4 kk kehitys

Näin, sain viimein pohdiskeltua tätä viime kuukautta. Tuntuu, että nyt on ensimmäisen kerran ollut sellainen tilanne, että motivaatio on ollut hukassa. Tai oikeastaan se on aikamoista aaltoliikettä. Toisinaan menee tosi hyvin, ja toisinaan sitten ei. En tiedä, mikä motivaatioon vaikuttaa, mutta toisina päivinä on vaikea pitäytyä dieetissä. Ja se tietenkin vaikuttaa taas seuraavan päivän dieettiin. No onneksi tämä elämä ei kaadu sekunttiin, vaan on oikeasti aikaa kehittyä ja kasvaa niin ihmisenä kuin fyysisellä tasolla. Käsittämätöntä, että mä olen olen joidenkin mukaan jo hoikka.... (tai en omasta mielestäni ole, kehuskelevat vain suotta, mutta sitten toisaalta taas) 

Munkit käsissä, valmiina keittämään kahavetta juhlissa.

Mutta mitä maaliskuu toi tullessaan. Tässä kuvat. 

 Ei tarvitse kovin tarkkaan katsoa, että huomaa kehityksen noihin marraskuun kuviin, mutta verrattuna helmikuun kuviin, tilanne on ehkä aika samanlainen. Olo on kyllä ollut sellainen, ettei tässä kuussa tapahtunut suurta kehitystä. Mutta oikeastaan itseäni saan syyttää siitä. Vaikka olen tehnyt kaikki salitreenit ja aerobiset, niin ruokavalio on ollut se, mikä mättää. Olen pitänyt luvattoman monta herkkupäivää, ja syönyt luvattoman monta porkkanaa. Mutta niin kuin kirjoitin, mulla on aikaa, kun sain sen kakkososan bikini fitneksessä. En ole yrittämässä lavalle tässä kuussa, joten elämä ei kaadu tähän. (Vaikka yksi ikuisten laihduttajien tekosyy on se, että välillä täytyy relata, on mun pääni kaivannut oikeasti hieman rentoilua.)

Asento on toki vähän erilainen ja toinen on otettu paremmassa valaistuksessa, siksi näyttää, että vanhemmassa kuvassa on lihakset paremmin esissä. Mutta jos ei niihin kiinnitetä huomiota, niin reidet ovat kaventuneet mielestäni. Sivukuvassa "polvipussit" ovat pienentyneet ja reidet muotoutuneet. Myös käsivarsissa (sivusta otettu kuva) näkyy lihakset eri tavalla. Turhaa ei siis tämäkään kuukausi ole ollut. Vaikkakin se musta siltä tuntuisi.

Ohjelma vaihtuu taas ensi viikolla, siis uskomattoman nopeasti aika menee. Se, miten koen kehittyneeni, on juoksussa ja kuntosalilla olen oppinut himmaamaan niin, että liike on tuskaa. Siis jännittäen ylös ja jännittäen ala. Ei riuhtomista, vaan kiduttavan hidasta liikettä, joka nostaa hien pintaan. Olen aiemmin yrittänyt vain nopeasti tehdä toistot pois alta, nyt olen oppinut hidastelemaan ja kiduttamaan. Ihanaa oppia jotain uutta :D.

Se on ehkä kehitystä. Sitten noissa reisissä näkyy kehitys. Takareidet alkavat selvästi muotoutua jotenkin. Jos katsoo, niin aivan kuin reiden linka piirtyisi erilailla nyt, kuin marraskuussa. Myös selässä on tapahtunut muutosta. 

Jos tarkkaan katsoo, niin huomaa, että uumassa on tapahtunut jotain. Samoin yläselässä. Tosin valaistus ei ole mikään paras lihasten kuvailuun, mutta toivottavasti jonkinlaisen kuvan tästä saa.

 

 Mutta mitä muuta kehitystä? Ei mitään. 

Painot ovat nousseet tasaiseen tahtiin ja toivottavasti se näkyy. 

Erityisesti mua innostaa olkapäätreeni ja hauis. Alakroppa tuntuu niin vain epätoivoiselta tapaukselta, että noinkohan siitä tulee mitään. Sisäreisissä löllyy inhottavasti ihra, mutta minkä teet. PT:ni nettivalmennuksesta, Akseli Piilola sanoi, että se, mistä rasva palaa, on geeneistä kiinni. Ei ole olemassa tehotreeniä tietylle paikalle. Lihaksia voi vahvistaa erityisesti jostain, mutta rasvaa ei pysty polttamaan paikallisesti. Siispä joudun kestämään näitä löllyviä sisäreisiä vielä jonkin aikaa :D.

Urakkaa on edessä, mutta katsotaan sitten toukokuussa, miltä tilanne näyttää. Jos ja kun saan motivaationi takaisin ja herkkupäivät ovat historiaa. 

Herkkupäivistä puheen ollen tässä maistiaisia eilisiltä synttäreiltä...

Ja ps. ei vain pystynyt.

 Ihanaa sunnuntaita!

<3

-Kaza

Minä, joka en koskaan voita.

Uskomatonta!

Tänään, kun olin kammennut itseni aamulenkille klo 4.44. Ja kävellyt sen tunnin, tulin kotiin ja avasin facebookin, vastassa oli YLLÄTYS. 3 kuukauden kehityskuvien kesken jaettiin palkinnoksi toinen osta tätä bikini fitnestä. (käykääs kattomassa, mitä kaikkea siihen kuuluu) Ja MINÄ VOITIN! Siis uskomatonta. Voitin itselleni siis lahjakortin siihen kakkososaan. Ja juuri aamulenkillä olin miettinyt sitä, kuinka saisin osallistuttua siihen, kun sekin maksaa rahaa. No sitä ei tarvitse enää miettiä. Tämä jotenkin valoi minuun uskoa. Joku uskoo minuun niin paljon, että antaa noin hienon palkinnon, joten miksi en tekisi tätä?

Olen liekeissä!! Siis minä, joka en koskaan voita mitään! Mahtavaa! 

Olen liekeissä myös sen takia, että minulla on ihana ystävä, joka liputtaa mun puolesta. Hänellä on projekti kehittää mulle joku ihana vähäkalorinen herkku, jolla saisin ajoittain herkutella. Mua ihan liikuttaa se, kuinka joku näkee vaivaa minun takiani. Me tänään lounastettiin yhdessä kaalisalaatin merkeissä ja keskusteltiin vatsamakkaroista ja tisseistä, mutta myös siitä, kuinka näemme itsemme. Tai siis, kuinka minä näen itseni. Tämä ystäväni on lähes projektin alusta asti ollut kehumassa ja kannustamassa mua eteenpäin, ja tänään sanoi, kuinka paljon olen kehittynyt siitä, mitä silloin olin. Kyllähän mäkin näen kehityksen, mutta silti peilistä katsoo se sama ylipainoinen tyyppi, joka on katsonut siitä viimeiset 12 vuotta. Mä en muista aikaa, että olisin nähnyt itseni "normaalina", vaan aina on mulla ollut joku laihdutusprojekti meneillään. Aika surullista, mutta niin totta. Tämän takia on varmasti nyt vaikea käsittää sitä, että on suht.koht. normaali. Ja ystäväni sanoin "normaalia paremman näköinen". Mutta ei mene perille asti. Ehkä sitten, kun vielä toinen puoli vuotta on mennyt, ja painoa on hukattu matkan varrella. Jos vielä saisin itsekontrollin pelaamaan, niin ettei se pettäisi vaikeimmissakaan tilanteissa. Tai sitten, kun mä olen kisalavalla kaikkien tuhansien silmäparien tuijoteltavana, ja mun kroppa on niin tikissä, ettei enempää voisi antaa tai vaatia...

