Kehityskuvat

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Kuvia kuntosalin jälkeen.

Kävin tänään treenaamassa. Ja kyllä mä nautin siitä, kun sunnuntaiaamuisin (tai aamuisin yleensä) ei ole paljon porukkaa. Olin ainoa kuntosalin käyttäjä joitain aikoja, mutta sitten valitettavasti tuli muitakin. No ihan sopuisasti mahduttiin kukin tekemään mitä tehtiin.



Jännä, että tänään kaksi eri tyyppiä, eri aikaan kysyi, että treenaanko mä jotain kisoja varten. Mä en heille kyllä tunnustanut treenaavani, myhäilin vain ja olin salaperäinen. Näytänkö mä jotenkin siltä, etten tee tätä vain huvikseni? 
Huomatkaa, takareidessä näyttää olevan pientä lihasten tuomaa pyöreyttä. JEE!!!! Vaikka kyllähän siinä on ihraa ja sellaistakin, niin pienistä pitää olla iloinen.

Mulla oli vuorossa käsivarsitreeni ja kova kardio. Oli hyvä treeni. Vaikka aika lyhyt, niin tuntumaa tuli. Huhhuh. Mä vihaan linkkaria ja punnerruksia. Mulla ei vain ole lihaksia niiden liikkeiden tekemiseen. Kävin aamulla myös 40 minsan lenkillä koiran kanssa, mutta tällä kertaa kävelin ihan rauhallisesti (sykemittarin mukaan keskivauhti oli 5,8 kilometriä tunnissa, sopivaa sunnuntaipäivän kävelyä siis). Muuten tässä päivässä ei kyllä ole ollut mitään rauhallista. Mä sain juosta tukka putkella paikasta toiseen ja tehdä varsin erilaisia hommia koko päivän. Olen ihan poikki. Aamulla lähdin klo 8 kotoa ja illalla tulin n. 18.30 takaisin kotiin. Sitten pääsinkin imuroimaan loisteputken lasia makkarista.

Älkää kysykö... no kerron silti. Vanhempi poika kumautti nuorempaa otsaan loisteputkella. Putki meni rikki ja niin meni otsakin. Aikamoinen show. Onneksi ei käynyt pahemmin, vaan 3 tikkiä riitti tilanteen paikkaamiseen. Sen sijaan mulla meni aika kauan, että sain makkarin nukkumakuntoon. Jotenkin ajatus loisteputken palasista hanurissa ei innostanut ihan valtavasti. 

Nyt pyykkikone pyörii ja elohopea puhdistuu lakanoista. Pitäisi olal jo nukkumassa, koska huomenna herätys on klo 5.02. Enkä nyt ole menossa edes lenkille koiran kanssa. Juna Seinäjoelle lähtee klo 7.12 ja siihen pitää keretä. Eväät ja pakaasit on vielä aika levällään, joten pakko, mikä pakko. Kylläpä vapaapäivät ovat ihania. Sali jää nyt vähäksi aikaa, mutta onneksi ensi viikolla perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina olen varautunut salille. Jee jee. En jää siis mistään paitsi, kun tällä viikolla treenejä tuli 5. Se ei kyllä sillei näy. 

Ainakaan kamalan paljon.
Mutta ihanaa viikkoa kaikille. 
Otetaan elämästä kaikki irti, vähän niin kuin salitreenistäkin. 
(Ja nyt lupaan pyhästi rentoutua vähän aikaa, että saisin jalan kuntoon :D)

<3
-Kaza

lauantai 16. elokuuta 2014

Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis...

No kyllähän te tiedätte sen, että kun pikkasen alkaa parantua, niin sitä tuntee olevansa jo ihan kunnossa. Mulle kävi tämän polven kanssa niin. Eilen tuntui jo siltä, että elämä hymyilee sen suhteen, vaikka se illalla sitten oireilikin vähän. No aamulla mä totesin, että "jes! Pystyn käyttämään koiraa ulkona." ja innostuin ihan juoksemaan. Ja vielä kävelykengissä. Sellainen 6 kilsaa tuli juostua, ja ei olisi kannattanut. Töissä piti vielä käyttää korkkareita ja kuntosalilla piti vähän ajella spinning-pyörällä. 

