Mietiskelyä motivaatiosta...

Olen lukenut sellaista kirjaa nuorten ja nuorten aikuisten masennuksesta. Sinänsä hyvä, mutta paljon siinä kirjassa oli myös omaan elämään liittyvää juttua. Siis motivaatiosta, siitä, kuinka motivaatiota pidetään yllä ja kuinka tärkeä motivaation tunne on pyrittäessä kohti jotain. 

Tärkeää ei siis ole se, miten todellinen päämäärä on, vaan se, kuinka tavoitteisiin vaikuttaa ne pienet askeleet. Ei siis ne suuret unelmat, vaan ne pienet konkreettiset teot, joilla unelma saavutetaan. Oli kyse sitten päivittäisestä elämänstä tai fitnesskissan unelmasta. 

Tärkeää motivaation kannalta on tunne. Siis tunne siitä, että minun valinnoilla on merkitystä, minun tekemiset vie minua kohti päämäärää ja että ympärillä olevat ihmiset ovat tukemassa minua niissä askeleissa, joita otan. Mä niin allekirjoitan tämän. Jos ajatellaan vaikka tavallista laihdutuskuuria tai elämäntapamuutosta, niin jossain vaiheessa ympärillä tulee kommentteja siitä, kuinka elämäntaparemonttia tekevä on jo "ihan sopiva". Kommentit tyyliin "älä enää yhtään laihduta", "kohtahan sie jo häviät, jos enemmän kutistus" jne. on omiaan horjuttamaan juuri näitä pienten askeleiden ottamista. Kommentit hämärtää myös sitä päämäärää, johon on menossa, kun ympäriltä tuleva viesti kertoo siitä, että "LOPETA! HYVÄ! IHMINEN! JO!". Miten pitää yllä motivaatiota ja kuvaa siitä tavoitteesta, kun ympäristön tuki on tämä? Miten löytää tasapaino sisäisen ja ulkoisen maailman kanssa? 

Ja olen varma siitä, että jossain vaiheessa jokainen fitnesstyyppi, elämäntapojen remontoija, laihduttaja, kuntoilija, törmää kanssa ihmisten ihmetykseen siitä, että mihin sitä tähtää. Tarkoitan siis sitä päivittelyä niistä omista tavoitteista. Tämä on yksi syy sille, miksi en ole omalla naamallani julkaissut unelmaani. En ole jakanut blogiani facessa tai kertonut siitä suurimmalle osalle ihmisistä. Koska en halua, että minun tarvitsee selitellä yhtään enempää. Toki tuhkan seassa on timantteja, ihmisiä, jotka ymmärtävät, mutta enemmän on niitä, jotka kyseenalaistavat ja muka hyvällä arvostelevat. Se ei ehkä ole sitä, mikä auttaa jaksamaan (paitsi, kun iskee tautinen vitutus ja halu näyttää kaikille epäilijöille sen, mistä kana oikeesti pissii). 

Rakas mieheni, E, on onneksi ymmärtänyt, miten paljon tämä projekti merkitsee minulle. Koen, että kaiken taistelun ja mökötyksen keskellä olemme lähetyneet tällä saralla jotenkin ja koen saavani tukea. Vaikken mä tuo treeniä kotiin (siis en kamalan usein ole poissa kotoa lasten ollessa hereillä, voidakseni treenata), mutta se, että asenne ja ilmapiiri on suvaitsevainen. Eilenkin, kun jotain touhusin, rakas E pyysi "näyttämään palan". Kyllähän se motivoi ja imartelee, että toinen kehuu ja pyytää saada nähdä sen, minkä takia olen hikoillut kolme kuukautta salilla. 

Tässä on teillekin se pala :D

  Ja kun tarkkaan kuvaa katsoo (hienot photoshop-taitoni on taas esissä :D), näkee reiden kaaren, joka ihan kuin olisi muhkeampi kuin viime kerralla tällaisessa samanlaisessa kuvassa.  Siis lihakset. 

No joo ehkä tämä motivaatiohöpötys riittää tältä kertaa. 

Mikäs teitä motivoi ja mitkä on teidän askeleet kohti päämäärää?

<3

-Kaza

Tuulella käyvä...

taidan olla. 

Monet asiat ovat ihan päivästä kiinni. Siitä, millä jalalla on noussut vuoteesta. Ja nyt mulla on vaikeuksia taistella kaikkien mielihalujen kanssa. Kokeilen sitä, jos tämän blogin päivittäminen saisi ajatukset pois tuosta luumupiirakasta, joka tuolla keittiön työtasolla odottaa. Meillä kävi vieraita, jotka toi tullessaan hieman kohmeisen piirakan. Sitä ei siis voi pistää edes pakkaseen, sillä se on jo pakastettu kerran. 

 Kuva ei tietenkään tee oikeutta sille, miten hyvälle tuo piirakka tuoksuu. Ja täytyy tunnustaa, että muutaman murun maistoin sitä. Ja voi voi, tekisi mieli antaa periksi himoille. 

Ja kyllähän mä tiedän, mistä tämä himo johtuu. Me käytiin tänään lasten kanssa Angry Birds Activity Parkissa. Oli aika ihanaa lapsille, mutta minulle, ei juurikaan. No ateriarytmi ja -välit venyivät. Söin lounaan noin klo 10.45, kun olin käynyt spinnissä, salilla ja siivonnut koko talon. Ja sitten seuraavan kerran söin päivällisen noin klo 16.20. Se oli suuri virhe. Kohta pitäisi aloittaa lasten iltapalavalmisteluja, niin kuinka pidän itseni erossa herkuista tai edes hedelmistä. Mun pitäisi jossain määrin rajoittaa kuitenkin hiilihydraattien saantia (ruokavaliossa niitä pitäisi olla n. 170g hiilihydraattia ja proteiinia 150g). Tarkoituksena olisi polttaa vähän tätä rasvaa ja saada esiin noita lihaksia. Ja vaikka ne jostain kohdin jo ihan hyvin näkyy, niin paljon on vielä tehtävää. Ja liiallinen hedelmien/kasvisten/kaiken syönti huonontaa dieetin tehoa. Eihän ole mitään järkeä olla dieetillä, jos kuitenkin syö miten sattuu. 

 Periaatteessa, mulla olisi yksi vapaan syönnin päivä tällä viikolla. Mutta se on vasta lauantaina. Enkä mä voi vaihtaa sitä esim. huomiseksi, sillä sittenhän mä alan kohta siirtelemään vaikka mitä päiviä, vaikka mihin. Mutta mitä tehdä, että selviää tämän illan ojennuksessa. Toki motivaatiota saa, kun selaa noita kehityskuvia, mutta riittääkö se? Onko teillä keinoja, miten saatte päänne tyhjennettyä tyhmistä mielihaluista? 

Monet asiat on päivästä kiinni, mutta niin kuin eilen, olen tänään pitänyt kiinni siitä, etten raivoa typeristä asioista. Olen päättänyt tulla paremmaksi ihmiseksi siinä suhteessa, etten valita lapsille joka asiasta. Toki nälkäisenä ja väsyneenä se on vaikeaa hillitä itseään, mutta yritän pikkuhiljaa opetella käyttäytymään kuin aikuinen, varsinkin kun nykyään tykkään niistä mustaherukoista ja käytän sujuvasti sanaa "herukka". 