Tunnistaisitteko samaksi ihmiseksi tai kropaksi?

Ehkä mäkin tarvitsen mentaalivalmennusta siinä suhteessa, että suhteeni ruokaan ja herkkuihin normalisoituisi ja käsittäisin sen, ettei ruoka ole sama kuin elämä. Tai etten mä ole vähemmän onnellinen, vaikken saisikaan syödä munkkeja tai kakkua. Ruoka ei tee ihmistä onnelliseksi, ja vaikka se on yksi keino saada nautintoa, niin onnellisempi mä olen nyt, kun maha ei ole kokoajan kipeä, kun vatsa ei ole täynnä ilmaa ja kun en ole missään hiilarihumalassa. (Ja silti munkit kummittelevat mielessä.... olen ehkä jäänyt niin koukkuun tuohon ajatukseen munkeista, vaikkei ne kaikista ole edes hyviä.) Tämä samainen ystäväni totesi ystävyytemme alkuaikoina yksissä illan istujaisissa, että mulla taitaa olla syömisongelma, kun napsin kokoajan pöydästä jotain. Ja ihan oikeassahan hän oli. Mä tunnustan sen, että kun saan syödä, syön kolmen edestä. Siksi tällainen tiukka raja on mulle hyvä. Pysyn kurissa ja Herran nuhteessa :D.

Mutta tällaista tänään. Kannatti siis herätä, vaikka nyt väsyttää ihan kamalasti. Onneksi elämä yllättää joskus iloisestikin!

Rakastakaa!

<3

-Kaza

Miten vaikeaa se onkaan...

Siis muuttaa omaa ajattelua. 

Vaikka PT:t sanoivat, että kannattaa kävellä aamuaerobisia a) lihasten takia b) matalan energian takia, on kamalan vaikea hyväksyä sitä. Kun on tottunut ajattelemaan, että kalorin mahdollisimman suuri hävikki on se tavoiteltava asia. Tänään mä menin kävellen, vaikka talvilenkkarit jalassa. Mutta koko matka piti tsempata, että kävelen, koska se on terveellisempää mulle. Tai siis kalorien takia. Toissa päivänä (kun juoksin sen 9,5 kilsan lenkin) laskin, että kalorin kulutus pelkällä liikunnalla oli reilu 1200 kaloria. Jos ruoasta saan 1600, niin ei siinä kamalasti jää kaloreita käytettäväksi. Mutta ehkä se näkyy myös mun rungossa :D

Huomasin tätä kuvaa ottaessani, että oho, mulla on pienen pienet olkapäät kehittynyt. Wuhuu! Onhan tässä matkaa huimasti oikeisiin olkapäihin, mutta parempi tämä on kuin ei mitään :D

Luulen, että oma innokkuuteni kalorien kuluttajana kostautui eilen...

Siis kaikki sujui hienosti, kunnes huomasin kaapissa olevan suklaalevyn. Ja tiedättehän te sen tunteen, kun järki sanoo muuta ja tunteet muuta. Tuli syötyä "vähän" suklaata, ja samalla tiedostaen se, että nyt teen ihan tyhmästi. Ja silti jatkoin. Mulla on nyt lyhyen ajan sisällä menettänyt malttini monta kertaa. Ja siihen on varmasti syynä se liian suuri kalorivaje. Ja koska tämä projekti on tällä hetkellä yksi suurimmista osista mun elämääni, niin mä kokeilen nyt kävelyhommaa. Siis kävelen, vaikka tekisi mieli juosta. Ja yritän olla ajattelematta sitä, kuinka saisin kulutettua eniten kaloreita, vaan ajattelen mieluummin sitä, että kuinka saisin noudatettua dieettiä kaikista parhaiten. 

Mutta yllätys oli melkoinen, kun tänä aamuna katsoin peilistä. 

 

 Kuvassa ei ehkä välity, kuin hammastahnan roiskeet vessan peilissä ja kaikki tuo lika. Mutta livenä, näytti aivan siltä, että vatsa olisi kutistunut. Että siitä erottui jossain määrin nuo "vatsapalat", vaikkakin heikosti, mutta kuitenkin. Tuuletin ihan himona. Mutta ehkä tuuletin liian varhain, sillä siitä alkoi aikamoinen alamäki. Aamu oli siis ihan helvetillinen sen jälkeen, kun lapset heräsivät. Helvetillistä oli myös se, että kävin kaupassa ja kotona, kun purin kauppakasseja kamalassa kiireessä, kaikki ostamani rahkapurkit putosivat lattialle ja menivät rikki. Jos harrastaisin kiroilua, niin tuolloin olisin kyllä kiroillut. 

Lisäksi huomasin sen, että olin ostanut kananmunia, joiden yläpuolella olevasta kennosta oli hajonnut munia ja tämän ostamani kennon munat olivat juuttuneet kiinni kennoon. Voi ei. 4 kananmunaa meni ainakin rikki, kun yritin irroitella niitä ja saada johonkin järkevään paikkaa. No onpahan huomiseksi ja ylihuomiseksi aamiaismunakkaat valmiina :D. (Ostin myös Laitilan munanvalkuaisia, joita on siis 15kpl/tetra, joita heti kokeilin. Huomenna voin kertoa, mitä mieltä niistä olen. Käteviä ne ainakin ovat, vaikka ehkä hieman arvokkaampia, kuin tavan tusinamunat. Mutta toisaalta, mihin mä tungen kaikki ne keltuaiset?) 

Mutta tällaista tänään. 

Pitäkää huoli ja voikaa hyvin!
<3

-Kaza

 

Hyvin valittu viikonloppu on onnistumista.

Olin viikonlopun leirillä. Älkää kysykö miksi, tai älkää kysykö muutakaan. Työn takia kuitenkin vietin viikonlopun poissa kotoa, valmiissa pöydässä, kaikenlaisten herkkujen äärellä. No kaikki meni loistavasti. Mä olin valmistanut itselleni munakkaita mukaan (käytössäni oli jääkaappi) aamiaisiksi, ja seisovasta pöydästä otin vain kahvia ja salaattia lisukkeilla. Etukäteen tehty utelutyö kannatti, sillä nyt sain syötyä lähes ruokavalion mukaan jokainen päivä. Välipalana oli raejuustoa ja mehukeittoa ja iltapalaksi rahkaa.

