Aurinko tekee ihmeitä.

Oi että, ihanaa on olla terveenä ja nauttia pakkasesta ja auringosta.
Tänään testasin sen, miten paljon se vaikuttaa mielialaan, tai miten paljon liikunta vaikuttaa mielialaan. Anteeksi jo etukäteen, kohta seuraa elämän hehkutusta. Kaikkein negatiivisimmat ihmiset saattavat saada oireita tästä!

Mutta siis ihanaa. Mä kävin aamulla juoksemassa, tai KAMUT herättivät noin 7.30 ja sitten olin ulkona vartin päästä. Ihana katsella, kun aurinko alkoi heräilemään ja maalasi kaiken väreillään. Kurjaa oli se, että valitettavan moni oli menossa myös lenkille koiriensa kanssa tai autolla töihin tai mitä vain. Rauhaa ja hiljaisuutta ei siis ollut tarjolla. Mutta nautin mä silti, vaikka kiroilinkin typerää puhelinta, joka ei taaskaan suostunut mittaamaan koko juoksumatkaa, vaan kesken kaiken alkoi kysellä pin-koodia. Mulla menee niin hermo! Vaan juoksu kulki niin minulla kuin koirallakin. Nyt sitten koira vetää hirsiä :D.

Mutta pakkasta oli aikas rapsakasti, 18 astetta. Ja mä niin voimaannuin vaikka ärsyttikin. No sitten ajatuksena oli, että oltais menty lasten kanssa ulos, mutta johan ne olis jäässä sormista, ulko-ovella. Siispä siivouspäivä. JEE! Ja mä nautin niin. Vaihdoin meille jouluverhot talviverhoihin ja nautin kaikesta kauniista. Uusi ilme kodilla. I-H-A-N-A-A-!

 

 Miten kiitollinen sitä saakaan olla, että on koti ja perhe. Että on elossa ja terveenä. Kiitollinen saa olla myös siitä, että elämä, joka ei ole aina niin helppoa tai ihanaa, on kuitenkin syitä elää. On se, minkä takia nousta aamulla ylös vuoteesta ja nauttia. Olen lukenut, että positiivinen ajattelu ei tee elämästä auvoista, mutta onnellisempaa. Siis siinä mielessä onnellisempaa, että osaa arvostaa ja nauttia niistä hyvistä asioista, joita on, vaikka välillä tulisikin paskaa niskaan. Siltähän ei voi kukaan meistä säästyä, mutta miten suhtautua elämään, kuinka ottaa se vastaan ja herääkö aamulla iloisin mielin vai itku silmässä, että taas on uusi aamu... pahimmassa tapauksessa uusi maanantai :D.

Mä yritän ainakin olla niin onnellinen, kuin pystyn. Siispä hehkutan sitä, mikä on hyvää ja kaunista. Viis niistä huolista ja vaikeuksista. Niitä ei kukaan vie, mutta annanko mä niiden viedä itseni ja sen mistä nautin? (Kylläpä innostuin paasaamaan... :D )

Aurinko saa ihmeitä aikaan :D. 

Ja kuten huomaatte, ehkä, mulla näkyy selkälihakset. Yksi syy siis olla onnellinen :D. 

Aurinko teille, olkaa onnellisia ja nauttikaa. (Ei niin kuin joululaulussa sanotaan: "Hetken kestää elämä ja sekin SYNKKÄ ja IKÄVÄ", koska eihän se ole oikeasti niin)

<3

-Kaza

Ps. tässä haastetta teille kaikille!
Ajattelin aikani kuluksi osallistua, josko tästä olisi apua myös jäykälle äiskälle.

ja fb -sivu löytyy täältä.
Tulkaa mukaan :D 

Kipeä vai eikö kipeä...

Mä olin eilen kipeä, vai olinkohan sittenkään?
Aamulla oli mulla sellainen olo, että kohta lentää laatta, mutta eipä se sitten lentänytkään. En tiedä auttoiko mustapippuri, mutta iltapuolella nosti kuumetta. Sain kuitenkin elettyä ja hyvin nukun viime yön. Tänään olin, kuin en koskaan olisi sairastanut.
Kävin lasten kanssa ulkona, olin iloinen ja virkeä, jaksoin kiukuttelevia lapsia.
Ja kävin vielä salilla tekemässä selkä- ja hauistreenin. Ihmeellistä tässä kaikessa oli se, että sain lisätä painoja ihan joka liikkeeseen (paitsi pullover seisten köydellä). Olin ihan ihmeissäni, että mitä?!? Tässäkö on minun sairastaminen ja tulos siitä?

En tiedä lähdinkö liikkeelle liian aikaisin, mutta mua poltteli päivällä niin salille meno, etten voinut mitään. Melkein saan kiinni puuttuvat treenit. Intervalleja ei tälle viikolle kyllä taida tulla vaadittavia, mutta ehkei siihen kuole, jos aerobisia kuitenkin on.

Olen ihan ihmeissäni. Jos tämä on tulos terveellisestä syömisestä ja kaikista niistä vitamiineistä ja hivenaineista, joita päivittäin syön, niin en pane kyllä vastaan. Mieluummin olen terve, kuin sairas :D.

Mutta ei mulla ajatus nyt oikein kulje. Huomenna vielä vapaapäivä ja luvassa KAMUN uimakoulun ajan etureisi- ja vatsatreeniä, sekä aamulenkki. Pitää kyllä nostaa hattua myös itselleni, jos huomenna todella nousen käyttämään koiran ulkona. Mä olen aina vihannut herätä ja vapaapäivinä mua ei kyllä saa ylös kuin kirveellä (toisinaan pääsen ylös myös bodypumpin tai spinningin takia, mutta harvemmin nousen ylös aamuLENKIN takia). Liikunta sotkee pään kyllä totaalisesti.