Motivaatiota lisäämään auttaa varmasti postilaatikosta tänään tippunut FIT-lehti. Ei se ehkä niin mulle suunnattu ole, kuin esim. FitBody, mutta koska tuollainen on tullut tilattua, menköön sitten :D. 

Mulla ei vain vielä ole ollut aikaa syventyä tuohon lehteen. Selailin sitä hieman, mutta muuten en ole ehtinyt kuin silmäillä. Tosin kiinnitin heti huomion otsikkoon "Puhti pois? -saatat syödä turhan terveellisesti". Ei mulla toki puhti ole pois, mulla vain on rehellinen nälkä, koska ateriavälit, koska tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. 

Kaiken kaikkiaan tänään on ollut hyvä päivä. Nyt kun selviän vielä illasta kunnialla, niin sitten voin onnitella itseäni. Sitä ennen pitää kuitenkin selättää tämä piirakan himo. Tai siis ylipäätään ruuanhimo. Sitten voin taputtaa itseäni olalle ja kehaista. Mutta ensin pitää elää se. 

Elämisestä tuli mieleen myös se, miten tärkeää ihmiselle on toimiva kroppa. Siis sillei toimiva, että ruuansulatus toimii ja vatsa toimii ja näin. Olen alkanut joka aamu ottamaan ½ sitruunanmehun 4 dl veden kanssa, koska kuulin sen edistävän vatsan happoja ja siten ruuansulatusta. Myös maitohappobakteerit ovat uusin aluevaltaus. 

En aiemmin ole sellaisista välittänyt, mutta alkaa olla olo kuin ilmapallolla. Ehkä näistä on apua pitemmässä juoksussa. On mulla maitohappoja nyt vajaaksi puoleksi vuodeksi, joten josko apu löytyisi. Ja sitruunakikka kuulemma kirkastaa myös ihoa. Katsotaan, katsotaan. Terveyteen liittyy niin paljon, että aina sitä oppii uutta. Ja innoilla mä näitä kikkoja kokeilen, jos niistä olisi apua :).

Mutta nyt illan touhuihin (toivottavasti ilman piirakkaa :D)

Pitäkää huoli!
<3

-Kaza

Lomalla on IHANAA :)

Kylläpä lomailu on ihanaa.
Vaikka välillä aika stressaavaa. Eilen oli kyllä niin kamala päivä, ettei tosikaan. Hyvä, ettei saatu jo kahta eri osoitetta rakkaan E:n kanssa. Mutta josko se ilma olisi hetkeksi taas puhdistettu?

Eilen kävin aamulenkillä noin tunnin aamupalan jälkeen, ja juoksu kulki ihan hyvin. Vaikkakin oli kyllä pääkallokeli. Koiran syytä, että lensin aika komeasti hanurille (joka onneksi pehmensi laskun, eikä tullut kuin karsea mustelma). Ja vähän meinasi mennä hermo, kun hyvän juoksuvauhdin pilasi jää, joka tiellä oli. Piti vissiin kävellä reilu kilsan matka, kun ei vaan ollut muuta kuin peilijäätä tiellä. Hyvin vaan juoksu kulki (sen ajan kuin kulki) 10 kilometriä mahtui 1 h 10 min ajalle. Ja mä oisin tuulettanut, mutta tosiaan tuo jää pilasi fiiliksen. 

Koira oli kyllä niin reppana juoksun jälkeen. Ihan kurainen ja ehkä vähän väsynytkin. 

Hyvä, että jaksoi tulla syömään illan päätteeksi :). 

Ja sitten nuorimman päiväunien aikaan lähdin salille tekemään viikon viimeisen treenin. Vuorossa oli takareisi-, pakara-, pohje- ja vatsatreeni. Mä otin vähän kevyemmin, tai en nostellut niin kamalan suurilla painoilla, keskityin jännittämään ja venyttämään. Siis, että liikkeet menisi perille asti, enkä vain liikuttelisi isoja painoja. Ihan hyvältä tuntui treenatessa. Varmasti vaikuttaa vähän se, että juoksin aamulla kympin, kun osittain tuntui painoa jaloissa :D. Mutta sain kuin sainkin tehtyä viime viikolla 4 salitreeniä ja 4 aerobista, vaikka olin alkuviikon pois pelistä. Mä onnittelen itseäni! Jes! 

Tänään päätin, että meille tulee hyvä lomapäivä ja saadaan olla rauhassa ja saadaan hyviä juttuja tehtyä. Niinpä me ollaan leivottu lasten kanssa. Käsissämme syntyi murokeksejä ja korvapuusteja. En tiedä itse, miltä ne maistuvat, mutta ihanalta ne tuoksuvat ja näyttävät. Ehkä sitten lauantaina, kun vuorossa on herkkupäivä, saan maistaa niistä yhden, jos niitä on vielä jäljellä. 

 

Heitin turhan kiukun ja huutamisen pois ja totesin, että nyt vain sanon oikeasti tärkeistä asioista. En mistään pienestä ja typerästä. Ja vielä toistaiseksi se on toiminut. Meillä on ollut hyvä päivä. Vaikka nuorimmainen vetikin kauheat kilarit ja huusi vissiin 45 minuuttia. Kunnes kuukahti päiväunille. 

Mä kokeilin tänään vähän piristää normi naudan paistijauheliha, tomaattikastike, pasta- päivällistäni ja teinkin naudanjauhelihan kanssa kikherneitä ja riisiä. Se olikin ihan hyvää. Mä tykkään pavuista ja kikherneistä ja koska niissä on ihan hyvin proteiinia (kikherneissä 8,4/100g), ajattelin kokeilla. 

Paistoin jauhelihan ja sitten heitin sekaan kikherneet ja mausteet. Tomaattikastikkeen lisään sitten tarvittaessa viimeiseksi. (Lounaalla ateriaan sitä ei kuulu ja siksi tässäkään purkissa ei sitä näy.) Olin hyvillä mielin. Ruoka oli hyvää ja sain jälkkäriksi banaanin :). Ja koska en muista ottaa koskaan kuvaa annoksesta, niin saatte kuvan siitä, mitä on jäljellä :D.

Ennakkoluulottomasti siis kohti uusia makuja. Olenkohan kasvamassa viimeinkin aikuiseksi?

Olen huomannut itsessäni myös vanhenemisen merkkejä. Aiemmin, kun olin lapsi ja nuori, en voinut sietää mustaherukoita. Minusta ne oli liian hapokkaita ja pahoja, mutta arvatkaas, mikä täyttää pakkasen nyt? 

Niinpä, mustaherukat ja kasvikset. Ei hyvä. Tai on hyvä. Olen ihan rakastunut herukoihin, mutta "dear Eki, olenkohan normaali?"

Tarkoituksena olisi keksiä jotain kehittävää iltapäiväksi. Ajattelin pitää liikunnattoman vapaapäivän tänään ja huomenna aamulla rynnätä (kirjaimellisesti) aamuspinniin ja salille heti, kun silmä alkaa liikkumaan. Lomalla on niin kiva, kun saa päättää, mitä tekee :). Nautin <3.

Ja nauttikaas tekin!

<3

-Kaza

3kk kehitys

Reilu kolme kuukautta on takana tätä projektia.

Tänään sitten pakotin taas Rakkaan E:n ottamaan kehityskuvia. Ja kylläpä vain, kehitystä tapahtuu. 