Kyllähän se kanssaolijoissa herätti kummastusta, kun mulla oli purkit ja purnukat mukana, mutta eipä se mua haitannut. En nyt mitenkään haluaisi pilata hyvää draivia. (Tosin sunnuntaina kävin lasten kanssa siskon luona syömässä, ja siellä oli ruokana terveellistä kalkkunapiirakkaa, eli vehnäjauhoja ja juustoa ja vaikka mitä. Mutta ajattelen, että tässä kohtaa meidän Valkun Markun 90%/10% ohje on paikallaan. Kun ruokavaliossa on 90% kunnossa, ei 10 % lipeämisellä ole vaikutusta kokonaisuuteen.) 

Olen tottunut jo olemaan puheenaihe. Hauskaa muuten, että olen puheenaihe myös salillani. Jostain on vuotanut julkisuuteen mun haaveeni fitness-kisoista ja siitä saan olla melkein joka salikerta juttelemassa. Tänää salilla oli sellainen 70-vuotias (!!!!) mies, joka joskus aiemmin (vuonna 78) oli nostanut painoa kisoissa. Hän katsoi asiakseen keskustella kanssani ja kertoa, kuinka treenatulta ja hyvältä näytän. Ja kuinka hän voi avoimesti kuolta perääni, koska on niin vanha. Täytyy kyllä sanoa, että kun katsoi sen miehen treenejä, niin omat painot kyllä kalpeni hänen rinnallaan. 

Johtuen varmaan näistä pienistä hiilareista, olen huomannut, ettei vatsani enää olekaan kovin paha. Tai siis hoikentumista on vähän havaittavissa, kun olen uskaltanut käyttää eräitä toppeja salilla, joita en aiemmin voinut edes kuvitellakaan. 

Vähän kyllä kieltämättä ihrat vielä tursottaa, mutta voisiko sanoa, että hieman kehitystä on tapahtunut. Melkein palat näkyy jo vatsassa, tietyissä kohdissa :). Kyllä mä laitan joskus ne 4 kuukauden kehityskuvatkin, kunhan eestyn otattamaan ne aamutuimaan. Ehkä viikonlopun jälkeen. Mutta uudet kengät ovat kyllä ihanat käytössä. Piristää mieltä kummasti :).

Vähän vaatii aikaa, että jalka tottuu niihin, noiden vanhojen kenkien jälkeen, mutta hyvältä tuntuu. 

Josta tulikin mieleen, että sain viimein vastauksen mua askarruttaviin kysymyksiin siltä PT:ltä. Siis josta aiemmassa postauksessa puhuin. Ja kyllä, hänkin pohti sitä, että alanko tulla ylikuntoon. Tosin hän suositteli myös, että vaihtaisin juoksun kävelyksi, enkä yrittäisi tehdä salilla T-O-D-E-L-L-A rankkoja treenejä, kun nyt kalorit, jotka ruoasta saan, ovat niin pienet. Ehkä mä uskon. Ainakin tuon treenin suhteen. Juokseminen on vaikea jättää vähemmälle. Tänäkin aamuna kävin huiskasemassa 9,45 kilsan lenkin, eikä se tuntunut oikeasti paljon missään. IHMETTÄ MIUSTA! 

(Varmaan se siskon kalkkunapiirakka vaikutti asiaan jotenkin.)

Ihan kiva lenkki siis. 

Viikonloppuna on vanhemman lapsen synttärit ja sehän on koettelemus mulle. Paistan munkkeja, sinne tulee Angry Birds-kakku, herrasväen pikkuleipiä, kolmioleipiä, kanasalaattia ja hmm... jotain muuta. Herrasväen keksit ja munkit ovat ehkä pahimpia. Entiedämitenpystynkieltäytymään. Herkkupäiviä ei juuri ole varastossa, eikä viitsisi vetää överiksi. Mutta koko päivä tuijotella munkkeja. Ja kyllähän te jo tunnette mut. Olen ihminen, joka ottaa yhden, ja sitten herää seuraavan kerran, kun kymmenen on jo syöty. Tahdonvoimaa siis kysytään, ja katsotaan kuinka ämmän käy.

Toivottavasti hyvin, että runko jatkaisi kehittymistä :D.

Mutta nyt iltapalalle. 

Ja huomenna kello soi 4.44. ja sitten juoksemaan. Lupaan harkita kävelyä sitten, kun saan hankittua itselleni kevätkeliin sopivat kävelykengät. Talvilenkkarit ovat vähän liian hiottavat pitkille lenkeille. 

Voikaa hyvin

<3

-Kaza

Vaikkei kevät tullutkaan...

Eipä oikeastaan enää haittaa, vaikkei kevät tullutkaan. 

Ihana auringonpaiste on hellinyt ja on saanut nauttia ihanista vapaapäivistä lasten kanssa. Voi miten ihanaa on ollut. (Onneksi välillä niinkin päin)

Mä olen ollut tän projektini kanssa aika turhautunut viime aikoina. Musta tuntuu, ettei kehitystä oikeasti tapahdu, tai ainakaan sellaista kehitystä kuin mä haluaisin. Toivoisin sitä painon putoamista (uskokaa, sitä on vielä mitä pudottaa), mutta vaikka syön melko tarkasti, mitä sanotaan, ei paino putoa. En tiedä, onko ne lihaksetkaan kehittyneet niin, että se palanut rasva olisi siirtynyt lihaksiin, vai mikä oikein on. (Toki lauantain herkkupäivä vaikuttaa tämän hetkiseen tilanteeseen, mutta sitä ennenkin paino junnasi 74 kilon ja 72 kilon välissä.) Mä olen ottanut online PT- tunnin, jossa siis BodyCampin PT vastaa mun kysymyksiin tähänkin asiaan liittyen. Haluaisin tehdä asiat oikein, enkä tiedä missä mennään metsään. Olen kirjoittanut säännöllisesti (en nyt ihan päivittäin, mutta ainakin kerran viikossa) mun ruoat kiloklubiin, että saisin selvyyttä siitä syönkö liikaa. Ja ei, kyllä ne kalorit ovat olleet, valinnoista riippuen 1500-1600 kcal välillä. Turhauttavaa, kun kuitenkin liikkuukin kohtuullisesti. 

Jotenkin ei innosta oikein otattaa näitä 4 kuukauden kehityskuvia, kun kehitys vissiin on, mitä on. Ihan masentaa. Olen mä saanut lisätä painoja salilla laitteisiin ja näin, mutta paino, miksi et tipu??

Kesäkuntoon pitäisi päästä, mutta jos ei mitään tapahdu, niin ei oikein kesäkuntokaan tapahdu. Eräs kuntoilun harrastaja epäili, että kyseessä voisi olla elimistön stressitila, joka lähentelee ylikuntoa, mutta mä en usko. Jos miettii, niin ylikuntoon on ihan tosivaikea päästä, ja kun mä kuitenkin jaksan hyvin treenata ja juosta, niin ei kyse voi olla siitä. Olen lukenut, että silloin on voimaton olo, ja hengästyy ihan pienistä, eikä treeni kulje. Mulla ei nyt vain kulje tuo painon alas meneminen. 

Ajattelin motivoida itseäni uusilla salikengillä. Edellisillä sisäpelikengillä kitkuttelin ootas.... vuonna 2006, joten ehkä olisi aika uusia vähän kantaa. Päädyin Adidaksen ihanan punaisiin, tai fuksian värisiin kenkiin, jotka ovat aika herkut. Mä olen jotenkin rakastunut pinkkiin ja fuksiaan ja tuollaisiin keski-ikäisten naisten väreihin, mutta ehkä se ei ole pahinta minussa :D. 