Ja arvatkaas mitä. Herkkupäivään ei ole enää kuin 4 yötä. Lauantaina tai sunnuntaina (en ole vielä päättänyt) on vuorosa herkkupäivä. Tällä kertaa mulla ei ole niin selvät suunnitelmat siitä, mitä aion syödä, mutta luulen, että meillä on ruokana joko A) sveitsin leikkeitä ja ihanaa rasvaa tirisevää kastiketta tai B) kanasalaattia fetalla ja pastalla. Ja nyt suurin herkkuni Ben ja Jerry's. Makua en vielä ole päättänyt, mutta joku ihana. (Ja niitä englantilaisia lakuja :D)

Mutta viime herkkupäivästä on pian kaksi viikkoa. Kuinka äkkiä se aika meneekään. En olisi osannut kuvitellakaan, kuinka helppoa tämä on. Viime kerralla, Lady Powerin aikaan elämäni napsahti herkkupäiviin, tai kun pidin niitä miten sattuu ja milloin sattuu ja välillä söin ilman herkkupäivääkään. Nyt olen jotenkin ihan erilailla motivoitunut ja se pysäyttää uudelleen ja uudelleen. Ihan oikeasti, olen yllättynyt siitä, että minulla on mahdollisuus saavuttaa sen, mitä haluan. Tämä ei ole vain unelma, vaan asia, joka on minun edessäni, jos vain teen työtä sen eteen. Tämä on nyt viime aikoina pysäyttänyt. Varmaan sen jälkeen, kun musta tuli normaalipainoinen. Vaikka toki olen uskonut aina itseeni, en tiedä olenko uskonut siihen, että kaikki on mahdollista. Ymmärrättekö mitä tarkoitan?
En olekaan enää se ylipainoinen tyttö (joka on vanhempi, kuin itse käsittääkään), jota kukaan ei noteeraa. Olen sutjakka (no en tiedä voiko niin vielä sanoa) nainen, jolla oikeasti on mahdollisuus onnistua. Outoa.
Nähdä itsensä uudella tavalla, ei enää pullerona vaan jonain ihan muuna, se on haaste minulle. Ja ehkä lopussa se näyttäytyykin juuri niin kuin pitää. Nyt sitä kuitenkin pitää harjoitella ja PALJON :D.

<3
-Kaza

Ihmettelen.

On ihan KÄSITTÄMÄTÖNTÄ, miten pienessä ajassa tapahtuu muutos.
Siis, miten pienessä ajassa on tuloksia nähtävillä. Ja kuinka pian lihakset ja ennen kaikkea VOIMAT kasvavat.

Meillä oli PT Matin kanssa treenit eilen ja huh! Ne oli hyvät treenit. Me tehtiin rinta-, olkapää-, ojentajareeni. Ja mieleeni on elävästi jäänyt Matin ihmetys, kun kerroin, että vinopenkkipunnerruksen tangolla teen smith-laitteessa, jossa tanko painaa (minä luulin, että jotain 20 kiloa) 37 kiloa! Olen siis veivannut yli 10 kiloa painavammalla tangolla, kuin käsitin. Matti sanoi olevansa positiivisesti yllättynyt, mun kehityksestä. Kehui voimaa ja ulkonäköä. Tuntui hyvälle, ettei kaikki se hiki, jota salilla ja aerobisissa olen vuodattanut, ole mennyt hukkaan. Jotenkin se antoi uutta pontta taas tähän puoleen väliin. (Siis kaksi viikkoa tätä ohjelmaa takana, kaksi edessä.)
Tehtiin Matin kanssa siis penkkipunnerrusta vinopenkissä ja tasapenkissä. Tasapenkissä tehtiin käsipainoilla ja vielä pyramidisarjana. Eli kiivettiin eka ylös ja sitten veivattiin alas. Huh. Rinta oli ihan loppu. Ja silti tehtiin "palauttavia" rintalihaksille, ja tehtiin ristitaljassa hullunviisiin veivausta.

No siitä siirryttiin olkapäivin ja pystypunnerrukseen. Sitten vuorossa oli pyramidi olkapäille, sivunostoja eka ylös painoissa ja sitten alas painoissa. Ja huh, kun mä valitin, kun tein 2 kilon painoilla viimeisiä toistoja. Se, jos mikä on kidutusta!
Ojentajille oli sitten pudotus, eli aloitettiin ylhäältä ja tultiin sieltä aina 5 kiloa alaspäin. Voi ei, musta tuntui, että kuolen. Oli hyvät treenit! Ja tosiaan Matti kehui kehitystä. Seuraavan kerran tavataan sitten ensi kuussa ja tarkoituksena olisi saada aikaan selkä- ja hauistreeni. Toivottavasti ohjelma pysyy vielä samassa jaossa, että on mitä treenata.

Intoa on siis vaikka kuinka.
Ja tänään pakotin sitten isomman KAMUN ottamaan taas edistymiskuvia. Ja kyllä mun silmääni jonkinlaista edistymistä on tapahtunut. Tai siis tietenkin on :D. En mä turhaan ole tänään herännyt 4.54, että ehdin juoksemaan kunnolla. Mä olen toden totta harrastanut juoksemista tälläkin viikolla. Pakkaset eivät ole onneksi suuremmin haitanneet. Ei siis hengitysvaikeuksia. Mulla on hyvät keuhkot :D. Ja spotify <3. Mutta tässä siis tämä "edistyskuva"

Pikkasen on vinossa kuvattava muija, mutta oikeasti se johtuu kameran pitelijästä, jolle tuo kamera on himpun liian painava. Mutta aika hyviä kuvia 4-vuotiaan ottamiksi :).

