä, että tietää, ettei itse pysty samaan? Vai mitä se on?

Tämä kaikki nousee tämän aamun keskustelusta, joka käytiin Jutan fb-sivuilla. Keskustelu alkoi siitä, kuinka Jutta kertoi, mitä tarvitaan saavuttaakseen vartalon, joka hänellä on joskus ollut. Kertomuksen lisäksi hän oli liittänyt kuvan mukaan.

Eikö olekin aika makee kroppa. Just sellainen, kuin mäkin haluaisin. Mun mielestä kuvassa näkyy kaunis kroppainen nainen, eikä mikään rasvaprosentin alasajanut miehimys. (Toki jokainen saa ajatella mitä haluaa.)

Mutta miksi kuvaa pitää kommentoida tyyliin "yök". 

Eihän se, että esim. minun kroppani näyttää joltain, ole keneltäkään pois. Vai onko? Miksei voitaisi olla onnellisia siitä, mitä meillä on, tai sitten jos ei vielä ole sitä, mihin olisin tyytyväinen, niin mennä eteenpäin, kohti sitä. En sano, että munkaan matka mikään malliesimerkki olisi, mutta en mä ainakaan hauku niitä, jotka ovat saavuttaneet sen, mistä vain unelmoin. En hauku niitä, joilla on itsekuria ja onnistumiseen vaadittavat avaimet käytössä. Se, että minä olen epäonnistunut ei oikeuta haukkumaan ketään. 

Kyllähän kauneusihanteita saa olla monenlaisia, en sitä sano, mutta jollain tasolla pitäisi arvostaa sitä työtä, mitä esim. Jutta on tehnyt. On tuo vartalo mielestäni kaunis tai ei, mitään oikeutta ei ole olla ilkeä. 

Ai että, mä olen niin raivona, kun aikuiset ihmiset käyttäytyvät kuin 5-vuotiaat. Toki, kun kerran on kuvansa julkaissut netissä, joutuu ottamaan vastaan kaikenlaista ökköä, mutta hei, eikö ole mitään rajoja? Eikö käytöstapoja? Eikö mitään?

Mitä te ajattelette? Kenellä on oikeus ja miksi sitä oikeutta niin monet käyttävät haukkumiseen?

(Nyt pyykkien ja porkkanakakun leipomisen kimppuun.)

<3

-Kaza

Kiireinen kevät...

Onpas kevät kiireinen. 

Koulutusta, menoa ja meininkiä. Ei ole aikaa kirjoitella juuri mitään. Tai jos on ollut aikaa, niin ei ole ollut fiiliksiä. 

Mun täytyy tunnustaa, että vaikka olen yrittänyt, ei se ole onnistunut. Mä en ole saanut motivaatiota takaisin samalla sykkeellä, kuin se oli silloin, kun tähän hommaan lähdin. Ja se motivaatiopula näkyy kaikessa. Tai ainakin melkein. 

Pystyn tekemään treenit täysillä ja aerobisetkin ihan hyvin. Mutta niin helposti tulee syötyä ohi ruokavalion. Ei mitään rajaa ole sillä himolla sokeriin, tai rasvaan ja suolaan, joka nyt taas on ottanut vallan. Nytkin taistelen sitä vastaan, etten mene kaapille syömään pähkinäsuklaata. 

Asiaan vaikuttaa myös se, että tässä kuussa mulla on vain viisi vapaapäivää. Eli pitkiä työputkia on, ja nyt takana on 12 päivää töitä, joihin sisältyy monta aamua, jolloin olen herännyt klo 4.39. Monta yötä, jolloin olen nukkunut vain 6 tuntia. Se näkyy kyllä silmäpussien lisäksi myös noissa himoissa. Väsyneenä pinna on kireämpi kuin viulunkieli ja tekisi mieli just syödä tuota pähkinäsuklaata ja sipsiä. Taidankin tulla tänne kirjoittelemaan aina, kun himot iskevät. Jotenkin se auttaa. 