Voin nimittäin sanoa, että VIRHE! Nyt on muutes polvi kipiä. Tai ei se oikeastaan ole kipeä. Se kipuilee ja syrtsää ainoastaan silloin, kun sitä koukistaa. Ja sittenkin jos sen saa menemään koukkuun, niin ei tunnu enää missään. Mutta suoristamaan sitä ei pysty, jos haluaa vielä joskus koukistaa. Aika kiusallista. Tänään kävin kaupassa ja voi ei olikin noloa, kun en vain saanut jalkaa autoon. Vissiin 5 minuuttia koitin vesisateessa survoa sitä sisään, mutta eihän se onnistunut. No sitten piti nöyrtyä, astua ulos ja jotenkin joku meni paikoilleen ja tidii, mä pääsin autoon. 

Tässä vähän kesäkuntoa (jota siis ei ole) maasto-olosuhteista.

No katsotaan huomenna kuinka akan käy. Luvassa on vielä oikein extrapitkä työpäivä ja salillakin pitäisi aamulla käydä. Aattelin jättää jalat nyt suosiolla treenaamatta ja tehdä vaan käsivarsia ja kardiota. Ehkä pienoinen järjen ääni täällä päässä huutaa. 

Sain viimein nuo kuvajutut toimimaan ja voisi sanoa, että lihaksi näkyy pohkeessa, mutta hauis on kutistunut ihran alle... vai mitä olette mieltä :D.

Eikö näykin pienoinen pohjelihas? Kuvakulma ja valo kuvassa ei tee oikeutta kyllä noille lihaksille :D.
Olkapää on vähän kasvanut, mutta hauis kutistunut, tai siis piiloutunut tuonne ihran alle. Vähän huono kuvakulma, mä olen kokeileva kuvaaja :D
 Siitä mä olen kyllä iloinen, että rintalihakset, ja tämä yläkroppa ja -selkä ovat "kasvaneet" ja kehittyneet hienosti. Peilistä näkee, kuinka jännittäessä rintalihakset piirtyvät jo esiin, Samoin kuin olkapään lihakset. Siistiä. Olen niin koukussa kehittymiseen. Jännittää ihan itseänikin, millaisia kehityskuvia ensi viikon jälkeen otetaan. 

Me ollaan lähdössä lasten kanssa, siis minä ja lapset, reissuun. Reissussa ei tietenkään voi treenata samalla ilolla, kuin tällä viikolla, mutta olen tehnyt yhden treenin varastoon. Jos ens viikolla ehdin siis tekemään 4 treeniä, niin homma on kunnossa. Tai siis sitten olen pysynyt ohjelmassa. Täytyy kyllä sanoa, että polven takia on sprinttikardiot jääneet, ja se harmittaa. Mutta ehkei maailma kaadu siihen?? 

Nyt googletan räätinlihasta, jos se olisi polveni vaiva, katsotaan miten käy. 

Voikaa hyvin :D.
<3
-Kaza

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Matala lentoa...

Seuraa pienoinen valitusvirsi.
A) Mä en saa näitä kuvia tästä puhelimesta ladattua koneelle niin, että voisin julkaista niitä täällä. Todellisuudessa mitään kuvattavaa tai näytettävää ei ole. Ruokaa on niin paljon, että viimeinenkin erottuvuus on kadonnut, vaikka voimaa onkin tullut lisää. Vartalossa ei siis eroa tunne. 

No hyvänä juttuna se, että paino on edelleen se sama, kuin reilu 2 viikkoa sitten. Ehkä se on tippunut -500g, mutta ei ole ainakaan noussut. Hyvää on myös se, että vatsa toimii, eikä tarvitse taistella sen kanssa. Mutta ei siis voi sanoa, että mulla olisi kovinkaan tiukka kroppa. Lihakset eivät kuitenkaan kasva miinuksella (tällaista mantraa toistelen itselleni alvariinsa, kun peilistä läski vain tuijottaa ja huutaa). Toisaalta odotan innolla noita ekan kuukauden kehityskuvia, sillä luulisi, että niissä näkyy sitten ehkä lihasten kehittymistä. Tai ainakin omissa silmissäni olen huomannut esimerkiksi reisissä jotain kehitystä, vaikkei erottuvuutta juuri ole. 