Mutta jos katsomme kehitystä vähän pitemmältä ajalta, niin katsokaas tätä.
Mä ihan järkytyin, kun laitoin nämä kuva rinnakkain.

 

Tai samoissa vaatteissa sama kuva:

 Eiks ole ihan ok-muutos? :)

Tämä auttaa taas jaksamaan tälle 1450 kalorin dieetillä. Ihme kyllä ei ole kamalan suuri nälkä kokoajan, vaikka liikuntaa on tullut harrastettua. Seuraava herkkupäivä on sitten ens viikon lauantaina, mutta siihen asti toivottavasti selviän. (Tosin mun on tehtävä tunnustus. Tänään söin puolikkaan näkkileivän, kun pienemmältä KAMUlta jäi iltapalalla. Maistui sikahyvälle :). Ihme asiat alkavat maistua taivaalliselle, kun on tarkka ruokavalio.) 

Sitä mä olen kyllä miettinyt, että riittääköhän tämä voittoon. Tai siis onkohan mussa ainesta fitnessmisuksi? Toki ylimääräistä on vielä huimasti siihen nähde, mitä yleensä ne misut painaa. Välillä vain usko itseen loppuu, hetkittäin vain. Jos tämä on 2,5 kuukauden tulos, niin mitähän tapahtuu seuraavan 3,5 kuukauden aikana, jotka ovat vielä edessä?

Kiva kiitti moi!

Voikaahyvin!

<3 Kaza

Tervetuloa oksennustauti!

Tätä me ollaan odoteltu kokoajan, että milloin oksennustauti taas tulee. Ja nyt on rantautunut meidän mökkiin. Vanhempi KAMU alkoi viime yönä oksentaa ja tämän päivän aikana on kuorruttanut oksulla sohvan, sängyn ja keittiön. Ilmassa leijailee kiva oksun tuoksu (tosin aika nopeasti siihen tottuu :D).

Me ollaan nuoremman KAMUN kanssa aloitettu mustapippurikuuri, jos säästyttäisiin taudilta. Huomenna olisi vielä PT-tunti, enkä haluaisi missata sitä (vuorossa on rinta-, olkapää- ja ojentajatreeni ja veikkaan, että tämä tyttö itkee ja kovaa treenatessa). Onneksi miehellä on mahdollisuus olla kotona sairaan lapsen kanssa, joten mä pääsen liesuumaan töihin ja salille. Tänään kävin tekemässä etureisiä ja vatsaa. Vähän huono treeni, tai en uskaltanut oikein ottaa kaikkia mehuja irti. Treenin jälkeen tein intervallin spinningissä, jota vihaan yli kaiken. No oikeastaan se ei ollut niin kamalaa. Nautin siitä ne muutamat hetket ja tunti meni tosi kivasti. Voisin tästä tykätä jatkossakin.

Mutta mä olen rakastanut <3. Nimittäin olen löytänyt spotify:n. Se on kyllä mahtava treeni- ja juoksukaveri. Saan itseni niin motivoitumaan loputtomiin aamulenkkeihin, kun tiedän, että pääsen keinahtelemaan Jukkapojan tahtiin tai Juhatapion tahtiin. Oijoi, miten mä nautinkaan musiikista, vaikken oikeastaan koskaan ole sitä kuunnellut. Ihan huippua! Sieltä löytyy siis ihan mitä vain. Taidankin tänään lisätä soittolistalle Apulantaa ja kokeilla, josko huomenna askel sen tahtiin nousisi reippahasti.

Kuunteletteko te mitään treenatessanne?
Oletteko koukussa musiikkiin? :D.

 Josko tästä taudista selvittäsiin ilman suurempia uhrauksia. Mulla alkaa vapaat sunnuntaina, niin olisihan se kurja, oksentaa vapaiden kunniaksi.

Toinen ihana asia spotifyn lisäksi on Jutta ja puolen vuoden superdieetit, jotka starttaa tänään LIViltä. Mä olen katsonut koko viime kauden ja aion kyllä katsoa koko tämänkin kauden. Mä tykkään Jutan tyylistä, se on vähän niin kuin mun idoli :D.

Mutta nyt arkinen aherrus ja oksennuspyykin pesua.

Älkää te sairastuko (ottakaa mustapippuria ehkäistäksenne tautia. Eli 6-8 kokonaista mustapippuria nielaistuna useampaan kertaan päivässä, pitäisi pitää taudin loitolla)!
<3
 -Kaza

Raporttia herkkupäivästä

Sanonpahan vain että huh!
Onneksi noita herkkupäiviä ei ole kuin 3 viidessä viikossa, sillä en selviä.
Mä en syönyt edes kamalasti, siis mahaan ei enää mahtunut. Mutta tunnustan, että otin ilon kyllä irti. Aamulla maiskutin antaumuksella puuroa, raejuustoa ja mehukeittoa sekä rakastamaani banaania. Lällätin universumille, että nyt saan syödä sen himoitsemani banaanin, mutta universumi kosti. Mä unohdin suolan puurosta ja jotain jäi puuttumaan. Snif. Ei siis ihan täydellinen alku päivälle.

Oli hyvä sali kuitenkin. Tuli tehtyä pakaraa ja takareittä ja totuuden nimissä, vieläkin on persus kipeä. Uudessa ohjelmassa on kyllä ajateltu kaikkea. Ei pääse ihminen helpolla. Nykyään salilla menee vähintään se 1,5 tuntia, mutta molempina käsipäivinä ainakin 2 tuntia. Koita siinä sitten olla jotenkin töihin ehtimässä...