Lauantaina on kuitenkin mun luvallinen herkkupäivä (vaikka Luoja tietää herkkupäivä on ollut luvattoman paljon tässä kuussa). On meidän pienen 3-vuotiaan synttärit. Huomenna mä leivon taas munkkeja ja vaikka mitä niihin juhliin. Pidän kuitenkin itse näppini erossa leipomuksista ja vasta lauantaina herkuttelen (ehkä sen kirjoittaminen auki helpottaa ja saa mut oikeasti uskomaan siihen, mitä sanon). 

Tuntuu jotenkin hassulta, jos annan nyt periksi ja syön menemään kaikki ne tulokset, joita olen yrittänyt saavuttaa. Kuulostaa tosiaan hassulta, että tekisin niin. Matka on kuitenkin ollut pitkä tähän asti.

Mä olen miettinyt sitä, missä mä olin vaikka pari vuotta sitten. 

Pahoittelen rumaa naamaa (ja toisaalta sitä, ettei naamaa nyt), mutta minusta nuo kuvat kertovat enemmän kuin oma sepustukseni. Onhan kehitys ihan hurja. Vaikkei se kehitys ehkä viimeisen kahden kuukauden aikana mikään riemuvoitto olekaan ollut, niin pitkällä tähtäimellä katsottuna ei voi väittää, etteikö jotain olisi tapahtunut. 

Sovitin eilen yhtä mekkoa, jonka olin ostanut vuosi sitten. Silloin se oli ollut ihan jees. Nyt se ei kuitenkaan enää istunut ollenkaan. Olen selvästi siis pienentynyt vuoden takaisesta, vaikka valitettavasti pienentyminen onkin hetkellisesti tyssännyt. 

Meillä alkaa kuitenkin alkuviikolla uusi "väliohjelma" ennen ms. bikini fitness part 2:sta, ja toivon, että sen myötä saisin kaipaamaani muutosta. Puoli vuotta on lyhyt aika, mutta tiukoilla kaloreilla se on kyllä aika rankka. Ja näin kun kirjoitan, mietin, että onkohan musta sittenkään lavoille. Jos puoli vuotta iskee mulle jo vaikeutta, niin miten sitten vuosi tai yli kisadieettiä??

Pohdiskelin tänään salilla, että kyllä voimatasot ovat kehittyneet valtavasti. Vaikkein ihan pysty täyttämään sitä tavoitettani vetää leukoja sen 12x3, niin kyllä sekin aika on vielä edessä. Mulla on vahva usko siihen, että vaikkei ruokavalio olekaan aina ihan ok, niin siitä huolimatta lihaskunto on. Treeneistä en ole tähän mennessä koskaan luistanut, ja vaikka onkin ollut koulutuksen takia melkein viikon tauko, niin omaa laiskuuttani en ole jättänyt treenejä tekemättä. Ja se on musta kyllä kunnioitettavaa myös.

Vaikka kyllä täytyy tunnustaa, että vähän pitää olla myös pettynyt itseensä. Siihen, että antoi välillä niinkin helposti periksi. Ja pettymys on varmasti pahinta. Ei oikein voi selitellä itselleen, vaikka teille voisin selitellä vaikka miten. 

Ja toisaalta taas se armollinen puoli siitä, ettei tämä puoli vuotta ole kaikki. Tästä on vielä eteenpäin mentävä ja yhden kieltäytymisen jälkeen tulee toinen ja siitä se sitten lähtee. Motivaatio tulee sisältä, kun taas sisäistää sen, MIKSI ja MITÄ. 

Tämä pitääkin miettiä ja hyvinkin tarkasti.

<3

-Kaza

Ihana kevät...

Tosissaan ihana, kun lunta on satanut koko aamupäivän. Maassa on hanki ja järvikin kohta jäässä...

Blogissa on ollut pieni luova tauko, vapun juhlinnan jälkeen pitääkin pitää taukoa. 

Treeni sujuu ja pian on tulossa kuvat siitä, mitä saatiin aikaan.

Nimittäin tämä on viimeinen virallinen viikko tätä ms.bikini fitness challengea. Puoli vuotta on mennyt, noin vain. Vaikka tietenkin asiaan vaikuttaa se, että ohjelmat muuttuivat 4 viikon välein, ei kuukauden välein. Ihmettelen tosiaan, kuinka aika on voinut mennä näin. Toisaalta myös harmittaa se, kuinka ne pari kuukautta tuossa välissä meni ihan miten sattui. Onneksi tämä lysti ei lopu tähän, vaan heinäkuun lopussa starttaa tuo kakkososa. Minulla ei siis ole mitään kiirettä tämän projektini kanssa. 