Aika herkut. Ja nuo kengät sopii niin hyvin mun salihanskojen kanssa yhteen, jotka eivät nekään ole mitkään mustat, vaan pinkit :D. Alan kohta huolestua itsekin, jos todella alan hankkimaan pinkkejä asusteita. 

Viikonloppuna olen taas lähdössä reissuun ja silloin aina mietteisiin nousee tuo syöminen. Nyt varsinkin, kun aamupala on sitä munakasta. Varmaankaan ei ole mahdollista syödä 5 munaa kaikkina aamuina. Aattelin, jos tekisin uunissa kahden aamun uunimunakkaan, niin kuin Katjushka kertoi blogissaan tehneensä. Laitan ne sitten rasiaan ja syön sen ja aamupalalinjastolta sitten kahvia ja salaattia. Kyllä luulisi onnistuvat. Pitääkin utsia emännältä, että mitä ruokaa on luvassa, jotta voin sitten ostaa jotain valmiiksi. Raejuustoa ja rahkaa pitää ainakin ottaa mukaan sekä muut iltapalatarvikkeet leseineen ja pellavansiemenrouheineen. Ehkä mä vedän aika tiukkaa linjaa, mutta mulle se sopii. Tai olen huomannut sen, että jos sallin myönnytyksiä, menee kaikki överiksi. Parempi siis hallita kuin hajota :D.

Josko viikonloppuna vierottuisin porkkanasta :).
Prismassa on nyt porkkanat tarjouksessa. Siis 1,49€/2 kg. Me ollaan ostettu niitä vissiin (maanantaina alkoi tarjous) 7 pussia. (miten niin tykätään porkkanoista??) Suomalaiset porkkanat ovat niin parhaita, vaikka eihän ne tietenkään voita itse kasvattamia porkkanoita. Siihen meillä ei kuitenkaan ole mahdollisuutta, joten eletään nyt näin. Porkkanat <3 ja kaali <3.

Mutta kohta alkaakin olla taas leipomisen aika. Laitoin aamulla ruisleipätakinan juuren tulemaan. Sitä tosin pääsee leipomaan vasta parin päivän päästä. (Löysin pakkasesta vanhan juuren, joka toivottavasti on ihan hyvä vielä. Vuosista huolimatta :D) Mutta tänään tehdään sämpylöitä lasten kanssa. Ne ovat sitten hyviä poikain mielestä. Ja vaikken mä niitä pystykään syömään, niin onhan se kelpo evästä kasvaville pojille ja ei niin kasvavalle, meillä asuvalle miehelle.

Nautitaan auringosta!
<3
-Kaza

Kohtalon ivaa tai universumin kosto?

Mä pidin eilen luvattoman herkkupäivän. Musta vain tuntui siltä, että kaipaan totaalisen nollaamisen. Pelkästään ruoka pyöri päässäni ja aattelin, että kunnon herkkupäivä auttaa kroppaa jaksamaan ja mä pääsen eroon kaikista näistä pakkomielteistä.

No en tiedä onnistuinko siinä. EN ehkä. Sillä universumi kosti. Eilen kaikki oli ihanasti, vaikka mua kyllä taas alkoi oksettamaan kun olin syönyt tarpeeksi, mutta eipä siinä mitään. Aamulla soi kello sitten 4.44. Ja mä suuntasin koiran kanssa juoksemaan. Tuli loppumatkasta hieman kiire, hyvä ettei sonta tullut housuun (anteeksi vain yksityiskohtainen kuvaus kaikille tutuille). Eikä se vielä riittänyt, kaikista eniten vitutuskäyrää nosti se, että lumi. Ja ei aurausta. Mä olin ehtinyt juoksta ehkä kilsan tai korkeintaan kaksi, niin jo oli mulla märät kengät. Ja sukat ja kaikki.

Ja sitten, syötyäni maittavan aamupalamunakkaani, maha tuli niin kipeäksi, ettei mitään rajaa. Kipeän mahan kanssa sain kamppailla koko tämän päivän. Varmasti kun viikon on ollut hiilarit pienet ja peruna, vehnä ja muu "kiellettyä", ja sitten tempaisee kaikkea oikein urakalla, niin huhhuh. Hyvä, että töistä selvisin. 

Sekoilin töissä kyllä niin kamalasti, ettei siihen paljon vatsakipuja enää kaivattu. Töiden jälkeen lähdin salille, ja siellä oinistelin takareisi-, pakara-, pohje- ja vatsatreenin. Kyllä oli hyvä treeni. Moni asia, joka oli mennyt päin pyllyä, ne pienet asiat, jotka nahnittivat ja kaikki. Hyvin purkautui jalkaprässiin ja maastavetoihin. Ihana treeni <3. Tämä luo kyllä uskoa siihen, että treenaaminen on yksi parhaimmista keinoista päästellä paineita.

Siitä tulikin mieleen, että äiti laittoi eilen viestiä, kuinka häntä huolettaa, ettei mun lihaksen kasvatus mene tärkeiden asioiden edelle. Älkää ymmärtäkö väärin, rakastan vilpittömästi äitiäni, ja arvostan sitä, mitä hän on meidän lasten eteen tehnyt, mutta... lihasten kasvattaminen, treenaaminen, liikunta se on TÄRKEÄÄ minulle. Mä en voisi enää kuvitella elämää ilman kuntosalia tai liikuntaa yleensä. Miksei mulla voisi olla jotain tärkeitä asioista, jotka ovat vain minun juttujani. Hetkiä, jolloin ei tarvitse miettiä töitä, lapsia tai perhettä yleensä. Se on jotenkin niin euforinen tila, kun kiireisen työpäivän päätteeksi (tai ensimmäiseksi aamulla) saa luikahtaa salille sellaiseen kasvottomuuteen. Salilla ei kukaan tunne minua työn takia, eikä kukaan tunne minua perheen takia. Siellä saan olla vain se nainen, joka pukeutuu siihen punaiseen toppiin ja niihin kauheisiin kenkiin. Se on minun aikani, ja jotenkin minua loukkasi äitin viesti siitä, ettei minulla SAISI olla omia hetkiäni. Ettei minun harrastukseni ole tärkeä, vaikka se lisää minun jaksamistani äitinä ja työntekijänä. 

Toki nyt kun on herännyt muutamana aamuna taas aikasin, ja ollut viikon töissä, ei olo kamalan virkeä ole. Mutta se on vain ympäristön ja olosuhteiden seurausta. Jos minä en harrastaisi liikuntaa, makaisin vain kotona, söisin ja olisin kaikkea muuta kuin aktiivinen. Minä pidän kiinni tästä, minulle tärkeästä asiasta, vaikka äitin mielestä olisi paljon tärkeämpiäkin asioita. PISTE. (eikä se tee äitistä pönttöä tai minusta typerää, se on vain elämää ja asioiden laittamista tärkeysjärjestykseen.)

Huh. Kylläpä helpotti. 