No mutta siis herkkupäivään. Aamupala käsiteltiin jo, mutta sitten lounas meni töissä juhlissa ja söin possun sisäfilettä. Ei siis paha, mutta myös karjalanpiirakoita, jotain majoneesilla peitettyä salaattia ja kakkua. (Hyi, mä vihaan kakkua oikeasti, mutta koska olin jo unohtanut sen, piti maistaa, että tykkäänkö sittenkin. No en tykännyt)

Ja päivällä mentiin perheen kanssa Heseen. Sitä ennen olin muutaman rivin tummaa suklaata syönyt ja pullaa. (Kun mä kirjoitan tätä, mulle tulee mieleen, että olen uskomaton syöppö, jolla on jonkin asteinen syömishäiriö. Niin kuin yksi työtoverini totesi leikkisästi.) Mutta illalla kaikki repesi. Oli sipsiä ja niitä englantilaisia lakuja ja tv-mix ja limppaa ja dippii ja suklaata. Ja voi äiti, mua oksetti, kun olin maistellut kahteen otteeseen tuotteita.

Mutta en halunnut mahtaa itselleni mitään. Mä hekumoin ajatuksella niin pitkään, mutta tästä kerrasta viisastuneena taidan seuraavan herkkupäivän keskittyä syömään ihanaa ruokaa ja herkutella todella. Ilman oksettavaa oloa. Ei musta ollut kyllä huono herkkupäivä ollenkaan, päinvastoin. Nautin täysin siemauksin karkeista ja muusta, mutta kyllä sunnuntaiaamuna oli ihana pistää puuro tulille ja olla napostelematta mitään turhaa koko päivänä.

Valitettavasti työviikonlopun perästä alkoi työviikko, ilman vapaapäiviä, joten palautumiseen ei jäänyt aikaa. Pohdin tässä juuri, että olenko mä kotona ollutkaan, kun eilen oli iltatöitä, tänään oli iltatöitä, huomenna on iltatöitä. No keskiviikkona onneksi ei ole. Mutta kyllä työnteko rajoittaa. Torstaina valopilkun tuo ihana PT Matti, jonka kanssa kohtaamme hikisen treenin merkeissä. Vuorossa on silloin rinta, olkapää, ojentajatreeni ja uskon, että mä niiiiiiin itken. Mutta sepä onkin ihan normishow :D.

Mahtavalla fiiliksellä kuitenkin uuteen viikkoon, mä olen niin voittajaksi luotu! (Ja varmasti monet teistäkin! Te pystytte siihen, mitä se sitten onkaan :)!!)

Muistakaan halia!
<3
-Kaza

Tänään mä olen...

...NORMAALIPAINOINEN.
Siis bmi:n mukaan. ohoh. aika moiset fiilikset, vaikkei se ole musta hoikkaa tehnyt tai muutakaan (paino indeksi 25,7 ja paino 73,9), niin status on muuttunut. Mä en muista, milloin viimeksi olen ollut näin kevyt. Ehkä reilu 10 vuotta sitten :D.

En mä tätä kyllä hehkuttanut juuri missään, ei kukaan oikein ymmärrä. Ainakaan niistä ihmisistä, jotka tänään töissä tapasin. Oli mulla kyllä vähän kiirekin, piti tehdä ihan oikeita töitä :D.

Vaikka kerkesin mä käydä tekemässä ekaa kertaa rinta-, ojentaja- ja olkapäätreenin, joka nykyisin on ihan hullu. Se on siis kidutusta alusta loppuun ja kestääkin ihan sietämättömän kauan. Onneksi mulla oli aikaa. Kyllä siinä tuli äiti monesti mieleen, kun hinkutti menemään kolmisarjaa olkapäille tai supersarjaa ojentajille. Tulin siihen tulokseen, että lihakset ovat surkastuneet ja elämä on pilalla :D.

No ei vais. Pitkästä aikaa huolsin myös kehoa ja kävin joogassa pyllistelemässä. Niin, pyllistelemiseltä se kyllä tuntui. Ohjelma oli vaihtunut ja viime kerrasta oli aikaa vaikka miten. Mutta kyllä se teki hyvää. Suosittelen kaikille enemmän ja vähemmän liikkuville ihmisille. Tunnin jälkeen on jotenkin niin raukea olo (meinasin taas nukahtaa loppurentoutukseen), mutta kuitenkin energinen. Ajatus luistaa vaikka miten hyvin ja sepä sopi mulle, jolla työt olivat enemmän ja vähemmän rästissä :).

Huomisella mä hekumoin. Ihanaa, että on herkkupäivä. Ihanaa, että saa banaania aamupuuron kanssa. Ainoa huono puoli on se, että pitää viedä koira ulos, eli harrastaa viikon kuudennen kerran aerobista liikuntaa. Tässä vaiheessa jo väsyttää vähän. Tänään nukuin aamulla aika pitkään, kun heräsin vasta klo 5.50, mutta huomenna taas pitäisi herätä tuntia aiemmin. Mitä sitä ei salitreenin eteen tekisi :D.

Mutta nyt täytyy taistella nuo lapset nukkumaan.

Pitäkää huolta!
<3
-Kaza

Ps. anteeksi huonolaatuisista kuvista. Surkea E52 ei ole mikään KAMERAkännykkä :).

Uusi elämä... vai mikä lie?

Elämä on yhtä vilskettä. (No shit Sherlock!)
Jotenkin kaikki vaan kulminoituu niin hyvin siihen. Ei ole aikaa. Tai sit ei vaan jaksa.