Jos pohdiskelen sitä, mitä marraskuun ja nyt helmikuun puoleen väliin on mahtunut, niin kaikki on plussaa. Eli painon ja sentit vyötäröltä näette tuosta vierestä (ja iloinen olen, että pitkän jumituksen jälkeen paino humpsahti melkein kilolla alaspäin! Jeee!), mutta kaikkea muuta on niin vaikea kuvata. 

Ensiksi juoksukestävyys. Kun aloitin projektin mun normiaamulenkki oli noin 5 kilsaa ja sitä juoksin jonkun 50 minuuttia, 6 kilsassa meni noin tunti. Mutta nyt 5,5 kilsaa menee reiluun 40 minuuttiin ja 6 kilsaa vajaaseen 45 minuuttiin. Mä suorastaan nautin tuosta juoksemisesta. Pahalle ei tunnu se, että pitää aamulla herätä klo 4.54 ja lähteä juoksemaan, vaan kun siihen asennoituu oikein, se on ihanaa. Ehkä se on pakko, mikä ajaa eteenpäin. Ja noilla lenkeillä toimii tuo PPP, pitää pystyä puhumaan, mua ei siis puuskututa tai kuolema ei meinaa korjata, vaan pystyn siihen ja teen sen. Olen juossut pari kertaa sen 10 kilometriä ja ehkä, jos siskoni suostuu, niin joskus vielä sen juoksemme :). Tai ehkä vedän sen yhdessä jonkun kaverin mamman kanssa ;), Mutta <3 mahtavuutta huomata tämä.

Aamulenkiksi tämä on minun mittapuullani hyvä :).

 

Mä iloitsen niin tuosta Garminista. Pystyy niin kätevästi seuraamaan tehtyjä harjoituksia, eikä tarvitse kestää vittuilevaa puhelinta. 

Mutta mitä muuta kehitystä huomaan. Voimaahan on tullut rutkasti lisää. Tänään tein vissiin 50 miesten punnerrusta rinta-, hauis- ja ojentajatreenissä (ne oli kyllä pätkitty 10 toiston sarjoihin, välissä noin 30 sekuntin huili).  Löysin sopivasti juuri marraskuun saliohjelman, ja ohoh, aika paljon on painot tullut ylöspäin. Jos aluksi maastaveto oli 20 tai 25 kiloa tangossa (siis yhteensä 40 tai 50kiloa ilman tangon painoa) niin kiloja on 35. Järkyttävää on myös tuo jalkakyykky Smithissä, marraskuussa max 25 päissään, ja eilen oli päissään 55 kiloa. Että aika hurjaa. Tässä kun sen laittaa vierekkäin, huomaa, että todella olenhan mä tehnyt aika kovaa duunia. Vaikkei se tehdessä olekaan siltä tuntunut. Tämä 3 kuukautta on tehnyt tästä elämän tavan. Luonnollisen asian, joka kuuluu mun elämään ja arkeen. 

Tänään muutokset on ikuisetettu myös jälkipolvia varten. Tässä on tulos. 

Kyllähän tuossa on vielä paljon duunia. Mutta se, mikä erityisesti ilahdutti mieltäni tänään oli tämä:

Aikamoista! o.O

Vaikka meillä valaistus on aika kehno, niin hei, tuossa näkyy lihaksia. Siis minulla näkyy lihaksia vaikka valaistus on huono. Ja katsokaa tuota mahaa. Vaikka vielä on roikkuvaa ja öllöä löllöä, niin jotain on selvästi tapahtunut ja hyvään suuntaan :D. Ehkei se sixpack kesäksi olekaan niin utopistinen ajastus, kun se jossain vaiheessa on tuntunut. Tällaiset yllätykset kyllä motivoi ja rutosti :).

Reisissä on vielä tekemistä, mutta antaa tämäkin jonkinlaisen kuvan siitä kunnosta, jossa esim. pohkeet tai olkapäät ovat. (Ja tämä kuva samalla kertoo kaiken siitä, miksei niitä pinkkejä shortseja voi pitää ulkoilmoilla. Kalsarit vilkkuu tuolta välistä.. :D)

Tämä on ihan parasta ja kyllä mä suosittelen tätä valmennusta kaikille, jotka haluavat olla hyvässä kunnossa. On hyvä haastaa itseään ja niitä omia luulojaan ja "tietojaan". Kohta alkaakin ms. bikini fitneksen kolmas ryhmä, ja siitä lisää täällä.

Ja onhan sitä paljon muutakin valmennusta. Suosittelen kyllä niin lämmöllä! 

Kehitys on siis ollut ihan hyvää ja motivaatio jatkoon on huima. Vaikka meillä haisee makkara ja suklaa, niin ei tee tiukkaakaan syödä rahkaa, mustaherukoita ja mehukeittoa, sillä mä tiedän, miksi sen teen. A) mä tykkään siitä B) mä tiedän, kuinka hyvää se tekee mulle ja C) mulla on tavoite, jota kohti mennä. Ai niin ja vielä D) Mun ei tarvitse puputtaa herkkuja, sillä ne ei enää anna mulle suurta nautintoa. Nykyään nautinnon antaa just se juoksulenkki tai salitreeni, jonka aikana on antanut kaikkensa.

Mutta hehkutus piisaa. 

Hehkuttakaa tekin rakkaat :)

<3

-Kaza

Elävien kirjat

<3

Mahtavaa olla elossa. Ja terve. Ja pystyä liikkumaan. 

Kun on välillä sairaana ja niin voimattomana tai kipeänä, ettei voi edes pienessä mielessä kuvitella menevänsä salille tai lenkille, on mahtavaa, kun paranee. Pikkuhiljaa sitä alkaa ymmärtämään, kuinka etuoikeutetussa asemassa on, kun pystyy treenaamaan ja liikkumaan. Kun pystyy juoksemaan ja kyykkäämään, mavettamaan ja punnertamaan. Kaikki ei siihen enää pysty tai ole koskaan pystynyt, koska kroppa on rikki. Mä olen kyllä tänään taas niin ylitsepursuavan kiitollinen.

Kiitollinen siksi, että aamulla pääsin tempasemaan 5.6 kilsan juoksun. Mitään huippuaikoja ei hivottu, mutta juoksu kulki minulla hyvin (koiralla sen sijaan ei. Kokoajan sai olla kiskomassa ja nykimässä, että "alas tulla jo". Hermo.meni.just!). Aikaa meni se 45 minsaa, mikä on aika normi tuolle matkalle, tässä kunnossa. Mutta sitten pääsin salille ihanan PT Matin käsittelyyn. Ai että. Oli ihanaa. Vaikka tehtiin vähän kevennettynä maastaveto ja selän liikkeet, niin kyllä hiki tuli ja selkä väsyi. Pudotussarjaa tehtiin alataljassa. Mutta myös olkapäät joutuivat itkemään. Sikamonta sarjaa pyramidia sivunostoilla ja sitten sikamonta toistoa ylöspunnerruksella seisten. Voi Matti. Se oli ihanaa, mutta ihan kamalaa. Me ollaan tavattu noin kerran kuussa Matin kanssa, ja kyllä hän antoi palautetta paljonkin siitä muutoksesta, jota hän näkee. Ojentajat erottuu jo selvästi, samoin selän lihakset ja takaolkapäät. Hauikset ovat tulleet hyvin esiin. Hyvänä asiana hän mainitsi "tyhjän nahan", jota tulee alataljasoudussa käsivarsiin (ehkä johonkin allien kohdalle) sillä se kertoo palaneesta rasvasta. Iho kuulemma kiinteytyy ajan kanssa, kun lihas kasvaa ja haukkari saadaan pumppiin. Kyllä tosi ihana oli kuulla hyvää palautetta omasta kehittymisestä ihmiseltä, joka on katsellut aika monia lihasmiehiä ja -naisia. 