Onneksi on muutama vapaapäivä tulossa ja ensi viikko on huomattavasti keveämpi viikko, kuin tämä. Iloinen asia on myös se, että postissa mua odottaa uudet salikengät. Sen lisäksi hieman menee aikaa, ennen kuin palautusjuoma loppuu :D.

4 kiloa protskua, joten eiku treenaamaan :D.

No uutta viikkoa kohti <3

<3

-Kaza

Kotikeittiön kokeilut...

Mä olen ihan rakastunut noihin papuihin. Musta se on hyvä tapa "jatkaa" jauhelihaa tai kanaa. Lisäksi ne tuo mukavaa makua muutenkin jo kuivaan kanaan (mä en jaksa marinoida, enkä osaa jättää sopivaksi kanaa. Paistan sen aina "läpi paan".). Kokeilin maanantaina tosiaan tuota kanaa ja kidneypapuja. Ennen olen tehnyt sen virheen, etten ole huuhdellut papuja. Silloin ne ovat ihan kamalia. Mutta nyt tajusin huuhdella ja papujen maku parani tuhat kertaa. Vaikka pavut sinänsä eivät olleet tämän kummallisempia:

Nyt meidän perheeseen on tullut myös uusi kunkku, nimittäin soijarouhe.

Vaikka kaloreita onkin aika paljon 100 grammassa (363 kcal), niin siinä on kuitenkin rutkasti hyviä puolia.

Tässä tämä sisältö

Tuo mikä on parasta, niin proteiinia 100 grammassa 48,6! Missäs muussa on noin hyvä proteiinipitoisuus? Mä en voi vielä kertoa, miltä soijarouhe maistuu, sillä paistoin vain jauhelihaa ja lisäsin sen sekaan 5 minuuttia keitetyt soijarouheet ja pakastin.

Nykyisin, kun mun mihinkään ateriaan ei kuulu pastaa tai kastiketta, voin huoletta pakastaa suoraan lihat vain annospusseihin ja rasioihin. Otan sitten salaatin mukaan ja sinne vihannekset. Helpottaa munkin hommaa. 400 gramman jauhelihasta ja 2 desistä "raakaa" soijarouhetta tuli neljä ja puoli ateriaa. Lupaan, että kun otan ekan jauheliha-soijamössön ruoaksi, niin raportoin tilanteesta kyllä välittömästi :D.

Ja jos teille tulee mieleen jotain, mitä voisi käyttää papujen ja soijarouheen ohella, niin kertokaa. Haluan kokeilla uusia juttuja, nyt kun ruoka varsinaisesti on vain salaattia ja lihaa.

Kotikeittiö siis kokeilee vaikka mitä :D.

Yksi mitä kotikeittiö kokeilee, on äärirajoja. Ei kai se haittaa, vaikka varpaaseen koskee älyttömästi juoksulenkillä. Periksi ei anneta, vaan loppuun asti mennään, vaikka vähän kivistääkin. Mä en tiedä, mitä tapahtui, mutta kerran, yhdellä juoksulenkillä varvas tuntui jotenkin oudolta. Seuraavana aamuna se oli jo ihan sairaan kipeä ja juoksu oli aikamoista sellaisen varpaan kanssa. No, kun mä olen lähtenyt juoksulenkille, ei pienet varvaskivut mua pysäytä, vaan juoksen uskollisesti loppuun asti. En tiedä kannattiko...

 Nyt on sitten varvasvärit ihan omasta takaa. Enkä käsitä vieläkään, mitä on tapahtunut. Varvas ei enää ole kpeä, eikä juoksemisen kanssa ole mitään vaikeutta, mutta kynsi on vain musta. 

Tuntuu, että viime päivinä olen ollut hieman altis onnettomuuksille, sillä kaaduin rapuissa. Mä en ole koskaan kaatunut rappusissa, ja nyt ihan vain hakiessani pikku Kamua ulkoa, jotenkin jalka lipesi ja *pompompom* mä laskin perälläni portaat alas. Piti pysähtyä portaalle ihan itkemään, niin kovasti koski. Siitä on todisteena toisessa pakarassa aikamoisen kipeä ja ihan hervoton mustelma. Jos se ei olisi peräpeilissäni, jakaisin mielelläni kuvan teidän kanssa. Vissiin 25 senttiä pitkä ja 10 senttiä leveä mustelma piristää kummasti omaa kehokuvaa :D. 

Isompi Kamu tuumasi: "Se sinun onnettomuutesi oli kamala asia."

Mutta onneksi ei sen pahemmin sattunut. Mikään paikka ei hajonnut, eikä mikään estä mua menemästä huomenna aamulla juoksemaan, salille ja spinningiin. Uuden ohjelman ensimmäinen salitreeni, olen innoissani. Rapsaa luvassa loppuviikosta :D.

<3

-Kaza

Soveltaen sotaan.

Olen kyllästynyt itseeni ja siksi päätin repäistä ja soveltaa. Tiedän, tiedän, ettei siitä yleensä seuraa mitään hyvää, mutta nyt on pakko. 

Mä aloitin tänään uuden ruokavalion, mutta enpäs mennytkään viikoilla 1-2 vaan viikoilla 3-4. Ajattelin, että muutama viikko lisää hiilaritonta elämää saa rasvan suorastaan tirisemään ulos miun kropasta. Musta tuntuu, että painon putoaminen on pudonnut tuohon 72,2 kiloon. Vaikkei tietenkään paino kerro siitä, mitä sisällä tapahtuu, on kuitenkin turvallista, jos se paino tippuisi. Sitten ainakin tietäisi, että tekee edes jotain oikein. 

Eka päivä siis takana ja hyvä fiilis. En tiedä, johtuuko se hiilareiden puutteesta, vai padotusta raivosta, vähän ohimoa kolottaa. En anna sen häiritä, sillä olen liekeissä (taas). Kerrankin mulla ei ollut nälkä aamiaisen jälkeen, kuin ehkä klo 12. Normaalisti olen jo aivan nälkähorkassa viimeistään klo 10, jos syön aamupalan vaikka klo 7-8. Mutta ei tänään. Ja syy on tämä: 

Aamupala

Nimittäin aamupala oli astetta tukevampi, kuin koskaan. Tässähän mulla on munakas (2 kokonaista munaa, 3 valkuaista, kinkkua ja juustoa) lisänä salaattia (lemppariani KAALIraastetta), kurkkua ja pienen pieni porkkana. Ei kyllä ollut nälkä, kun lakkasin syömästä. 

Lounaalla vähän kuin kaipasin leipää, tai jotain, mutta kyllä suuri annos kaaliraastetta, vihanneksia ja broileri-kidneypapu-sössöä piti nälän poissa ihan iltapäivään asti. 

Ehkä suurin menetys on se, että päivällisellä ei enää ole suurempaa hiilihydraatin lähdettä, niin kuin tähän asti. Päivällinen ja lounas on siis lähes samanlaisia. MUTTA olen saanut myönnytykseksi, että saan syödä LOHTA silloin.

 Ja mitä mä tänään söin, graavilohta <3 ja salaattia. Oi ei, mä olen taivaassa. (Miten niin saa sellaisen käsityksen, että olen ihan sekaisin, kun ruoka antaa näin hyvät kilarit??)