Mulla ehkä jälkimmäinen. Töihin palaaminen, lyhyenkin loman jälkeen, vaatii veronsa. Ja varsinkin kun sunnuntaina oli mun virkaan asettaminen (onnea minulle siitä!). Mutta kaikenlaista piti valmistella ja hoitaa kaikki rästihommat ja päällekkäisyydet, joita loman aika oli sovittu vaikka minkä verran. No onneksi ei mitään peruuttamatonta.

No mutta uusi ohjelma. Se on tällä hetkellä mielessäni ja ehkä ollut viimeiset kaksi päivää, sillä uusi ohjelma starttasi maanantaina. Voin sanoa, että aikamoista. Kalorit väheni 500 ja hiilarit on aika minimissä. Tarkoituksena on nyt kuoria laardi tämän lihaksikkaan vartalon päältä. Oikeastaan en ole nähnyt nälkää, vaikka ajattelin niin. Kun proteiinin määrä ei ole vähentynyt, niin nälän tunnekin pysyy poissa. Sen sijaan jouduin luopumaan siitä rakastamastani banaanista aamupalalta. Tällä hetkellä päivittäiseen ruokavaliooni kuuluu omena välipalalla ja appelsiini päivällisellä. Muuten syön vain kasviksia ja proteiinia; puuroa ja täysjyväpasta, -riisi tai peruna. Nam, nam. Leipää ei enää ole ja kaikki on lopussa, snif.  (No ei oikeasti.)

Tällä hetkellä mua motivoi kaikista eniten se, että tänä aamuna paino oli superalhainen (siis mun omassa ihramittapuussa, enää 75 kg. Se melkein käväisi jo 74 kilon puolella, mutta toivottavasti huomenna kävisi niin) Pitkään olen jumittanut tuossa 76-75 kilon kieppeillä, eikä edistystä ole vain tapahtunut. No nyt tapahtuu :). Treeni kulki maanantaina hyvin, vaikka hulluja treenejäkin alkaa olemaan. Tässä ohjelmassa panostetaan selvästi käsiin ja lihasryhmäjakoa on muokattu. Mulla oli selkä- ja hauistreeni ja kylläpä mä hikoilin :D. Ihanaa.

Tämän ekan viikon päätteeksi mulla on herkkupäivä. Ajattelin pitää sen lauantaina, kun töissä ei mene iltaan asti. Olen jo miettinyt miten herkuttelen. Luulen, että mennään koko perhe Heseen (kuinka laadukasta ja ihanaa ruokaa sieltä saakaan!) ja sitten maistelen ihanaa käsintehtyä suklaata, joka on jäänyt joululta ja ah, sipsiä ja dippiä. Niin ja tärkein banaani aamupalalla!! (Ja ehkä englantilaisia lakuja, sillä SATTUNEISTA syistä, mun tekee valtavasti mieli englantilaisia lakuja.)

Huomenna tosiaan taas töihin ja katsotaan miten muut viikon treenit alkaa kulkemaan. Tässä ohjelmassa haastavaa on se, että on siis pienet kalorit ja hiilarit, mutta sen lisäksi aerobista pitäisi harrastaa viikossa 4-6 kertaa. Kaksi kertaa pitäisi tehdä käsipäivinä, kuntosalin jälkeen intervallityylillä ja loput jotain muuta liikuntaa, esim. aamulenkki tyhjällä mahalla. Tähän mennessä olen tehnyt yhden intervallin ja yhden iltajuoksun, mutta vielä oli 4 kiekkaa jäljellä. Katsotaan kuinka aika riittää. Ajattelen jokseenkin, että kaikki on lopulta ajanhallinnasta kiinni. Mä herään aikaisin, ehdin juosta ja käydä salilla, ja vielä töissäkin olla. Mutta toki, ei kaikki voi valita yhtä vapaasti kuin mie. Mulla on onneksi hyvä työ, joka vaatii paljon, mutta on myös armollinen <3.

No nyt englannin lakut alkoivat houkuttaa niin kovin, että menen tekemään puolukkarahkaa iltapalaksi ja venyttelemään sorjia lihaksiani. Olen hankkinut muutaman uuden urheiluvaatteen ja ah, kylläpä ne antavat motivaatiota. Ehkä seuraavalta salikiekalta saatte kuvia ihasteltavaksenne :).

Pitäkää huoli!
<3

-Kaza

Arki, voi arki.

Niin kuin otsakkeesta voi päätellä, arki on alkanut, eli äippäkin on mennyt takaisin töihin. Tänään eka työpäivä, mutta onneksi kävin aamulla hätäpäissäni juoksemassa klo 5.26. Valitettavasti mun puhelimen surkea tikker EI TAASKAAN toiminut, joten mitään tietoa matkan pituudesta ei ole. Sen sijaan fiilikset on vielä hienhajuna paidassa (vaikka joku väitti, ettei puhdas hiki haise, niin väitän, että valehtelee MOKOMA!). Juoksu kulki semi hyvin. Ei mikään juur'multia hätkäyttävä kokemus, muttei ihan moskaa.

Lisäksi testasin tänään jonkun ikivanhan KG-lehden 300 toiston intervallia, ja se vasta oli jotain. Siis 25 miesten tai naisten punnerrusta, 75 haara-perus-hyppyä, 50 vuorikiipeilijää, 50 kyykkyhyppyä ja lopuksi vielä 50 vatsarutistusta niin, että jalat ovat nostettuna ylös, polvet 90 asteen kulmassa. Se oli kivaa, lasten kanssa voimisteltiin. Yhteistä MUKAVAA tekemistä :D. Tätä voisi alkaa harrastamaan aerobisen jälkeen, itsessään on aika lyhyt intervalli, mutta sopiva jonkun lisäksi. (Ehkä aluksi tekisi tuon vatsakidutuksen ja sitten tämän. Luulisi toimivan.)