Mä olen kyllä iloinen tästä satsauksesta. Huippua oli tänään myös pyöräillä töihin. Otin miehen maastopyörän ja vitsi se kulki hyvin. Muhun iski kamala pyöräkuume, sillä ei mun mummomallin helkamalla pääse noin sujuvasti mihinkään. Ilmankos ei ole kamalasti pyöräillyt. 

Tänään oli hyvä päivä. Olen onnellinen. Jos voisin lisäisin tähän kauniita kuvia onnesta ja salilta, mutta sellaisia ei just nyt ole. Onni nimittäin on niin monenmuotoista, etten voi typistää sitä kännykkäkameran kuviin. Onni on enemmän, kuin tämä hetki, sillä siihen liittyy niin paljon. Onni on elämä ja elämä on onni. (Vitsi mä olen ekstaasissa :D).

Ja vielä parempaa. Huomenna eka lomapäivä! Ja luvassa ihan oma vapaapäivä. Aamulla siis aamulenkkiä koiran kanssa, sitten kuntosalia, joogaa ja kaiken kruunaa lounas ystävän kanssa. Ja vielä sellaisen ystävän kanssa, joka ymmärtää tätä kuntoiluhypetystäni :D. Mahtavaa tämä elämä. 

Rakastakaa tekin :).

<3

-Kaza

Jäätävä tauti.

Jos mä iloitsin yhden kerran, että mahatauti jäi päivään. Joskus viime kuussa. Niin nyt ei paljon naurata. Sunnuntai-iltana, kun tulin raskaan päivän jälkeen töistä iski aivan yks kaks hillitön kipu vatsaan. Siis niin jäätävää. Kuin joku purstaisi koko vatsaa kasaan. Maanantaina meinasin kuolla Siwan kassalle, kun olin muka jo parantunut ja töissä. Ei auttanut kun soittaa työterveyteen ja kerjätä sairaslomaa. Sitä mulla on nyt keskiviikkoon asti.

Harmittaa kamalasti, että tämän viikon treenit jää nyt vähän vaiheeseen, mutta ei musta tässä kunnossa olisi mitään viisasta tekemään. Olo on kuin... hmm... raskaanaolevalla. Ylämaha on turvoksissa ja ihan kova, aaltoileva kipu iskee seistessä, rasituksessa, istuessa, syödessä. Tänään on jo vähän parempi, mutta nukuin mä tuossa äsken parin tunnin päikkärit, kun en vain pystynyt enää valvomaan. Kävin apteekissa täydentämässä lääkevarastoja ja ostin kokeeksi maitohappobakteereita, jos ne tasapainottaisivat oireilevaa vatsaani. Yksi pilleri takana, mutta ei muutosta. Tänään on ruoka kuitenkin jo hieman maistunut, joten jos elämä voittaa.

Torstaina olisi sitten PT-treenit, joten senkin puolesta voisin jo tervehtyä. Mulle tulee kyllä ihan kamalan huono omatunto, kun en pääse salille tai aerobisia tekemään. Mä en muuta voi miettiä, kuin mun ruokavaliota ja liikuntaa, jota en voi nyt harrastaa. Se on kuitenkin sanottava, että aika tiukasti olen listan mukaan syönyt, eilen kyllä jätin yhden ruoan syömättä ja söin tilalla hedelmiä. Ei vain pysynyt muuhun kuin niihin. Kyse ei siis ole mistään herkkujen syömisestä.

Ja herkkujen syömisestä tuli mieleen herkkupäivä ja tässä olotilassa herkut suorastaan oksettaa. Mä en pystynyt syömään kaikkea jätskiä, tai irttareita, joita olin itselle ostanut herkkupäiväksi. Nyt tuntuu lähinnä siltä, etten herkuttele enää ikinä. Jos tämä vatsis johtuukin niistä. Tai siis en tiedä onko mulla vatsatauti, sillä en oksenna enkä ripuloi, vatsaan vaan sattuu ihan sietämättömästi. Mutta jotenkin sen liittää niin vahvasti tuohon lauantaihin, etten tiedä tekeekö koskaan enää mieli herkkuja. Uudenlaista motivaatiota sitä kuitenkin taas saa, ei tee mieli vetää mitään ohi listan. Hyvä, että selviytyy noistakaan mitä PITÄISI syödä.

Vaan outoa on ihmisen käytös. Siis se ajatus, että nytkin pitäisi liikkua, vaikkei kunnolla jaksa edes seistä suorassa. Viikko on kuitenkin pitkä aika, kun elämä kulkee neljän viikon sykleissä. Tällä viikolla, jos tulee vain 2 salitreeniä tehtyä, niin se on heti jotenkin rangaistava juttu. Onneksi alkaa tuo loma, että jos silloin ehtisin tekemään pari aamusalia ja sitten pari päiväsalia. Lomat on sillei vaikeita, sillä krooninen huonoäiti-fiilis iskee, jos on pois lasten luota, mutta toisaalta huonoihminen-fiilis iskee heti, jos on pois salilta. Kuitenkin liikunnasta on tullut niin iso osa mun elämää, etten haluaisi olla menemättä ja tekemättä. Viimeksi mun projekti meni ihan v*****s kesäloman takia. Silloin lakkasin ajattelemasta, liikkumasta, mutta keskityin sitäkin enemmän syömään. Kaikki se, mitä olin saavuttanut meni kuukaudessa ihan plörinäksi.

Kesäloma se lähestyy nytkin, mutta toivon sen olevan sen liikunnan suhteen erilainen. Ehkä pystyn pitämään yllä sitä elämäntapaa, joka nyt on. Mutta paljon tietenkin vaikuttaa se, missä me ollaan, kenen luona ja miten pitkään. Ei kylissä voi mennä sanelemaan, että mitä syödä ja mitä jättää syömättä. (Ainakaan yökylissä.)

Voi huh, todellista jännistystä elämässä. Kirjoittelin tähän asti rakkaan E:n profiilista ja nyt vaihdoin omaani, mutta sepäs ei onnistunut, että kopioin kirjoituksen ja liitän sen sitten tänne, kun profiileja vaihtaa koneelta. Mutta onneksi ihana blogspot tallentaa nämä julkaisemattomat kirjoitukset automaattisesti luonnoksiin. Meinasi jo itku päästä. Mutta onneksi ei päässyt. 

No mutta mun piti julkaista muutama kuva. Nyt tuntuu, ettei kehitystä näe. Ehkä loppukuusta otatan taas kokovartalokuvat, kunhan kaikki turvotus herkkupäivältä laskee.

Mä ehkä kuvittelen, että tuo "keskimaha" on pienentynyt, mutta täytyy tunnustaa, että kuvat on laadullisesti ihan eri luokkaa. Ainakin jonkinlaista toivoa on... 

Tässä sen sijaan ei juuri ole muutosta. 