Meidän ms.fitness ryhmän tytöt facessa ovat jakaneet uskomattomia kuvia itsestään. Siellä on kyllä sellaista pyllyä ja reittä, että itsestä tuntuu kyllä aika epätoivoiselta. Epätoivoiselta sen suhteen, etten mä varmaan koskaan saa itselleni samanlaisia. Mutta toisaalta ne kuvat ovat juuri niitä, mitkä motivoivat entistä enemmän. Mulla on tänään alkanut uusi täyden kympin viikko. Siis ruokavalion suhteen (juoksemaan en varmasti näillä hiilareilla 10 kilometriä pysty, mutta menen sitten vähän pienempiä lenkkejä :D). Mä olen päättänyt lopettaa KAIKEN ohi listan syömisen. Ei siis enää ylimääristä porkkanaa tai pienen pientä siivua omenaa. Jos haluan rasvan tirisevän ulos kropastani, on sen eteen VARMASTI tehtävä töitä enemmän kuin porkkanan kuorimiseen. 

Jotenkin helposti vääristyy ajatus siitä, mitä voi tehdä tai mitä voi syödä ja mitä ei. Eihän porkkanassa paljon mitään ole, vain 26 kaloria. Mutta kun niitä syö kilon, niin onkin syönyt vahingossa 260 kaloria, ja parhaassa tapauksessa vielä enemmän (en mä oikeesti ole pystynyt kiloa porkkanaa syömään, mutta aika paljon kuitenkin. Olen niin rakastunut niihin.) Olen lueskellut noita OIKEIDEN fitness-mimmien blogeja ja kyllä se on tarkkaa, miten elää. Varsinkin kisadieetin ollessa päällä, ei lipeämiseen ole mahdollisuutta. Ruoka on polttoaine ja sen ensisijainen tarkoitus on auttaa kehoa muokkautumaan, palautumaan ja toimimaan oikein. Toissijainen juttu on se nautintoainejuttu. Tämä pitää iskostaa päähän vielä tiukemmin, vaikka aika hyvin se jo on aivossa. Mutta mutta, aina on mahdollisuus kehittyä siinäkin :D.

Mutta nyt vielä illan toimet ja sitten kohti huomista :).

<3

-Kaza

Uutta ohjelmaa pukkaa...

Tai oikeastaan uudet ruokavaliot ja saliohjelma. 

Mulla on siis kaksi ruokavaliota seuraavalla kuukaudelle. Ja sitten tapahtuu se, mitä olen eniten pelännyt. Ensinnäkin kaikki herkkupäivät viedään pois. Ei siis enää hillittömiä mättöhetkiä, niihin oli kuitenkin jotenkin ehtinyt jo tottumaan ja niistä oppi myös nauttimaan. Tai siis tietenkin, kuka ei nauttisi herkkujen syömisestä? 

Seuraavat kaksi viikkoa syön siis niin kuin nytkin. 1700 kaloria tulee päivittäin, josa jako on lähes samanlainen kuin edellisessä (36% proteiinia, 40% hiilaria ja 24% rasvaa). Mikään ei juuri muutu, paitsi herkkupäivät riistetään minulta kuin lapsi äitinsä rinnoilta. Mutta sitten viikoilla 3-4, joudun luopumaan aamupuurosta, jota olen hehkuttanut aikas monta kertaa. Ei siis enää kaurapuuroa raejuustolla, vaan tilalla munakas kinkulla ja juustolla. Sen lisäksi joudun luopumaan pastasta päivän hiilarista, eli ei siis enää pastaa/riisiä/perunaa. Myös leipä lähti lounaalta, niin että kopsahti. Noiden viikkojen kalorit ovat 1650 ja ne jakautuu 48% proteiinia, 10% hiilaria ja 42% rasvaa. 

Proteiinin määrä on kyllä huima ja ohjelma huutaa hiilarin puuttumista. Mutta ehkä tähänkin tottuu. Ja varmaan herkkupäiviäkään ei niin kaipaa, kun paino alkaa pudota kuin lehmän häntä. Sitä ainakin toivon. Taas on ollut hieman hitaampaa (lue: olematonta) tuo painon pudotus, varmaan johtuu osaltaan myös jumissa olevasta vatsasta. 

Töissä juttelin huolestuneena omasta vatsanahasta, mutta naiset eivät ihan osanneet ymmärtää mun ongelmaa, kun alkoivat heti marmattamaan siitä, kuinka mulla on littana maha. Eihän se pullataikina ole littanaa nähnytkään, mutta ehkä mä valitin vähän ohi kohderyhmän. Lisäksi tänään muutenkin keskusteltiin mun painosta, siis siitä, kuinka olen taas laihtunut. Tai en laihtunut, vaan kuihtunut ja olen kohta olematon. Kyllä monet työtoverit ovat myös alkaneet kyselemään tavoitteita, siis tähtäänkö johonkin tiettyyn painonpudotuksessa ja kuntoilussa, mutta en mä ole paljastanut kuin kahdelle. Musta on parempi etteivät työkaverit tiedä. Siitä ei välttämättä seuraisi vain hyvää. Mä en ehkä ole tottunut vielä siihen kateellisten panetteluun, jota valitettavan usein (ainakin seläntakana) tapahtuu, enkä siksi halua lietsoa mitään mielialaa. Vaikkakin jaa facessa haukkakuvia ja esittelen lihaksia, niin tosi elämässä olen aika hiljaa lihaksista (jos ne ei erityisesti tule puheeksi, kuten tänään naisten kanssa tuli pullataikinamahani). 

Kuntosaliohjelma säilyy suurinpiirtein samana, kuin edellisessä ohjelmassa, ainoa, että kyykkään tandolla ja mukaa on Hack-kyykkyä ja prässiä. Lisäksi sarjojen määrää on nostettu kolmesta neljään. Ja aerobisia pitäisi tehdä 4-6, joista 1-2 olisi intervalliaerobisia ja loput tasavauhtisia. Tämä onnistunee, vaikken tällä viikolla olekaan tehnyt kuin tavallisia tasavauhtisia juoksulenkkejä. On ollut niin tiukat aikataulut, että salilla on just kerennyt tehdä ohjelman vaatimat jutut, eikä paljon aikaa muuhun ole ollut. Pääasia kyllä taitaa olla se, että olen käynyt salilla ne neljä kertaa ja tehnyt täysillä. 