Mulla on ollut tosi hyvät fiilikset. Olen niin päättänyt ja näen jo niin itseni. Varmasti paljon riippuu siitä, että olen sitoutunut satasella tähän ruokavalioon ja treeniin, ettei tarvitse edes miettiä. Tänään erityisesti nautin siitä, kun töissä sai puhua myös treenaamisesta aivan erilaisessa viitekehyksessä, kuin normaalisti. Yhdellä työpaikalla "pojat olivat varautuneet mun tuloon ostamalla omenoita ja kirsikkatomaatteja, joita voisin kahvin kanssa naukkailla. Siis onko ihanampaa, kuin se, että joku ajattelee juuri sinua valintoja tehdessään <3. Mä olen ihan otettu!


Näin vuodenvaihteen jälkeen jokainen lehti julistaa, kuinka pääsee kesäkuntoon ja kuinka saa joulukilot pois. Kuntosalit tursuaa ihmisiä ja laihdutusryhmät ovat täynnä. Ihmisillä on tarve muutokseen, mutta niin helposti motivaatio hukkautuu matkalle ja kaikki palaa sinne missä on alussa ollut. Ehkä ihmiset eivät uskalla sitoutua tavoitteesiinsa, tai ainakaan ottaa itselleen tavoitteita, jotka oikeasti motivoi. Olisihan kiva laihtua vaikka 10 kiloa, mutta jos se on vain "ihan kiva", muttei sitä oikeasti HALUA, niin homma jää kyllä melko varmasti kesken. Toki poikkeus vahvistaa säännön, mutta näin se aika usein menee.

Näin se on mennyt minunkin kohdalla, joten tiedän mistä puhun. Parhaimmillani olen painanut (ilman raskautta) 103 kiloa, josta ollaan tultu alaspäin huimasti. Asenne ratkaisee laihduttamisessa, mutta myös treenaamisessa. Vaikkei tavoittelisikaan mitään huippu-urheilijan kroppaa tai maratonjuoksijan kestävyyttä, niin tavoite pitää olla. Ja jos tavoite ei motivoi, niin ei sitä jaksa kulkea kohti maalia. Mutta äärimmäisyyksiinkään ei kannata mennä. Pitäisi varmaan löytää se paljon puhuttu "kultainen keskitie".

Tyytyväisyys tappaa kehityksen sanotaan ja niin se on. Pitää olla pikkusen perfektionisti, ettei liikaa kierittäydy tyytyväisyyden viittaan. Se taitaa olla pahin, vaikka matkaa vielä olisi. Se on usein vienyt multa motivaation ja sitten on käynyt näin:

Tosin tilanne taitaa olla nykin tämä, mutta tavoite ei vielä ole täyttynyt.

 Tavoiteen voisi muotoilla vaikka näin:

Tai ainakin välisellaisen :D.

Ja muista levätä!
<3
-Kaza

Kymppi takana...

Jos yhtenä päivänä meinasin kuolla siihen 8 kilometriin, niin tänään olisin voinut juosta vaikka kuinka. Siskon kanssa mentiin, kerrankin ilman vaunuja, ja uskomattoman paljon ne vaunut matkaa jarruttaa. Nyt oli kyllä niin kevyttä menoa ja koska matkamittarini sanoi sopimuksen irti 5 kilometrin jälkeen, laskin eniron hienon palvelun kautta kuinka paljon matkaksi tuli. Ja niinhän se oli, että toka kymppi taittui. Jes! (Valtavan pienet tuuletukset)

Huomenna sitten alkaa arki, mies menee takaisin hommiin ja lapsen hoitoon. Minulla on onneksi huomenna vielä yksi toipumisen päivä, olen siis vapaalla. Ajattelin hemmotella itseäni zumpalla, kuntosalilla ja hiljaisuudella. Ehkä pitää siivota ja tehdä jotain hyödyllistä, sillä tiedättehän, että minulla on se krooninen huono-omatunto, jos uhraan jotain itseni eteen. Puhutaan sitten ajasta, tilasta, rahasta tai mistä vaan, niin itselleni haluaisin antaa kaikista vähiten. Tai ainakin otan sieltä, mistä se ei ole toisilta pois. Mutta LOMA ON OLLUT IHANA <3. Vaikka huonoja hetkiä oli, niin sen vastapainoksi oli monen monta ihanaa hetkeä. Isompi Kamu oli piirtänyt minulle piirrustuksen, jossa oli meidän perhe. Siinä luki myös lapsen kielellä (sellainen sahalaita viivarykelmä), että "minä rakastan sinua äiti". Voiko olla ihanampaa? <3 Lapset <3

Ms. fitneksen face-sivuilla on menossa kilpailu, tai menossa kahden kuukauden kehityskuvien julkaisu. Pikkasen harmittaa, että olen tällainen valas, mutta onneksi muutosta on tapahtunut. Pohdiskelin tänään siskon kanssa, että mikä nyt on toisin, kun Lady Powerin aikaan en vain pystynyt pitämään kiinni mistään. Pariin kuukauteen mennessä olin jo syönyt sipsejä ties miten monta kertaa ja vaikka mitä. Mutta nyt tilanne on jotenkin toinen. Ehkä minulla on nyt keinot, jotka ovat aika samanlaiset, kuin Lady Powerin aikaan. Mutta nyt on myös TAVOITE. Siis oikea tavoite, jota kohti on helppo mennä. Tavoite, jonka tiedän olevan mahdollinen, kun en soppu ensimmäiseen pullaan tai karkkiin, joka vastaan tulee.