 

Sen sijaan juoksemisessa tuntee eron. Siis ihan erilaiselta tuntuu juosta, kun on harjoitellut. Aamullakin saa jo ihan hyvän vauhdin ja jaksaa ihan hyvän matkan. Olen sitä jo aiemminkin hehkuttanut, mutta hehkutan edelleen. Se on kyllä niin huippua :D.

No nyt täytyy palata taas arkeen ja mennä hakemaan lapset töistä, eli hoidosta. 

Älkää te sairastuko!

<3

-Kaza

Hyvää ystävänpäivää!

Perjantai, miten ihana päivä.
Tosin miula on huomenna töitä, joten eipä se perjantai tarkoita juuri mitään. Pyh ja pah. Mutta se miksi kirjoitan, on YSTÄVÄNPÄIVÄ, hyvää ystävänpäivää teille lukijat, tutut ja tuntemattomat. 

Tänään on ollut oikein ystävällinen päivä. 

Olen ollut salilla ystävällinen niille tutuille naamoille, joiden kanssa ollaan treenattu kohta 4 kuukautta yhdessä. Ihan hurjaa, miten se aika menee. Kohta on viikko takana tätä uutta ohjelmaa. Ja huomenna on se odottamani herkkupäivä <3. 

Mä ostin prismasta puoli-ilmaisia irtokarkkeja, sipsejä ja jätskiä. Ehkä pieni ähky, mutta mä koen, että herkkupäivänä pitää saada lupa syödä IHAN MITÄ VAIN. Kerron sitten taas, kuinka mua oksettaa huomenna :D.

Mutta tähän päivään. 

Olen ollut ahkera. Kävin aamulla taas juoksemassa, tai hölkällä ja vaikkei yhtä hyvin kulkenut kuin eilen, niin matkaa taittui kuitenkin 6,5km 46 minuuttiin. Musta se on ihan hyvä matka ja aika ennen klo 6 aamulla. Jee ja hurraa minulle! Odotan kyllä niin älyttömästi niitä kevään valoisia aamuja, kun aurinko alkaa nousta tai parhaimmassa tapauksessa jo paistaa. Ja kun sitten saa nauttia linnunlaulusta ja valosta ja vaikka mistä ihanasta. Kevät <3. Tule jo! 

Sen lisäksi, että tänään kävin juoksemassa, kävin myös salilla. Vuorossa oli rinta-, hauis- ja ojentajatreeni. Tässä uudessa ohjelmassa treeni kestää enää noin tunnin ja siihen on vaikea tottua. Varsinkin kun viime ohjelmassa tämä päivä oli 2 tunnin mittainen, siis se ohjelma oli. Salin jälkeen kokeilin uutta enkkaa soudussa, ja wuhuu, katsokaa tätä kehitystä:

Vaikka kädet kyllä vapisi ihan hulluna, kun kaivoin puhelinta, että otan tuon kuvan. Siinä meni muutama sekuntti hukkaan, mutta eipä se haittaa. Hyvä aika se silti on, ottaen huomioon, että mä olen soutanut nyt kaksi kertaa elämässäni näin pitkän matkan. (Niitä lapsuuden kesiä ei edelleenkään lasketa :D)

 Soudun jälkeen oli vuorossa sitten jooga, ja kyllä sitä taas huomaa, kuinka matalaksi on kasvanut. Siis ei oikein taivu. Säälittävää. Lupaan nyt pyhästi alkaa venyttelemään SÄÄNNÖLLISESTI. Ei täst muuten tule mitään.

Mutta nyt on vaikea keskittyä mihinkään, kun kaapit on täynnä karkkia. Tänään oli taas kaulassa enlantilaisia lakritsoja muistuttava koru (tai siis se on ihan kuin oikeita englantilaisia lakuja olisi laitettu naruun ja kaulaan) ja se laittoi taas himottamaan :). Huomenna, huomenna... trallalalaa :D.

Ihanaa ystävänpäivää!

pus 

<3

-Kaza

Uusi aamu.

Ihana aamu, vaikka lapset käyttäytyivät ihan kuin ampiaiset, niin mulla oli kuitenkin hyvä aamu. Illalla pystyi pitäytymään normiruuassa, lukuunottamatta niitä kaikkea mitä eilen luettelin. Olen iloinen, ettei homma kuitenkaan karannut käsistä. Vaikka meillä kotona oli 3 levyä suklaata, en ottanut palaakaan. Eikä oikeastaan tehnyt edes mieli. Aaltoja minulle!

Aamulla nousin sitten ennen sian pieremää juoksemaan, tai oikeastaan hölkkäämään. Oli tosi ihanaa. Juoksu kulki aamuksi tosi hyvin. Ekaa kertaa otin ennen aamulenkki Selfin ripped burn-kapseleita, jotka muka auttaa jotenkin rasvanpolttoon ja johonkin muuhun. Ei tuntunut missään :D. Ja lähdin juoksemaan. Yllättäen juoksinkin 6,5 kilsaa ja aikaakin kului vain 47 minuuttia. Olen ihan että WHAT?!?! ei voi siis kieltää sitä, etteikö juoksu ainakin olisi keventynyt.

Tässä hienot Garminin käppyrät lenkistä

Koiran kanssa kun juoksee, niin valitettavan usein pitää pysähtyä pissille. Siis koiran, ei minun :D. Ja sehän näkyy tuolla tahdissa ja tuossa sykkeessä. Yhdessä kohtaa piti pysähtyä laittamaan kuntoon tuo juoksuvyö (joka ei ole oikea juoksuvyö, sillä ne olivat loppuneet koko tältä kuppikunnalta).

Olen kyllä innoissani tästä. Tämä auttoi ja antoi motivaatiota. Huomennakin aamulla tekee mieli lenkille. Varsinkin kun ilma on mukavan lämmin. Vähän kyllä jännitti juosta, kun muutamassa kohdassa melkein lähti jalat alta. Täällä ei tiet onneksi olleet kamalan liukkaat tai huonossa kunnossa. Mutta voisiko sanoa, että haastavat ne ovat, siis tiet. 

Töissä ne taas arvostelivat mun laihtumistani. Osa oli sitä mieltä, että laihdutan vauvan takia. Ja toivottavasti minut siltä säästetään. Lapset on ihan jees, mutta en mä jaksaisi nyt uusia sellaisia imeväisiä. Kymmenen vuoden optio on siihen miula. Kahvijonossa taas huomasin, kuinka yksi työtoveri ei saanut silmiään irti mun pakaroista. Mä en tiedä, mikä on nolompaa, saada joku kiinni pakaroiden tuijottelemisesta vai tuijotella niitä häpeilemättä. Ja jotenkin sellainen sovinistinen tuijottelu ei innosta, vaikka onhan positiivinen huomio aina ihan jees, mutta joku roti kiitos!

Pakaroista puheenollen, tilasin fit4you.fi-nettikaupasta itselleni Better Body shortsit ja huh huh, livahti vähän liian pienet. Tai siis sopivat, mutta astetta liian lyhyet. Näistä se työtovereiden riemu repeäisi, jos käyttäisin kesällä tai töissä tai vapaalla tai missä. Kotona olen nyt käyttänyt niitä, muttei julkisille paikoille voi mennä alukalsarit vilkkuen. Tai siis nuoret voivat, mutten minä, rouvasihminen varmaankaan voisi :D. Mitäs tykkäätte ;)

 

Kuinka katu-uskottava olisinkaan näissä shortseissa :D.