Hauskaa oli, kun törmäsin PT Mattiin keskiviikkona salilla, kun hinkutin rinta-, ojentaja- ja hauisohjelmaa. Ihan yllättäen hän lupasi pitää hauiksiin pudotussarjan ja niin me lopuksi veivattiin taljalla 50 kilosta alaspäin. Kylläpä tuntui. Mutta olivatpas haukkarit pumpissa sen treenin jälkeen. Aivan uskomattoman lihaksikkaalta näyttivät. Mutta enpä mä tietenkään tajunnut ottaa kuvaa siitä, oli vaan niin kiire mennä takaisin töihin. Mutta ihan mahtavaa. Kyllä kunnon hikoilu auttaa kaikkeen. (Tosin päänsärky on vaivannut pari päivää, alkaa viikon heräämiset tuntumaan, kun on pitänyt tässä pari päivää nukkua pikkukakkosen aikaan päikkärit sohvan nurkassa :D) 

Mutta innolla siis lähden uuteen ohjelmaan. Kohta pitäisi ottaa taas kehityskuvia, niin katsotaan, miltä näyttää tämän äiskän kroppa. Enää kaksi kuukautta jäljellä, kevyt eroahdistus. Kyllä mä olen ajatellut osallistua siihen ms. bikini fitness part 2, joka alkaa heinäkuussa. Kesto on myös se puoli vuotta. Uskon, että se auttaa mua lähemmäs kilpalavoja. Kovasti pitää työtä tehdä, jos aion todella saavuttaa sen enemmän ja vähemmän salaa asetetun tavoitteen kisoista 2015. Ehkä realistisempaa olisi ajatella vuotta 2016, mutta eipä tässä, töitä on tehtävä, niin kyllä se siitä. Tavoitteet on tehty saavutettavaksi ja just ne tavoitteet on niitä, mitkä jaksaa motivoida, vaikka välillä nälättääkin. Ruoan nälkää suurempi on kuitenkin se kehityksen nälkä ja unelmien nälkä. 

Menkää tekin unelmianne kohti! 

<3

-Kaza

Tilitystä...

Maaliskuu on alkanut vaihtelevissa merkeissä.
Tai eihän tässä ole vielä, muutama hassu päivä sitten viime päivityksen. Silti tuntuu, että siitä on ikuisuus. Sunnuntain lenkistä ei juuri tullut mitään, Garminista (<3) loppui patteri, joten mä en jaksanut juosta kuin 8,8 kilsaa. Vähän harmitti, mutta peilaten tätä päivää vasten, ihan hyvä. Ehkei kaikkea tarvitse saada heti, vaan ehkä mullakin on aikaa treenata juoksukuntoa, fitness-kuntoa ja vaikka mitä kuntoa tässä elämässä.

Tänään on ollut kurja päivä. Mä söin ehkä 5 keksiä, ja 3 porkkanaa ja 2 näkkileipää, kun ei vain irronnut. Keksisinkö jonkun hyvän tekosyyn? Olinko liian väsynyt? Oliko mulla kauhea nälkä? Vai mikä oli?
En kyllä tiedä. Lopputulos on kuitenkin morkkis, tai en tiedä onko sitäkään. Ei ole olemassa selitystä, johon voisin vedota. Vähän tuntuu kyllä siltä, että eräässä mielessä olen pettänyt jonkun tai jotain. Minulla PITI olla selkärankaa, ja kas, aivan niin kuin silmäni sulkeutuisivat ja tietoisuus katoaisi. Ja miksi? Koska en osannut lopettaa, koska teki mieli, koska oli sellainen olo... Ja ei ehkä morkkis, vaan pettymys. Onneksi ajattelen, ettei elämä kaadu muutamaan keksiin. Tällä liikuntamäärällä ei muutama keksi kaada rekeä.

En tiedä tavoitatteko te tämän, mitä yritän tilittää. Ja en tiedä, miksi tilitän. Ehkä se rehellisyys, vaikkei se ketään kiinnostaisikaan. Ei aina ole yhtä riemuvoittoa... muttei elämä siihen lopu.

Vaikka muuten viikko on alkanut hyvin. Olen käynyt salilla eilen ja tänään, ja juossut aamulla keskimäärin 6-8 kilsaa. Eilen aamulla vietimme koiran kanssa hieman jännityksen hetkiä, kun eksyttiin metsään. Mä aattelin juosta vähän pitemmän lenkin, mutta sitten suuressa viisaudessani ajattelin oikaista yhdeltä tieltä. No se tie päättyi, ja koska mun takaa tuli ihminen, en voinut kääntyä takaisin. Mun oli pakko mennä pilkkopimeään metsään, jossa ei tietenkään ollut polkua tai mitään. Siellä risukon keskellä me koiran kanssa sitten selvitettiin tie pois. Jouduttiin jonkun omakotitalon pihaan. Tosi kiva. Onneksi ketään ei tainnut olla hereillä, hävetti jo ilman yleisöäkin tarpeeksi. Lähdin väärään suuntaan ja tajusin, että joudutaan kohta samalle tielle, jolta oltiin tultu. Ja tämähän ei tietenkään sopinut minulle, joka vihaa juosta samaa tietä edestakaisin (myöskään U-käännökset eivät kuulu valikoimaan). Ja ei kun tuntemattomalle tielle. Me ei päästy sinne mihin olisin halunnut, sen sijaan tultiin valaisemattomalle metsätielle, joka johti pururadalle. Kaikkialla oli hiljaista, pururadan pohja oli ihan jäässä, koska ladut. Ja mulla ei ollut hajuakaan, missä me oltiin. No onneksi pururadalta haarautui pieni kinttupolku ja mä hyökkäsin sille. Sieltä me päästiin sitten paikkaan, jonka tunnistin ja josta osasin kotiin. Kirosin kyllä mielessäni aika antaumuksella, sillä miten voi ihminen olla niin tyhmä. (Huomaatteko, kuinka keksien jälkeinen itseinho on iskenyt?)

Aikaa tuhrautui lenkillä ihan turhaa lipsuttelemiseen (ja taas pohdin sitä, kuinka nastalenkkarit olisivat olleet ihanat). Matkaa kuitenkin tuli 8.08 kilsaa ja aikaa kului 1h 02min. Ei siis missään huippuvauhdissa, mutta aamulenkiksi minusta vauhti oli ihan ok. (Vähän vauhtia hidastaa toisen jalan pikkuvarpaassa, siellä alapuolella oleva mahtirakkula ja "etuvarpaassa" oleva joku muu kipeys.)

Liikunta on kyllä ihmeellinen lääke. Jotenkin vain aamuheräämiset klo 4.48 on aika pahoja, varsinkin kun niitä pitää tehdä monena peräkkäisenä aamuna. Onneksi huomenna ei tarvitse herätä. (Tai siis tarvitsee herätä, mutta saan nukkua ainakin 1,5h pitempään)

Keksejä sulattelen huomenna töihin pyöräilyllä ja kuntosalilla, mutta valitettavasti tällä viikolla ei sillä tavalla ole aikaa syventyä, niin kuin kuuluisi syventyä liikuntaan ja jumppin. Salilla olen käynyt kaksi kertaa ja tehnyt ahkerasti sitä vuorikiipeilijä-, punnerrus- ja kyykkyhaastetta. Tänään vielä pitäisi punnertaa 20 kertaa, niin olisi päivän hommat tehty. Kaikkeen sitä pitääkin lähteä mukaan. Mutta siinä mielessä näyttää hyvälle. Kunhan tästä toivun :D.

Ja toivunhan minä. Elämä ei kaadu keksiin, ja koska mä vielä pystyn hengittämään, liikkumaan ja elämään, niin peli ei ole menetetty.

Mutta miten teillä, kuinka selviätte siitä, jos ette teekään suunnitelman mukaan?

Selvitäänhän me tästäkin.

<3
-Kaza

Mitä toi helmikuu?

Maaliskuun ensimmäinen päivä.
Miten se aika oikein menee tätä vauhtia? Ensi viikolla tulee taas uusi ohjelma ja nyt pitäisi vähän miettiä, mitä viime kuussa saatiin aikaan.