Nyt kun mietin tuota puolta vuotta, niin kyllähän se on opettanut paljon. Se on kertonut ainakin sen, kuinka kieroutunut on mun suhde ruokaan. Mutta toisaalta myös se tosiasia, että mä pystyn mihin vain, jos haluan. Itseluottamus siihen, että vaikeinakin hetkinä päätösten takana voi seistä ja että pystyn seisomaan. Vaikka se tarkoittaisi kieltämyksen tietä. Salitreenistä olen nauttinut tosi paljon. Ja on ollut ihan mahtavaa huomata se kehitys, jota on tullut. Vaikkei fläsän alta ole kuoriutunutkaan vielä mitään fitnessbeibiä, niin on mahdollisuus on olemassa. Kunhan tämä fläsä lähtee, niin rautaiset lihakset paljastuu sieltä. 

Olen oppinut myös treenaamaan niin, että annan kaikkeni. Olen kyllä aina ollut luonteeltani sellainen, ettei periksi anneta. Siis ohjelman määräämät jutut on tullut lähes poikkeuksetta tehtyä (tai ainakin jossain määrin sovellettua). Vaikka on tietenkin asioita, joissa olisin halunnut kehittyä enemmän, viitaten niihin asettamiini tavoitteisiin leuanvedosta ja muusta. Mutta tässä kohdassa voin vedota siihen, että matkaa on onneksi vielä edessä :D. 

Liikunnasta on tullut elämäntapa, vaikka onhan se ollut ainakin sen aikaa mukana, kun ensimmäistä kertaa tiputin painoa. Mutta nyt se on jotenkin paljon luonnollisempaa ja tärkeämpää. Että voin hengittää kunnolla, pitää päästä lenkille ja salille. Ei muuten tule mitään. Tällä viikolla on sellainen ohjelma itselläni, etten valitettavasti pääse salille, ehkä kuin kerran tai kaksi. Ja se harmittaa sietämättömästi. Olen taas menossa koulutukseen ja tuolla koulutuspaikassa ei ole tarjolla kuntosalia. Pitäisi ehkä hankkia sellainen travell pass, salilta, jos ehtisin joskus salille. Mä yövyn onneksi siskoni luona, joten saan rauhassa vetää puuroa aamupalaksi ja rahkaa iltapalaksi. Pitää vain välipalat miettiä. Ruoka ei siis ole ongelma, liikunnan puute sen sijaan on. Ainakin voin käydä aamuin illoin lenkillä. Koulutuspäivä alkaa noin klo 9, joten jos vaikka herää klo 6.30, ehtii loistavasti käydä tutustumassa kaupungin lenkkipolkutarjontaan :). 

Tänään aloitin nyt sitten syömään 1700 kcal/päivä. Ja tähän ohjelmaan kuuluisi periaatteessa herkkupäivät, mutta mä en voi nyt antaa periksi niiden suhteen. Pitää opettaa itsensä olemaan taas ilman herkkuja. Onhan niitä tullut syötyä. Mutta lapseni synttäreillä sitten kerran koko potin. Olen niin suunnitellut tarjoiluita juhliin ja tänään laitoin simaa tulemaan. Lisäksi on kahta juustokakkua, juusto-kinkku-hyrriä ja voileipäkakkua sekä salaattia. Lisäksi keksejä, täytekakkua, munkkeja ja simaa <3. Kuulostaa niin loistavalta :). Mutta siihen on vielä aikaa. Nyt vain tiukkaa dieettiä ja treeniä siihen asti. 

Online-Pt-tunnilla valmentaja suositteli kesän ajaksi 3krt/vko treeniä, että vähän ehtii keho palautumaa, ennen kuin kakkososa bikini fitnestä alkaa. Lisäksi intervalleja ja tabataa suositteli Akseli. Pitää miettiä sitä, miten jakaa treenipäivät, siis millä ohjelmalla treenaa ja mitä lihaksi minäkin päivänä. 

Mutta kuvia siis luvassa joskus tässä lähiaikoina :).

<3

-Kaza