Mutta näihin pakarakuviin on kai hyvä lopettaa :).

Pitäkää huolta! 

<3

-Kaza

Ps. Mukava on lukea teidän kommenttejanne! Kiitos niistä. Nyt on myös anonyymien mahdollista kommentoida blogia, joten jättäkääs tekin merkkiä olemassaolostanne. Kiitos! Tuki on se, mikä auttaa jaksamaan esim. näkkileivät molemmissa suupielissä :D.

Mun tekisi mieli...

syödä hevonen.

Tai ainakin parhaat palat. 

En tajua, mikä tänään on erilailla, kuin eilen. Olenko tehnyt jotain eritavalla tai syönyt eri tavoin, mutta kokoajan on kamala nälkä ja tekisi mieli syödä ja syödä ja syödä. 

Ja täytyy tunnustaa, että olen mä syönyt vähän ohi listan. Ainakin 3 näkkileipää ja appelsiinin ja porkkanaa ja hmm... karjalan rieskaa. Paha juttu. Nyt pitää viheltää peli poikki ja pohtia taas sitä, mitä aiemmin kirjoitin siitä tavoitteesta. Nyt pitäisi osata pysähtyä ja ottaa taas oikea suunta. Herkkupäivä on kuitenkin tulossa, joten mikä mua vaivaa?? 

En kirjoita repsahduksesta, enkä siitä, miten olen päättänyt tai ollut päättämättä. Tulos on kuitenkin se, että ohi meni ja nyt pitäisi palata. 

Käsittämätöntä miusta. 

Jos pohdin nyt sitä, mitä eroa on, niin ainakin uusi ruokavalio. Mutta siinähän on enemmän syötävää kuin aiemmassa. Tänään heräsin kyllä ennen kuutta ja menin aamuspinniin (30min) ja salille tekemään selkä- ja olkapäätreenit. Kaiken kaikkiaan aikaa meni noin 1h 38 min. Salilla oli hauskaa, kun mut on hyväksytty osaksi niitä äijiä. Tai kun käyn siellä niin säännöllisesti aamutuimaan, niin miehet ovat alkaneet juttelemaan ja kyselemään kaikenlaista. Kuten: "Käytsä usein täällä?" ja "Mitä sä noihin papereihin kirjoittelet?". Treeni kulki hyvin. Mulla oli tosi hyvä mieli ja treeni oli hyvä. Tässä päivän kuntoa. 

huippua on myös se, että mulla on jalassa housut, jotka ne ostaessani olivat niin piukat, että mahaan jäi ihan kamala makkara. Nyt hieman tuli jenkkakahvat, mutta 10000 kertaa parempaan päin menossa. Sen olisi luullut motivoivan...

Sitten tulin kotiin ja hörppäsin palkkarin ja söin aamupalalta säästämäni appelsiinin. Lasten kanssa mentiin käymään kirjastossa, ja mä luulen, että se matka horjutti mun tasapainoa. Lapset käyttäytyivät miten sattui ja elo meni pilveen. Pilvessä se on sitten ollut loppupäivän. Mä vaan kuvittelin, että olen päässyt jo lohtusyömisestä eroon. 

Pohdiskelinkin jo, että jos vaihdan herkkupäiväksi tämän päivän, kun muutama poikkeama on jo tullut. Mutta toisaalta en halua muuttaa suunnitelmaa hetken mielijohteesta, sillä mä olen huippu siinä, että kohta muuttelen vaikka mitä, koska tuntuu siltä. Koska kävi näin, niin teen niin ja niin. Mulle ehkä paras koulu on se, että nyt pääsen takaisin siihen, missä olen ollut. 

Ei tietenkään voi sanoa, että painon jumittaminen ei harmittais. Joka aamu käyn vaa'alla toiveikkaana, mutta pah, mitään ei ole tapahtunut. Tänä aamuna paino oli tosin 73,4 eli aika lähellä tuota ennätystäni, mutta se ei riitä. Jos tavoite on 65 kiloa, niin 73,4 kiloa on liikaa. Ja mä olen niin turhautunut siihen. Vaikka yritän etsiä niitä muutoksia ja kehittymisen kohtia, niin jotenkin en tänään niitä näe. Tai tämän jakson aikana. Tämä on kuitenkin ollut pitkä aika. Mutta nyt on kyllä vasta menossa neljäs kuukausi, joten mahdollisuuksia  on vaikka mihin. Mutta nyt vain tsemppi päälle. 

Motivaatio ei ole hukassa, mutta käytännön tulokset turhauttaa. 

Mitenhän sen voisi selvittää niin, että tekin tajuaisitte mistä puhun...

Mutta nyt taitaa normaalielämä kutsua. Kiitos ajastanne.

Pitäkääs huolta!

<3

-Kaza

Vapaapäivää pukkaa...

Kerroin viimeksi, että viikonloppuna menen leirille, ja täytyy sanoa, että ruokapuoli onnistui paremmin, kuin kuvittelinkaan. Otin mukaan välipalat (siis omenat, appelsiinit, proteiinijauheet, raejuustot ja mehukeitot) pikkurasioihin, ja se oli loistoajatus. Muuten olisi ollut aika hiilaripitoinen viikonloppu. 

Ainoa asia, mikä meinasi mennä puihin, oli lauantaipäivän päivällinen. Onneksi kysyin, mitä tuleman pitää Kun sain vastaukseksi makkarakeiton, tiesin, että jotain pitäisi keksiä. Siispä pyysin lounaalta jäänyttä salaattia ison rasian, juoksin tauolla lähikauppaan ja ostin tonnikalaa purkillisen. Matkaa kertyi 7.5 kilsaa ja huomaamattani se meni alle tuntiin. Aikaa taisi mennä noin 53 minuuttia. Hyvä minä! :)

Kyllähän mun syömisestä ja syömättä jättämisistä heräsi monenlaista keskustelua, mutta eipä se oikeastaan haitannut. Kun siihen on jo tottunut. Oikeastaan mitään suurempaa ongelmaa ei kukaan tästä tehnyt, joten hyvä niin. Tämä luo uskoa siihen, että seuraavallakin kerralla onnistun. 

Tosin ei kaikki ihan putkeen mennyt, kun leirin loputtua asiakkaan luona oli pakko syödä jotain hiilarimössöä. Onneksi pitäydyin kohtuudessa ja kompensoin syömääni illan muissa aterioissa. 

Kaiken kaikkiaan hyvällä fiiliksellä olen uuteen viikkoon mennyt. Ja uusi ruokavalio <3. Minä ja banaani kohtaamme jälleen. Hekumoin kyllä niin ajatuksesta. Myös uusi tuttavuus, minihiilariruisleipä on tullut tutuksi. Ja se on kyllä ihan ok leipää. Vaikka aika arvokasta, mutta eipä se paljon ole, kun ruokavalioon kuuluu 40g leipää. Vararikkoon ei tuollaisista summista kyllä mene. 

Vapaapäivän ratoksi olen viettänyt aikaani ruokaa tehtaillein. 