Paino nitkahti viimeinkin alaspäin, tosi kiva :D. Mutta sen lisäksi mittaukset osoittivat, että rasvaprosentti putosi, lihas% nousi ja neste% nousi myös. Tällä hetkellä aineenvaihdunnan ikäni on 33 vuotta, mikä on alhaisin ikä tämän projektin aikana. (Tosin mittausta ei ole suoritettu InBody laitteella, joten tulokset eivät ole vertailukelpoisia. Tällä vaa'alla olen kuitenkin käynyt lähes joka viikko, joten vaikkei tulokset olisivat "oikeat", niin suuntaa ne kuitenkin näyttävät. Ja siksi hyvillä mielin senkin suhteen.) Laitan tähän alle sen, miltä tulokset näyttävät (ja joska kyseessä on paino syömisen jälkeen, se on enemmän kuin tuolla sarakkeessa merkattu paino, joka on aamupaino ja mua imartelevampi paino :D ).

Elikkäs                   4.9                        22.1.                                        27.2.
Paino                      81,8                     76,6                                          75,5
Kehon rasva %       35,2                     30,8                                          30,0
                             (kiloina 28,79)      (kiloina 23,60kg)                     (kiloina 22,65)
Nestemäärä%         46,5                     49,4                                          49,9
Lihasmassa kg        50,4                    50,4                                           50,2
Fyys. kunnon arvio  2                        5                                                5
Aineenvaih. ikä       46                       34                                              33
Lepoaineen vaihd.   1633                  1610                                           1601
Luumassa                  2,7                   2,7                                               2,7
Sis. rasvan arvo         4                      3                                                  3

 Voisi sanoa, että muutos ainakin rasva% suhteen on tosi hyvä. Siis kuussa melkein kilo vähemmän rasvaa. Eli tällä dieetillä ei polteta lihasta, vaan rasvaa. Ja sehän on pääasia.

Helmikuun alkuhan mentiin 1450 kcal dieetillä. Se alkoi olla kyllä aika tiukka loppuvaiheessa, vaikka mulla olikin herkkupäivät mukana kuvioissa, niin toinen viikko dieetillä oli tiukka. Mutta selvisimme siitä. Tippui hieman tammikuusta, mutta korkeintaan 2 kiloa. Uuden ohjelman myötä kiloja lähti se 1 ja tällä hetkellä aamupaino on 72,2 kiloa.

Jos katsotaan viime kuun liikuntaa, niin sitäkin oli kyllä aika paljon, vaikka kuukausi olikin aika lyhyt.

 

Helmikuussa siis 36 tuntia ja 43 kertaa.
Koska puolessa välissä kuuta ohjlema vaihtui, ei salilla enää mennyt välttämättä tuntiakaan ja aerobinen väheni, joten siksikin tunnit ovat vähemmän, kuin tammikuussa. Mutta täytyy taputtaa itseäni selkään, tässäkään kuussa ei jäänyt yhtään kuntosalia tai aerobista tekemättä. Vaikken intervalleja tehnyt juoksumatolla, vaan spinningissä, niin luotan siihen, että se auttaa ja vie eteenpäin.

Herkkupäiviä tähän kuuhun on mahtunut kaksi. Ja molemmilla päivillä on kyllä ihan syöty ja nautittu herkuista. Mutta muuten pidetty kiinni ruokavaliosta. Täytyy kyllä sen verran mainita, että eilen tapahtui ekaa kertaa totaalinen romahdus. Me leivottiin taas lasten kanssa. Tarkoitus oli tehdä tavallisisa pikkupullia, että tänään saatiin tehtyä laskiaispullia (mulla on herkkupäivä :D). Mä söin 4 pikkupullaa. Ja jotenkin mietin kokoajan sitä, että mitä teen. Mutta en pystynyt olla maistelematta lisää. Kyllähän tuo omatunto soimasi hieman, mutta kannan omat "pullakiloni" aivan yhtä ylpeydellä, kuin tähän asti. ;)

Ja ehkä tilanne ei ole niin vakava. Tämä oli helmikuun kaatuminen, mutta tästä vain ylös ja jatketaan hommaa. Huomenna taas normaaliin ruokavalioon ja treeniin kiinni.

Treeni on ollut hyvää treeniä. Mutta eilen, kun tein viikon viimeistä treeniä, pakara-, takareisi-, pohje- ja vatsatreeniä, sain kauhean vamman. Siis kuulokkeen johto jäin smithissä painotangon alle, ja nirhasi ihan hirmuisen jäljen olkapäähän. Isompi Kamu kysyi kotona, että kuka sua on raapinut, nähdessään jäljen. Selitä siinä sitten ettei kukaan raavi, vaan kuntoillessa tuli :D.
Otin mä siitä kuvankin, ihan teitä ajatellen

Samalla mä huomasin jotain järkyttävää:

Mullahan on ihan muheva käsivarsi. Ohoh. Ja nyt ei kyse ole siitä, että kädet olisi pumpissa, sillä tein alakroppaa ja vatsaa. Näyttääköhän mun käsivarret oikeesti noin hyviltä? Jos näyttää niin enhän mä kohta pidä muita, kuin hihattomia paitoja. Sääli ettei ne työvaatteiden kanssa istu kovin hyvin, mutta onneksi kohta tulee kesä ja mä voin rillutella puoli alastomana :D.

Maaliskuusta villiintyneenä lähdin taas mukaan yhteen haaste juttuun.

Tämä aamu alkoi jo 20 vuorikiipeilijävatsalihaksella, 15 miesten punnerrusta ja 20 askelkyykkyä (tällä kertaa ilman painoja). Käykääs kattomassa facesta lisää tietoa, jos haluatte mukaan :D.

Mä kirjoitan niin pitkiä postauksia, että nytkin ehdin jo unohtaa puolet siitä, mitä aattelin sanoa. Mutta se vielä helmikuusta, että olen huomannut rasvan lähtemisen mahasta. Mutta se ei pelkästään ole hyvä asia. Mulle on tullut "nahkamaha".  Otin aamulla kuvankin siitä, kuinka vatsanahka roikkuu kilometrien päässä mahassa. Ja se koostumus, jota maha nykyään on, ei ole mitään kiinteää läskiä, vaan löllyvää. Vähän niin kuin pullataikinaa olisi vaivannut. Yök.

Ei kovin imartelevaa, mutta luotan siihen, että tuokin nahka imeytyy takaisin vatsaani, kun lihakset kasvaa ja aikaa hieman kuluu.

Mutta nyt pitää valmistautua valloittaviin 5-vuotissynttäreihin. Ihanaa iltaa ja kaunista päivää :D.

<3
-Kaza

Ps. Juoksin viime kuussa kaksi 10 kilomertin juoksulenkkiä. Ja ihan hyvällä ajalla. Huomenna, hiilarivarastot täynnä, aattelin kokeilla 15 kilsan juoksua. Tai no, ehkä jotain lenkkiä, joka olisi yli 10 kilsaa. Katsoin jo eilen googlesta juoksutapahtumia, joihin voisin mennä kokeilemaan rajojani tälläkin saralla. :D