Ei mulla toisaalta ole mikään kiire siihen diettaamiseen. Mä olen just tottunut syömään näin paljon, ja kaiken sen miinuksen jälkeen, tämä tuntuu juhlalle. Ihan mahtavaa, kun ei tarvitse niin tarkkaan miettiä, kun kaikkea saa syödä (paitsi tietenkin rasvaa ja sokeria). Mutta muuten. Ja jännästi on kroppa tottunut myös tähän ruokamäärään. Ennen ruokaa on aina ihan kiljuva nälkä. Ja aamupalaa odotan erityisesti. Yöllä ehtii tulla niin kauhea nälkä, ettei rajaa. Ja se on niin ihanaa. Mä en ehkä pysty kylliksi hehkuttamaan, kuinka ihanaa on, kun saa syödä.

No valitusvirsi jatkuu kuitenkin. 
B) Mun polvi. Mä en voi treenata. Mun polvessa on jotain mystisiä kiputiloja. Siihen ei siis ole sattunut mitään, tai mitään, mutta ykskaks se vaan kipeytyi ja nyt se on ihan tosi kipeä. Jos asento on hyvä, niin ei tunnu missään, mutta sitten jos pitkän seisomisen jälkeen esimerkiksi yritän istua, niin polvitaipeessa vihloo ja vetää ja tuska on ihan hirveä. Kävin sitä jo työterveydessä näyttämässä. Ja tidii, buranaa urheilijan kuurin. Eli 3 päivää 3 kertaa 1 burana kuussatanen. Ja sillä pitäisi kuntoutua. Jos ei perjantaihin mennessä ole mitään tapahtunut, niin sitten uudestaan lekurille. Tämä on niin kamalaa. Mä en koskaan ole ollut kipeä mistään ja nyt tämä polvi ihan oikeasti haittaa elämää. Mä en voi kuvitellakaan käveleväni normaalista, pyöräileväni, hyppiväni tai tekeväni ainakaan kyykkyjä, niin paljon siihen sattuu tietyt liikkeet. Kävelen vain kuin tönkköjalka silakka ja yritän jotenkin kuntoutua. Ei kamalan hyvin onnistu. Kyllä mä olen yläkropan treenit tehnyt ihan normaalisti, mutta valitettavasti cardiot ovat jääneet pois. Ei vain pysty pyöräilemään, enkä mä oikein tiedä hyviä cardioita, joissa ei jalkoja käytetä ollenkaan. Pitäisi varmaan googlettaa, mutta toisaalta elättelen toiveita, että tämä häviäisi ennen seuraavaa pyöräsprinttiä. 

Huomenna kokeilen taas pitkästä aikaa treeniä kotona. Vuorossa on käsivarret ja kova kardio, jossa ei ole onneksi hyppyjä. Tai olisihan siinä stepperiä/juoksua/soutua, mutta mä koitan kehittää siihen jonkun vastaavan liikkeen. 

Eikä siinä vielä kaikki
C) Mulla on taas niin paljon töitä, että mun pitää niitä tehdä vapaapäivinä. Sen takia en pystynyt tänään treenaamaan, koska mun piti miettiä puhetta ja ties mitä juttua ties mihin juttuu. Ja mä olen kuitenkin vapaapäivällä. ARG! Huomenna koitan aamulla kirjoittaa yhden puheen, niin iltapäivällä ehdin tekemään noi käsivarret pois päiväjärjestyksestä. Kuitenkin viikonloppu on täynnä toimintaa, joten siihen ei voi jättää mitään. Tyhmästä päästä kärsii kyllä koko ruumis, ja kanssaolijat, mutta toivottavasti ei niin pahasti, kuin voisi olettaa. 

Ehkä tässä oli tärkeimmät valituksen aiheet.  Ja mahtuihan sinne jotain ilonkin aiheita. Iloitaan siis ystäväiset. Ehkä joskus saan noita kuviakin tänne. Viimeistään sitten, kun on kehityskuvien aika (siihen on onneksi vielä reilu viikko, siis MITÄ?!?!?!? Reilun viikon päästä vaihtuu ohjelma. Nyt täytyy toden teolla nauttia tästä ruuasta. Siitä innostuneena menenkin ottamaan 375g iltapalarahkaa :D)

<3
-Kaza

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Kuinka mä aina törmään näihin...

Metsän keskeltä terve!
Mulla on ollut mahtavaa. Mä olen juossut ja tehnyt kuntopiiriä, olen vertaillut poikain kanssa leuanvetotaitoja ja käynyt aamulenkillä. Olen valvonut "huvikseni" aamuviiteen ja hengaillut. Tosi kivaa settiä.