Olen löytänyt netistä muutaman hyvän pätkän ja tämä vatsalihastreeni on aika kultaa. Mullahan ei tunnetusti ole vatsalihaksia, joten pitää ihan oikeasti ryhdistäytyä niiden kanssa. Tein tämän harjotuksen eilen, ja huh, se oli tosiaan KULTAA! Suosittelen kokeilemaan, tuo nainen (jolla on aika hottisvatsikset) saa kaiken näyttämään niin kovin helpolta. Oikeasti yllätyin, kuinka hyvin minäkin pysyin mukana.
Kokeilkaa ja kertokaa, mitä piditte ;)

Toivottavasti linkki toimii :).

Tuon kahden kuukauden kehityskuvien innostamana tein taas, kollaasien ihmelapsena uuden kollaasin. Tässä näkyy kehitys vähän pitemmältä ajalta. Toiset on siis lokakuussa ja toiset otettu tänään.

Selässä ei juurikaan näy kehitystä, johtuen varmaan erilaisista topeista, mutta muuten ihan ok. Tähän aikaan nähden. Kuvitelkaas, miltä mä näytän seuraavan kahden kuukauden päästä, kun tilanne on nyt tämä. Ja jos kehitys vain jatkuu yhtä hyvänä.

Kehityksestä puheen ollen, meille tulee uudet ohjelmat. Toivottavasti jo tällä viikolla. Ens maanantaina nimittäin alkaa yhdeksäs viikko ms. bikini fitnessiä, ja sehän tarkoittaa PÄIVITYSTÄ. Odotan innolla, mitä tulen pitää. Luulen, että nyt karsitaan kaloreita, ehkä paljonkin. Vähän jännittää, että kuinka siitä selviää, mutta toivottavasti eivät vie mun aamupuuroa. Mä olen ihan sairaan rakastunut aamupuuroon. En antaisi sitä pois mistään hinnasta. Nytkin jo hekumoin ajatuksella, että aamulla saan heti herättyäni PUUROA ja RAEJUUSTOA ja MEHUKEITTOA <3. Sairasta, mutta niin ihanaa. Muuta vastaavanlaista lempparia ei ole tullut, joten annan pois vaikka päivittäisen omenani, jos saan pitää puuroni.

Nyt lomalla olen lueskellut vanhoja KG- ja Fit-lehtiä. Ihan ok-kamaa. Mutta siellä on myös paljon sellaista, mitä pitää pysähtyä miettimään. Laihduttamisesta ja laihtumisesta puhutaan paljon, mutta mikä auttaa meitä lopulta saavuttamaan asetetut tavoitteet. Ehkä se on mielikuvat ja ne "laihat hetket". Onko sinulla hetkiä, jolloin olet tuntenut olevasi hoikka, jolloin olet sen takia hehkunut? Niitä olen nyt miettinyt viimeisen pari päivää ja kun keksin kerron ne teille :).

Mutta jaa sinä oma hetkesi, jos haluat, milloin olet kokenut olevasi hoikka, jos haluat.

Vaan nyt netflix auki ja ihanat ohjelmat tulille.
<3
-Kaza

Ps. mä keksin itselleni tavoitteita, siis välitavoitteita. Jaksaa punnertaa yhdellä kädellä, toinen käsi selän takana ja jaksaa vetää ohjelmassa vaadittavat leuat (siis 3x 10-12). Katsotaan kuinka pitkään menee siinä, että saavutan nämä. :)

Äiskä on liekeissä!!

Jos eilen oli hankalaa lasten kanssa, niin tänään mä olen liekeissä!
Ihanaa, että elämä on joka päivä niin erilaista, vaikka kuitenkin niin samanlaista.

Äitini kysyi multa joululomalla, kotona ollessani, että saanko mä voimaa siitä salilla käynnistä, niin että jaksan pyörittää arkea kotona. Onko se siis tapani ladata akkuja? Tänään mä koin uskomattoman ahaa-elämyksen, nimittäin, toden totta, kuntosali ja liikunta ylipäänsä on sitä, mitä kaipaan.

Kerron teille vähän tästä päivästä. Meillä on perushärdelli heti aamusta, tosin mä heräsin kellon soittoon 8:21, kun piti valmistautua lenkille siskon kanssa. No Pikku Kamu huusi vissiin puolituntia aamupalan jälkeen, kun piti pukea päivävaatteet päälle. Huusi toiset puolituntia, kun piti pukea haalari. Ulos kun päästiin, niin Pikku Kamun huonotuulisuus oli kadonnut kuin taivaan tuuleen. Juostiin hyvä lenkki, vaikka huh, miten hapotti jalkoja KMäen nousussa. Ohoh. Selvittiin kuitenkin, eikä tarvinnut elpyä juurikaan takapihalla :D.

Sitten oli vuorossa lounasta ja PikkuKamun nukuttamista, ja sitten tein ekan hauis-, rinta- ja ojentajatreenin kotona uusilla KÄSIPAINOILLA ja levytangolla. Se oli ihan huippua. Tuntu tosi hyvälle ja voimalliselle. Vaikkei kotona pysty tietenkään ihan samallalailla tekemään liikkeitä, niin suurinpiirtein johonkin suuntaan. Huomasin, että jaksoin tehdä 3x8 miesten punnerrusta, ja varmaan kerralla olisi mennyt 10-12, mutten sitten kovin montaa kierrosta olisi jaksanut. Huippua!
Lisäksi sai lisätä vipunostoon maaten painoa ja vaikka mihin. Vähän oli kyllä säätämistä noiden painojen kanssa, kun käsipainoissa oli 10 kilon painot ja levytangossa taisi olla 57 kiloa tai jotain. Pienet painot aloivat loppumaan kesken, ja piti vähän soveltaa. Mutta hyvä treeni oli kaiken kaikkiaan.