 Tässä on tehty 14 päivän päivälliset pakkaseen. Rasioissa on siis naudan jauhelihaa, pakastevihanneksia, tomaattikastiketta ja täysjyväpastaa. Nämä on niin käteviä ottaa vain töihin ja nauttia oikeaan aikaan. Mä kun käyn salilla yleensä aamulla, niin tämä päivällinen tulee noin 1, 5 tuntia salitreenin jälkeen. En usko, että tästä ruokavaliosta mitään tulisi, jos ei ennakoisi tarpeeksi ja ota huomioon kaikkea sitä kiirettä, jota työpäivinä on. Ei vain ehdi miettimään niin monia ruokia ja välipaloja. Parasta vaan kaivaa pakkasesta valmiit hutut <3.

Onneksi on tullut aiemmassa elämässä syötyä jäätelöä ja floraa tarpeeksi, että purkit riittävät. Kaikki pitää saada samaan rasiaan, sillä muuten jotain unohtuu. Joku ehkä miettii sitä, enkä kyllästy samaan ruokaa, mutta en. Mä olen niin lovena jauhelihaan. Tokihan mä syön muitakin päivällisiä, esim. juhlissa ollessani ja välillä tehdään perheen kanssa ruokaa, jota mäkin saan syödä. Niin kuin tänään oli sangen maukasta kalkkunan fileetä. Se oli herkkua. Eli vaihtelua on. 

Lounas on myös vaihtelua, silloin yleensä syön salaatin, jossa on esim. kanaa tai kananmunaa tai raejuustoa tai vaikka kalkkunan/kanan jauhelihaa. Kuitenkin niin, etten syö päivässä kahta samanlaista ateriaa. 

Kun sain tehtyä ruoat, niin sitten olikin se kamalampi osuus edessä, nimittäin siivoaminen. Eikä edes koko asunnon siivoaminen, vaan keittiön siivoaminen. 

 

Roskia joka paikassa ja tiskiä ja ties mitä. Sitä kun on viikonlopun pois kotoa, niin luvassa on pyykin pesua, tiskikoneen täyttöä ja tavaroiden/ lelujen keräämistä. Miehet eivät kyllä ole mitään kodin hengettäriä. Tai ainakaan minun kotonani asuvat miehet.

Kohta on taas se aika kuusta, että pitäisi ottaa kehityskuvia. Ekaa kertaa mulla on sellainen olo, ettei kehitystä ole tapahtunut. Vaikka olen hinkuttanut salilla ja tehnyt aerobisia, noudattanut ruokavaliota tarkasti, niin paino ei vain tipu. Sitten, kun peilistä katsoo se sama fläsän peittämä akka, ei usko omiin mahdollisuuksiin juurikaan nouse. Vähän kurjaa, mutta elämä on. En kyllä sano, etteikö motivaatio olisi silti korkealla. Uusi ruokavalio alkoi tänään ja huomenna aamulla klo 7 spinniin ja sitten tekemään selkä- ja olkapäätreenin. Hullu mä olen, kun vapaapäivänä herään klo 5.50. 

Ihanaa on kuitenkin se, että aamuspinni ja -sali on mahdollinen. Ensi viikolla olen sitten menossa siihen kehonkoostumusmittaukseen, niin katsotaan mihin suuntaan tämä kroppa kehittyy. Mua jännittää kyllä kovasti. Niin ja voitteko kuvitella, myös herkkupäivää pukkaa lauantaina! Ihanaa, niin paljon asioita, joita odottaa!

Mutta nyt tiskiä ja täyttöä ja laittoa ja näin.

Pitäkää huoli!

<3

-Kaza

Olin eilen...

niin tohkeissani, etten varmaan ehtinyt hehkuttamaan uutta ohjelmaa, joka alkaa maanantaina. Siis ihanaa, uusi ohjelma alkaa maanantaina. Mä sain sen tänään ja olen sitä tarkkaan opiskellut. Ihanaa tässä on se, että herkku- tai oikeastaan hiilaripäivät jatkuvat. Yksi päivä kerran kahdessa viikossa, saa syödä mitä haluaa. Toinen ihana asia on, että kalorit nousevat 1450-> 1700 kaloriin. Vaikken mä saa banaania takaisin aamupalalle, saan banaanin takaisin ruokavalioon ja syön sitä päivällisen yhteydessä. Lisäksi ruokavaliossa on leipää ja omenaa ja vaikka mitä ihanaa. Vaikka enhän mä ole nytkään joutunut nälästä kärsimään. 

Tässä on välipala kaikessa loistossaan :D.

Lounas yhtenä kauniina päivänä

Päivällinen

Joten ei, en ole kärsinyt nälkää, mutta treenaaminen vie voimia ja alkaa energia varastot olla tyhjinä. Vaikkakin olen pitänyt niitä paljon puhuttuja herkkupäiviä...

Saliohjelma on aika samanlainen, kuin oli ihan eka päivitys. Mutta taattua tavaraa se kyllä siltikin on. Ihan varmasti kehitystä tapahtuu. Täytyy kyllä myöntää, että syystä tai toisesta alkaa väsymys painaa. Tai no kyllä mä tiedän, mistä se johtuu. Olen painanut kolme pitkää salitreeniä peräkkäisinä päivinä, lisäksi kaikki se aerobinen päälle. Se väsyttää, näillä hiilarivarastoilla. Mutta onneksi nyt saa vähän tankkausta niihin. Aerobista oli laskettu 4-6 kerrasta sinne 3-5 kertaan. Ihan kiva. Enää ei ollut kuin 1 tai 2 intervallia, joten se on kyllä helpompi toteuttaa. Ei ehkä väsytä niin paljon, kuin nyt.

Toivottavasti painokin lähtee laskuun tuon uuden ohjelman myötä. Olen nyt jumittanut antaumuksella tässä 73 kilossa. Tuntuu, ettei se siitä hievahda mihinkään suuntaan. No tunnustetaan, että varmasti tuolla herkkupäivällä oli vaikutusta, kun vedin niin kaksin käsin. Ja varmasti monella muullakin asialla on vaikutusta. En mä ole ollenkaan huolissani, sillä ei tällä ruokavaliolla ainakaan pääse lihomaan :D. Tänään sai taas salilla lisätä painoja. Tein uuden enkan jalkaprässissä, 160 kiloa 12 toistoa. Kyllä se tietenkin jo puhallutti, mutta ihanaa :). Muita ennätyksiä ei tainnut tullakaan. Paitsi siinä, kuinka kauan pystyin istumaan ja tuijottamaan tyhjyyteen treenin jälkeen. (Mun täytyy myös tunnustaa, etten mennyt joogaan aamulla. Siihen on ihan hyvä syy, olin saanut treenit tehtyä yli puol tuntia ennen joogan alkua, mun mieltä painoi tulevat työt, joten ei sitä oikein pystynyt rentoutumaan. Siispä suihkun kautta töihin.)

Viikonloppuna on luvassa mielenkiintoinen työrupeama. Olen koko viikonlopun poissa kotoa ja ruokailut ovat varmasti aika hankalia. Toivon tosiaan, että joka aamu olisi puuroa tarjolla, olen fiksuna tyttönä pakannut annosastioihin raejuustot ja mehukeitot, sekä proteiinijauheen, että voin syödä sheikata itselleni iltapalan ja lepopäivän palan. Huomenna pitäisi jaksaa kirmata yksi aamuaerobinen, niin sunnuntain saan levätä ja tehdä töitä. 

 Mutta nyt valmistautumaan. 

Ottakaas ilo irti elämästä :D.

<3

-Kaza

Garmin sydän minä

Oijoi, sain uuden garminini, ja oivoi, se on ihana <3.