Tänään mä menin aamulenkille puoli seitsemän. Normaali lenkki, ei mitään ihmeellistä. Kuuntelen musiikkia ja sitten jotenkin kuulen, aivan kuin auto lipuisi takanani todella hitaasti. Katsahdan taakseni, siellä lipuu sellaine avolavarousku. Ja mitä tekee kuski, tuijottaa mua, nostaa peukalon tsempiksi tai tyytyväisyyden osoitukseksi ja lipuu pois paikalta. Kylläpä se tuntui taas mukavalta. Ihan kummallista, kuinka aina täällä mä kohtaan niitä. Oikeasti, tuolla kaupungissa saa juosta vaikka puolialasti tai miten vain, eikä kukaan kiinnitä huomiota, mutta täällä joka kerta tulee joku tuollainen tsemppaava kanssaolija vastaan. Ja tässä tapauksessa haluan ymmärtää tämän puhtaasti kehuna. Pois sovinismi ja seksismi. Olen otettu ja iloinen.

Kun pääsen täältä kotiin, jaan teille muutamia kuvia. Yhteydet vaan ovat niin huonot, ettei nyt onnistu. Mutta ei mulla nyt muuta. Pitää lähteä temuamaan yksien kanssa.

<3
-Kaza

Ps. myös ikäkriisini on historiaa, mummot luulivat minua eilen rippikouluikäiseksi ja yksi yliluutnantti ajatteli myös minun olevan nuorempi, kui 27 vuotta. IHANAA. Vaikka selfieitä ottaessa tuleekin ikävät juonteet poskiin. Olkoon ne naururyppyjä :D.

sunnuntai 3. elokuuta 2014


Aikamoista skeidaa.

Mulle on vissiin tullut toinen teini-ikä, kun naamaan pukkaa finnejä. Vähän kiusallista, kun kuitenkin kyseessä on aikuinen ihminen, ja kun kuitenkin siitä on niin pitkä aika, kun viimeksi olen tästä ongelmasta kärsinyt. (Mulla oli hienot kuvatkin noista naamani kaunistajista, mutten saa niitä nyt liitettyä. Ehkä se on teidän ilo ja voitto...)

Olisikohan uudella ruokavaliolla jotain tekemistä asian kanssa, vai olenko mä vain tulossa lapseksi jälleen? Älkää siis ymmärtäkö väärin, toisten naamoissa ei finnit ole lainkaan huomiota herättäviä, mutta kun en ole tästä ongelmasta pitkään aikaan kärsinyt, niin miksi nyt? Mitä olen tehnyt väärin? Ja kerrankin kun olen alkanut hoitamaan ihoani oikein urakalla, siis pesemään ja rasvaamaan aamuin illoin, vaikken olisikaan käyttänyt edes meikkiä. Onko joku muu huomannut vastaavaa?

Mä syytän ehkä osittain näitä hiilareita, sillä muutahan mä en ole syönyt. Eihän jauheliha voi sellaista aiheuttaa…
Ja toki täytyy mainita myös siitä, että tänään on ollut mun lepopäivä. En ole liikkunut siis mitenkään erityisesti. Ehkä syynä on hiilarit, maha on ihan tukossa. Siis ihan valtavana pallona. Huomenna on pakko aamulla hiihtää tai siis lähteä lenkille. Ei tätä olotilaa kestä muuten lainkaan. Sanonpahan vain huhhuh.

Jauhelihasta ja ruuasta tulikin mieleen. Tänään mun maailmani meni ihan raiteiltaan. Siis päivä meni niin pilalle, kuin voi vain mennä. Eilen juuri kehuin sillä, kuinka perusterveellistä ruokaa täällä on, aamulla puuroa ja niin edelleen. Niin tänään odotti yllätys. Ei ollut muuta kuin leipää ja kannusvurstia. (Ja mä vihaan kannusvurstia.) Keittiötyöntekijä oli ilmeisesti nukkunut aamulla pommiin ja tullut taloon vasta 5 minuuttia ennen meidän aamupalan alkamista, eikä mitään ollut valmiina, kun mä saavun hekumoiden paikalle. Aamupala on päivän tärkein ateria ja musta tulee ihan hirviö, jos aamuhetki menee pilalle. Ja tästä ovat saaneet kanssaolijat kuulla.