Ja tiedättekö, sitten tapahtui jotain ennen kuulumatonta. Ennen ruokaa, siis palautusjuoman jälkeen mä otin vaan kylmästi imurin esiin ja siivosin...

siis SIIVOSIN, vapaaehtoisesti ja ilman otsasuonen kurtisteluja.

Mä olen nyt pikkukakkosen ajan pohtinut, että mitä mulle on tapahtumassa, mutta varmasti tällä on jotain tekemistä sen kanssa, että tuntuu niin HYVÄLLE liikkua ja ELÄÄ. Vaikka toisista, joiden elämässä oikeasti tapahtuu jotain, mun elämä tuntuu tylsälle ja ehkä aika tavalliselle, niin musta tuntuu, että kohta alan olla elossa. Siis minä itse. Ei äiti tai vaimo, vaan minä, ihminen. Ja silti voin olla "hyvä" äiti (tai eihän koskaan voi olla hyvä äiti, aina sitä on vajavainen, riittämätön, pieni ja liian väärä lapsille, mutta kuitenkin jonkinlainen äiti), ja kohtuullinen vaimo ja vielä ihan ok työntekijä, joillakin mittapuilla. Eikä siis kukaan vaadi täydellisyyttä, ja silti elän. Voitteko te käsittää, mitä tarkoitan?


Siis hyvä päivä. Hyvät treenit ja muutenkin.

Viimeinkin sain kuvaa myös haukkarista ja kehityksestä. Vaikkei noiden kuvien välillä olekaan ihan kuukautta, niin toivottavasti siitä huomaa jotain kehitystä. Yritin tuijottaa vaikka millä silmällä, mutten ihan ole varma.

Mä mittasin mun hauiksen hmm.. eilen, niin kyllä se oli kutistunut, tai toivottavasti alli oli kutistunut, ei niinkään se lihas. Menen tuossa loppiaisen jälkeen taas mittaukseen, jossa selvitetään taas sitä lihasmassaa, rasvamassa, nesteprosenttia ja noita juttuja. Josko se kertoisi kaiken :D

Ihana päivä, toivottavasti ilta on myös yhtä ihana.

<3
-Kaza

Elämäni eläimet.......

Kylläpä loma on ihanaa aikaa. Saa nukkua pitkään ja rentoutua ja olla lasten kanssa ja treenata ja vaikka mitä. Todellisuus on kuitenkin hieman toinen. Saadaan me nukkua kyllä tosi pitkään, omalla mittakaavalla ja monen muunkin kaavalla. Ollaan herätty tänä vuonna säännöllisesti klo 9 ja sepäs vasta mukavaa. Mitenhän pitkään unta riittää.

Mutta siinä sitten se. Ei vanhemman osana ole kyllä rentoutua. Lapsille pitäisi olla tekemässä kokoajan tekemistä, etteivät raukat aivan villiintyisi. Tylsistymistä ei ole havaittavissa, mutta vallatonta juoksua/huutamista/ärskyttämistä/kiljumista/venkuttamista/hyppimistä ja kaikkea mitä kahdesta pienestä pojasta syntyy. Ja yleensä kaiken tuon perään itketään katkerasti. Vanhemman sielu oikein lepää.... NOT.

Mutta ei pidä luulla, etten tästä nauttisi. Lapset ovat ihania ja elämä olisi niin paljon tyhjempää ilman heitä. <3
Eivät he kuitekaan helpolla päästä, mutta kuka päästäisi?

Treenejä on tälle vuodelle kertynyt, hmm... ei yhtään, vaikka tällä viikolla niitä onkin jo kaksi. Tosi kiva aamuspinning oli tiistaina ja sen perään kunnon etureisi- ja vatsatreeni. Mulla on vatsa niin kipeenä, että kerrankin tuli tehtyä oikein kunnolla. Huomenna pitäisi koittaa tehdä kotona rinta-, hauis- ja ojentajaohjelma, kun mulla nyt on UUDET KÄSIPAINOT.

Kävin juoksemassa eilen ja hyvä, etten kuollut matkalle. Mua alkoi noin 3,75 kilometrin jälkeen koskemaan mahaan niin kovasti, että hyvä kun pääsin kotiin. Kyllä mä sen sitten juoksin, mutta ohhoh, oli ihan kamalaa. Piti maata tuolla meidän pihalla varmaan 10 minuuttia ja toipua, että selvisin sisälle. Ja sitten ohi juoksee vielä joku timmi kropainen nainen, joka juoksi vissiin kymmenen kertaa reippaammin kuin mie. Ai vitsi, lisäksi koira veti kuin peijooni ja kaikki ketutti. Ei hyvä lenkki ensinkään.

Tänään askel kulki huomattavasti paremmin, kun siskon kanssa juoksin. Tosin siskolla oli vaunut mukana, joten vauhti oli ehkä sen 9 km/tunti. Mutta hyvin siis kulki askel ja mukavaa oli. Huomenna yritetään mennä vielä aamulenkille ja siinähän sitä alkaa olla jo treeniä, siis aerobista.

Paino ei ole juuri heilahdellut puoleen eikä toiseen, se on sääli, mutta toisaalta mahakin on ihan tukossa. Vyötäröltä oli kuitenkin lähtenyt senttejä, yllättävän paljon, kun mittaustulos oli 75 senttiä. Siis "huimaa" edistystä.

Leuka rintaan ja ei kun kohti uusia pettymyksiä, tai onnistumisia ja BIKINI FITNESS-kroppaa :)

<3
-Kaza