Vähän niin kuin ihana on tuo spotify, niin samalla lailla garmin on ihana. Siis, se toimii kuin unelma. Mä saan mitattua matkan, ajan ja kalorit, lisäksi vielä sykkeet ja reitit ja kaikki. Tämä olkoon Garminin ylistyspuhe. 

Se toimii siis ulkona tosi hyvin, ja kuntosalillakin hyvin. 

Tämä onkin ollut hyvä kuntosaliviikko, takana on 3 salitreeniä ja 2 intervallia (toisen tein soutulaitteella, kun meidän bikini fitneksen fb-sivuille tuli kilpailu siitä, kuka hinkuttaa nopeiten 5000m soutulaitteella. Kerron siitä myöhemmin lisää.), yksi aamulenkki ja kaksi iltalenkkiä. Huomenna on vielä yksi salitreeni, aamulenkki ja jooga. Ei olla paljon laakereilla lepäilty. Mä niin nautin tästä. Vaikkei varmaan huomennakaan aamulla klo 4.54 kun kello soi, niin naurata kovinkaan paljon. 

Mutta siis tuo kisa. Mä olen niin yllytyshullu, että pakko kokeilla. Toinen haaste oli siis tuo 5000 metrin soutu ja toinen oli 150 burpeen tekeminen. Mä kokeilin nyt tällä viikolla molempia ja asenteella koitan voittaa ne molemmat :). Ajallisesti en ehkä ole paras, mutta asennetta löytyy, joten kyllä mä parannan. Soutuun meni reilu 24 minuuttia, joka musta on aika hyvin vasta-alkajalta. Mä olen soutanut viimeksi lapsena soutuveneellä. 

Lisäksi olen sanonut sen nyt julkisesti. Mun tavoite on bikini fitness 2015. Tässä on siis ehkä reilu vuosi aikaa saada itsensä aika tiukkaan kuosiin. Töissä mä leikilläni letkautuin tämän ja sain kyllä aikamoisen negatiivisen ryöpyn niskaani. Ilmeisesti tämä ei ole lajeista kaikkein arvostetuin. Mutta kuka voi sanoa, ettei noi naiset ole aika hottiksia? 

Ehkä se ruiskurusketus ei ole mun mieleen, mutta onhan siinä paljon muutakin. Jotenkin kiehtoo se maailma, joka on niin erilainen, kuin tämä, mihin on tottunut. Tuossa maailmassa painaa jotkut ihan eriasiat, kuin perjantaipullot ja sipsipussit. Puhutaan ihan oikeasti TÄYSIN erilaisesta maailmasta.

Ja mä haluaisin ottaa selvää siitä, mihin mulla riittää rahkeet, vaikkakin se ehkä maksaa paljon (enkä puhu nyt rahasta). 

Mutta jos katsoo tätä kroppaa, vaikka se onkin muuttunut jo aika paljon, niin huomaa, että matkaa on vaikka muille jakaa. Onneksi vuodessa ehtii tapahtumaan vaikka mitä :D. (esim. rintaliivien koko on pienentynyt 85D---> 75D:hen.) Kohta ei siis ole mitään tissejäkään riesana :D.

Luottavaisesti kohti kiireistä työviikonloppua. Tai ei ehkä kiireistä, mutta erilaista työviikonloppua.

<3

-Kaza

Herkkupäivä nro 2

Voi pyhä Isä!
Mä en opi koskaan.
Vaikka viime kerralla kirjoitinkin, että otan iisisti, mutta eipä se onnistu. Mulla on joku syömisongelma. Mutta onneksi se vaivaa ainoastaan silloin, kun annan luvan. Eli herkkupäivinä. Kurinalainen elämä on se, jota rakastan, johon minun kroppani sopii. Mulla on nyt niin kamala kankkunen, ettei tosikaan. Aamuyöllä, kun nousin nuorempaa KAMUA rauhoittelemaan, meinasi lentää laatta. Ja kyse ei ole siitä, että olisin juonut itseni mukavaksi, vaan syönyt. Mä siis olin vissiin niin kovassa ähkyssä ja sokerihumalassa, että kankkusta ei voinut välttää. Mutta hyvä oli herkkupäivä. Nautin kyllä jokaisesta herkusta, mitä söin.

Rakas E teki sellaisia leivitettyjä leikkeitä ja oli kastiketta ja salaatti. Oli kaikkea ihanaa. Sitten oli ihania englantilaisia lakuja, joista en vain pääse eroon. Mulla on sellainen kaulakoru, jossa on englantilaisia lakuja ja se aiheuttaa kamalaa syömishimoa. Oli jädeä ja sipsua. Ai että mä nautin. Oli kotitekoista hernekeittoa ja mikä parasta aamupalaksi puuroa, mehukeittoa, raejuustoa ja BANAANIA. Oivoi, miten ihanaa!

Mutta tänään tosiaan tietää syöneensä. Mikähän se on syy sille, että kontrollin antaa pettää näin pahasti? Onkohan sama juttu kuin toisilla alkoholin suhteen? Pakko vain jatkaa ja jatkaa, vaikka tietää sen aamulla kostautuvan.

Tänään on ollut ihana palata omaan ruokavalioon ja alkaa suunnittelemaan ens viikon treenejä. Mun täytyy tunnustaa, että vaikka epäilin, niin sain viime viikon aerobisetkin täyteen. (Tai oikeastaan tän viikon, nythän on sunnuntai)
Vaikka perjantaina mä olin kyllä jo niin väsynyt, että silmäpusseihin olisi voinut majoittaa kodittomat kengurut. Jouduin, tai sain käydä koiran kanssa juoksemassa sekä aamulla että illalla. Se verotti kyllä voimia ja siksi perjantaina treeni ei enää kulkenutkaan hyvin.

Mä olen innokkaasti osallistunut tuohon 30/30 haasteeseen, oletko sinä?
Se on uskomattoman vaikeaa ja kylläpä jomeloittaa nilkkoja ja koukistajia. Onneksi harjoitus on tuottanut tulosta ja eilen ei enää ollut niin kamalaa.

 Lähes jo hymyilyttää, mutta ei kyllä vielä voi tehdä kuin max 10 minuuttia kerralla.

Heiaheian mukaan treenasin tammikuussa 54 kertaa, yhteensä 54 tuntia. Ihan hyvä saavutus. Samaan pyritään tässäkin kuussa. Treeniä tukemaan olen hankkinut Garmin Forerunner 110 HRM urheilukellon. 

Se näyttää sykkeet, ja kalorinkulutuksen, mutta sen lisäksi siinä on sisään rakennettu gbs, joten kello mittaa myös matkan ja koneelle syötettynä näyttää reitit, joita juoksee ja vauhdin ja kaiken. Mä olen niin kyllästynyt siihen, ettei puhelimen tikkerit toimi koskaan. Vastaiskuni maailmalle! Toivottavasti kello tulee mulle jo alkuviikosta. Mutta odotan niin innolla, että pääsen testaamaan ja katsomaan, miten paljon kuluu kaloreita salilla ja muutenkin.

Tammikuu oli siis hyvä kuukausi. Toivottavasti myös teille!
Ja helmikuuta kohti :D.

<3
-Kaza

*muoks, edellinen herkkupäivä ei ollut perjantaina, vaan kaksi viikkoa sitten :)