Eikä tämän päivän surkeat ruuat siihen loppuneet. Iltapalalla oli tarjolla just jotain leipää ja pullaa. Siis MITÄ?!?!?!? Mihin tämä maailma on menossa. Mä olen kyllä TODELLA pettynyt tähän tasoon. Anteeksi kokoaikainen urputukseni. En mahda itselleni mitään. Ruoka vain on aika tärkeä asia.

lauantai 2. elokuuta 2014

Rakas päiväkirja....

Kohta viikko takana uutta ruokavaliota ja saliohjelmaa. Ja fiilis on mitä parhain.
Just puhuttiin yhden toisen msf part2 tytön kanssa, että tämä ruokamäärä vaikuttaa niin paljon. Kun saa syödä, ei yhtään (tai ainakaan niin paljon) kiristä hermosta lasten ja perheen kanssa yleensä. Elämä sujuu jotenkin niin kivasti, kun ei hermoa kiristä.
Onkohan se hulluutta vai mitä, kun itseään ajaa kokoajan kohonkin rajalle. ¨Hermot kireällä heiluu ympäriinsä ja yrittää vielä olla kunnollinen perheen äiti? No tässä vaiheessa siitä ei ole tietoakaan.
Kyllähän se on ihan fakta, että ensi kuussa, päivitysten tultua kalorit pienenee ehkä huomattavastikin, mutta nyt haluan niin nauttia tästä olotilasta. ah, nautin ruuasta.
 
Tänään punnitsin taas itseni, ehkä se on vähän typerää joka aamu rampata puntarilla, mutta en voi mitään itselleni. Nyt paino oli noussut sen -500g, josta viimeksi raportoin. Ehkä säästän hermojani ja lakkaan juoksemasta sillä vaa'alla ja punnitsen vain kerran kuussa. Silloin sen suunnan ainakin näkee. Toisaalta sormuksissa ja vaatteissa huomaa sen, että vaikkei ihan parhaissa kesämitoissa nyt olekaan, niin tämän viikon aikana turvotus on laskenut. Housut ei purista niin paljon, ja sormuksen kieppuu sormessa. Kannattaa siis jatkaa, vaikka paino hilautuisikin ylöspäin. Nyt kasvatetaan lihasta ja kyllähän se lihas sitten polttaa sitä rasvaa, kun sen aika on.
 
Olen tänään aloittanut tämän maastoleirini. Huolen aiheenani on ruoka ja liikunta. Vaikka täällä onkin hyvää ruokaa, siis perusterveellistä, niin usein on kaiken maailman keittoja. Ei siis proteiinia tarpeeksi, kun taas vastaavasti hiilareita enemmän kuin tarpeeksi. Mitähän kannattaisi tehdä? Nipistää kaloreita pienemmäksi, kun kuitenkaan ei pääse salille, vai yrittää vaan mahdollisimman tarkasti seurata dieettiä? Mitä te tekisitte?
 
Liikuntaa ajattelin tehdä joka välissä. Eli HIIT-tyyppisiä jumppia ainakin 4 kertaa nyt viikon aikana ja sitten aamulenkkejä ainakin sen 3 kertaa. Lauantaina vissiin ehdin salille, mutta muuten jää salilla käynti tältä viikolta. vähäsen harmittaa, sillä kun olen nyt tehnyt joka salin, niin olen senkin suhteen ihan liekeissä. Liikkeet ovat ihan mahtavia, ja vaikka vihaankin noita kardioita, niin nekin ovat IHANIA <3.
Eilen tein kombokardion, jossa oli linkkareita, sitoutteja, punnerruksia ja kaikkea muuta ihanaa. Teki mieli kyllä itkeä ja oksentaa ja vaikka mitä. Sitten kyllä menin sen jälkeen spinningiin pitkästä aikaa, ja se vasta olikin itkun paikka. Mutta onneksi selvisin :D.
 
Jos te olisitte tällaisessa paikassa, niin kuinka te huolehtisitte omasta kunnostanne? Olisiko hyviä vinkkejä? Totuus on se, etten mä periaatteessa saisi poistua alueelta ollenkaan, olen vastuussa kaikista ja kaikesta täällä, mutta olen mä antanut luvan itselleni juoksu-/kävelylenkeille. Mutta muuten en voi karata esim. salille. Siis mitä tehdä?
 
<3
-Kaza